niin on erittäin todennäköistä, että aikuisena hänestä tulee vasemmistolainen. Tämä siksi, että looginen päättelykyky ja kausaliteetin hahmottamiskyky ovat jääneet kehittymättä. Tällainen yksilö tulee toimeen ainoastaan lauman suojeluksessa ja ulkopuolisella avustuksella.
Jos lapsi ei saa ravintorikasta ja monipuolista ruokaa
Anonyymi-ap
12109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinulta on näköjään myöskin jäänyt ravintopitoinen ruoka saamatta.
Järkeä kun oli jaossa, sinä varmaan olit tilaisuudesta pois.
Tämä taas todistaa, kuinka heikoilla on köyhän porvarit ajatuksenjuoksu.
Sain lapsena koulussa maitoon tehtyä kesäkeittoa. Pahaa se oli, mutta en uskonut sen tekevän minusta tyhmänkin.
Kauralima oli monen lapsen ravintoa 1900-1960.
Kauraliman, eli kaurapuurovauvamuhennoksen, voi aloittaa tarjoamaan noin 6 kuukauden iästä lähtien, kun lapsi on valmis kiinteisiin. Aloita pienillä annoksilla ja sekoita puuroon esimerkiksi hedelmä- tai marjasosetta. Valmista puuro ensin ohjeen mukaan ja jäähdytä se ennen tarjoilua.
Ohjeet kaurapuurovauvamuhennoksen tekemiseen:
Keitä kaurapuuro: Valmista ohjeen mukaan käyttämällä vettä tai maitoa.
Lisää ainesosia: Sekoita joukkoon pieni määrä vihannes- tai hedelmäsosetta. Voit myös lisätä puuroon myöhemmin esimerkiksi kasvis- tai kanapaloja, jotka on soseutettu hyvin.
Jäähdytä: Anna puuron jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kulhon isompaan kulhoon, jossa on kylmää vettä.
Tarjoile: Anna vauvan maistella pieniä määriä. Pienille vauvoille sopii myös kaurajauhe, joka on tarkoitettu vauvoille. Voit myös lisätä puuroon jauhemaista vauvajogurttia, mutta alle 1-vuotiaille vauvoille ei yleensä suositella tavallista jogurttia.
Muista nämä seikat:
Ei alle 1-vuotiaalle: Varmista, ettei alle 1-vuotiaalle vauvalle anneta mitään juustoja, hunajaa tai lehtivihanneksia, joita ei ole tarkoitettu vauvoille.
Älä laita maitoa tai hunajaa liikaa: Vauvan maito on ensisijainen ravinnonlähde kuuden kuukauden ikään asti, minkä jälkeen voi aloittaa kiinteiden maistamisen.
Ota huomioon gluteeniton kaura: Jos vauvalla on diagnosoitu keliakia tai gluteenisensitiivisyys, käytä puhdasta gluteenitonta kauraa.
Älä anna kaikkia hedelmiä: Muista, että joitakin hedelmiä, kuten kiiviä, ei saa antaa alle 1-vuotiaille lapsille.
Lausunto: on todella ikävää, että olosi ei yhtään helpotu.
Laumavassari. Polttaa pilveä ja vetää viivoja aamusta iltaan.
Looginen päättelykyky ja kausaliteetin hahmottamiskyky ovat haitallisia ominaisuuksia vasemmistopuolueiden aktiivijäsenille.
+ on väkivaltainen aivan kaikille ja varsinkin itselleen, paitsi matukauppiaille..
Persuliinin mielestä ravintorikas ruoka on palanut makkara ja kilju juomana : )
Makkara ja kilju ovat juuri vassareiden käyntienergiaa. Ja ruoho siihen päälle tietenkin.
Muusta en tiedä mutta vassareilla köyhyys ja työttömyys periytyy, oikeistolaisilla taas noita riesoja ei ole.