Siunattu vapaus

Täällä ap. Kiitos vastauksesta.

En tarkoittanut että kannattaa katkaista kaikki ihmissuhteensa. En ole tehnyt niin. En koe esim. ystävyyttä tai sukulaisia kuormittavaksi asiaksi elämässäni. Ystävät ja sukulaiset eivät komentele eivätkä rajoita minua. He ovat rikkaus. He ovat saatavilla mutta eivät tunge liian liki. He antavat minulle tilaa. He eivät vie hengitysilmaani.

Parisuhdekumppanit ovat tehneet niin, jokainen heistä, parhaatkin. Jokaisella uudella kumppanilla on ollut oma teoriansa siitä miten parisuhteessa toimitaan. Jokainen on laatinut minulle omat sääntönsä joita minuun on ollut pakko noudattaa ellen halunnut tulla hylätyksi. Jouduin tinkimään omista tarpeistani ja omasta ajankäytöstäni. Jokaisella uudella kumppanilla oli omat vaatimuksensa, usein päinvastaiset kuin sillä edellisell. Olin kuin mikäkin kameleontti joka aina mukautuu. Esimerkiksi: yksi kumppani halusi seksiä viisi kertaa päivässä ja jos minä en halunnut niin usein, kuulin olevani hankala ja
vika oli minussa. Seuraava kumppani halusi seksiä kerran puolessa vuodessa ja jos minä olisin halunnut useammin, kuulin taas olevani hankala ja vika oli taas minussa. Kumppanien vaatimukset koskivat tietysti muitakin asioita, kuten sitä miten paljon yhteistä aikaa meillä oli.

Parisuhde tarkoitti että jouduin luopumaan itsestäni. Tiesin ja tajusin asian ja kärsin siitä. Itsekunnioitus oli matalalla kun tajusin millainen nöyristelijä olin, mutta kaipaus läheisyyteen oli niin suuri että annoin periksi. Itsekunnioituksen menetys oli se hinta jonka maksoin parisuhteesta, ja se hinta oli liian korkea.

Rakastuminen on vankeutta!

Nyt tuota kaipausta parisuhteeseen ei enää ole. Olo on kuin entisellä tupakoitsijaalla joka yhtenä päivänä hoksaa että enää ei tee edes mieli tupakkaa! Ei siis ole kiusausta polttaa. Olo on kevyt ja huojentunut.

Minulla on paljon läheisiä ja hyviä ihmissuhteita. Viihdyn sekä yksin että seurassa. Elämänlaatu on parantunut 100 prosentilla kun vapauduin parisuhderiippuvuudestani.

Anonyymi kirjoitti:

Täällä ap. Kiitos vastauksesta.

En tarkoittanut että kannattaa katkaista kaikki ihmissuhteensa. En ole tehnyt niin. En koe esim. ystävyyttä tai sukulaisia kuormittavaksi asiaksi elämässäni. Ystävät ja sukulaiset eivät komentele eivätkä rajoita minua. He ovat rikkaus. He ovat saatavilla mutta eivät tunge liian liki. He antavat minulle tilaa. He eivät vie hengitysilmaani.

Parisuhdekumppanit ovat tehneet niin, jokainen heistä, parhaatkin. Jokaisella uudella kumppanilla on ollut oma teoriansa siitä miten parisuhteessa toimitaan. Jokainen on laatinut minulle omat sääntönsä joita minuun on ollut pakko noudattaa ellen halunnut tulla hylätyksi. Jouduin tinkimään omista tarpeistani ja omasta ajankäytöstäni. Jokaisella uudella kumppanilla oli omat vaatimuksensa, usein päinvastaiset kuin sillä edellisell. Olin kuin mikäkin kameleontti joka aina mukautuu. Esimerkiksi: yksi kumppani halusi seksiä viisi kertaa päivässä ja jos minä en halunnut niin usein, kuulin olevani hankala ja
vika oli minussa. Seuraava kumppani halusi seksiä kerran puolessa vuodessa ja jos minä olisin halunnut useammin, kuulin taas olevani hankala ja vika oli taas minussa. Kumppanien vaatimukset koskivat tietysti muitakin asioita, kuten sitä miten paljon yhteistä aikaa meillä oli.

