Tehyn Millariikka Rytkönen osui oikeisiin asioihin A-sudiossa, mutta oli väärässä ja yritti vielä hämätä puhumalla oravista.
1) Vuoden 2007 palkankorotukset olivat ylisuuria ja johtivat valtion palkkojen maksamiseen lainarahalla. Sen takia valtion velan osuus on noussut 30%;sta 90%:iin BKT;stä. Nyt päästiin parlamentaarisesti sopuun osuuden pudottamisesta 60%:iin ja edelleen 40%:iin. Se tarkoittaa menoleikkauksia ensi ja seuraavalla vaalikaudella.
2) Hyvinvointialueiden perusteettomat ja ylisuuret palkankorotukset ovat merkittävä syy siihen, että hv-alueiden talous on alijäämäinen ja pitää leikata. Se tarkoittaa irtisanomisia, mutta ei välttämättä hoitajien irtisanomisia, millä suotta pelotellaan. Hoitajien osuus on noin 2/3 työntekijöistä, muun henkilökunnan 1/3. Talous voidaan saada kuntoon palvelun heikkenemättä.
3) Kevään palkankorotuksista Rytkönen retosteli, että korotukset tulivat ihan ilman lakkoiluja. Tosiasia on, että lakoilla ei ole saatu mitään palkankorotuksia vuosiin. Nyt saavutettu korotus on vientivetoisen mallin ansiota. Kirosana onkin hyve!
Never forget, että Rytkönen haukkui hoitoalaa ja suositteli hoitajia sanomaan pätevyytensä irti kiristyksenä palkkaneuvotteluissa muutama vuosi sitten. Lisäksi uhkailtiin jättää teho-osastojen potilaat kuolemaan. Tämän takia piti säätää pakkolaki. Ikävä kyllä satoja hoitajia sanoikin pätevyytensä irti ja alan maine turmeltui. Paska juttu. koska ala on hieno ja hoitajien ja lääkärien työtä arvostetaan.
Palkka on eri asia kuin arvostus. Palkka määräytyy työn vaativuuden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Hv-alueiden tasapäistämiskorotukset olivat ammattiliittojen kolhu työn arvostukselle. Se oli sellainen sosialistinen pieru, joka johtaa nyt irtisanomisiin monella työpaikalla.
Palkkoja voidaan nostaa vain tuottavuuden nousua vastaavasti. Näin on.
Tehyn Rytkönen tiesi kolme pointtia
3
269
Vastaukset
- Anonyymi
Julkisen sektorin työnantajapuolen edustaja on ollut palkkaneuvotteluissa vastuuton kun hyväksyi ylisuuret palkankorotukset. Rytkönenkin ihmetteli kun heidän ei tarvinnut edes lakkoilla. Näin käy kun työnantajan edustajalla ei ole henkilökohtaista vastuuta. Hän voi käytännössä hyväksyä veronmaksajien piikkien palkat sellaisina kun ne pyydetään.
- Anonyymi
Kyllä hoitoalan työehtosopimuksissa on pätevyys, ammattitaito ja kokemuskriteerit
joiden mukaan palkkataso määräytyy. Noviisi tienaa vähemmän kuin osaava ja meritoitunut,
Suomessa hoitoalan palkat ovat edelleen kuopassa verrattuna muihin pohjoismaihin.
Suomen ongelma on bkt:n pienuus ja sitä kautta välillisesti aiheutuu se että valtion kassaan tulee huonosti tulokertymää jolla maksaa hoitoalan palkat.
Terveydenhuollon asiakasmäärät, käynnit ja tapausten vaikeuskerroin lisääntyy kun väestömme ikärakenne menee aina vain pahempaan suuntaan. Vanhojen osuus ikärakenteesta on nyt jo valtaisa. - Anonyymi
''Palkkoja voidaan nostaa vain tuottavuuden nousua vastaavasti. Näin on.''
Kuinka terveydenhuollossa määritellään tuottavuus ??
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553940Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk853353Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852805Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442699Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722669Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,242411Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402342Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522225Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville392062Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121956