Parisuhde tarkoitti että jouduin luopumaan itsestäni. Tiesin ja tajusin asian ja kärsin siitä. Itsekunnioitus oli matalalla kun tajusin millainen nöyristelijä olin, mutta kaipaus läheisyyteen oli niin suuri että annoin periksi. Itsekunnioituksen menetys oli se hinta jonka maksoin parisuhteesta, ja se hinta oli liian korkea.

Rakastuminen on vankeutta!

Nyt tuota kaipausta parisuhteeseen ei enää ole. Olo on kuin entisellä tupakoitsijaalla joka yhtenä päivänä hoksaa että enää ei tee edes mieli tupakkaa! Ei siis ole kiusausta polttaa. Olo on kevyt ja huojentunut.

Minulla on paljon läheisiä ja hyviä ihmissuhteita. Viihdyn sekä yksin että seurassa. Elämänlaatu on parantunut 100 prosentilla kun vapauduin parisuhderiippuvuudestani.

Lue lisää

Kiitos vastauksesta. Kuulostaa nuo olleet suhteet sellaisilta, että toinen osapuoli on etsinyt vain tietynlaista puuttuvaa palaa elämän yhtälöönsä ja sitten yrittänyt alkaa veistää sinusta sellaista. Ja sinä olet ollut kuin muovailuvahamöykky, joka on mukautunut😊

Minäkin oon ollut suhteissani muovailuvahaa ja iso syy on ollut, etten ole tunnistanut omia tarpeita ja että toisella osapuolella on ollut tarkemmat ja äänekkäämmät suunnitelmat ja enemmän sellainen projektiasenne suhteessa. Kumpaakin osapuolta on ohjannut pelko jota ei ole terveellä tavalla tunnistettu. Ei ole ollut avointa tilannetta, jossa edettäisiin sopivan hitaasti, että kummallakin on aikaa tulla näkyväksi ja kuulluksi, vaan pakonomainen mekaaninen tarve luoda jonkinlainen parisuhdekaava.

Toistaiseksi itse olen sitä mieltä, että haluaisin rakastua, sekoittua rakastumisesta ja opetella toisen ihmisen kanssa yksilönä olemista yhdessä. Vielä ei ole sellaista ihmistä elämässä, joka itsetuntemus/yhteinen tutkimusmatka pohjalta olis halunnut tunteen paloissa lähteä surffailemaan.

Jos sellaista en kohtaa, sekin on hyvä vaihtoehto. Niin monet parisuhteessa olevista näyttävät lopulta jotenkin nääntyvän kuvioissaan, että eivät selvästikään voi hyvin, vaikka suhde näyttäisi ihan hyvin pyörivän. Sellaista en kyllä halua.

Haluaisin suhteen, jossa molemmat voivat elää virtaavana ja jossa suhde ruokkii tätä eloisuutta.

Niinpä. Lähinnä prosessoin sitä mikä sai minut aikoinaan olemaan riippuvainen vastakkaisen sukupuolen huomiosta, parisuhteesta ja seksistä. Ja miksi paranin.

Kun luen tältä palstalta muiden kokemasta yksinäisyydestä ja kaipauksesta, suhteutan sitä entiseen itseni. Tunnistan muiden teksteistä sellaista mitä itse joskus koin. Kun olin riippuvainen parisuhteesta ja kärsin, en koskaan ymmärtänyt että ongelma ei ole parisuhteen puuttuminen vaan riippuvaisuus parisuhteesta. Aivan kuten alkoholistin ongelma ei ole viinan puute vaan riippuvuus viinasta.

Yritän ymmärtää entistä itseäni. Kun luen täällä muiden kuvauksia omasta seksuaalisesta turhautumisesta, , yksinäisyydestä, surusta, katkeruudesta ja ahdistuksesta,?tuntuu kuin lukisin entisen itseni kirjoittamia juttuja.

Jos tietäisin miten riippuvuudesta vapaudutaan, kertoisin siitä täällä. Mutta vaikka se tapahtui minulle, en silti ymmärrä milloin ja miten se tapahtui. Mikä sai minut vapaaksi riippuvuudesta? Yritän selvittää senkin.