Tule Havisamadalle puolustamaan Päiviä torstaina klo 8.25

Nähdään tuomitseeko KO Päivin vankilaan 6vuodrksi.
59440
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Sopii jotenkin kuvaan että järjestätte puolustus farssin (eikä ollut kirjoitusvirhe) alastonpatsaalla. No näkee aitolaisäijätkin kerran edes "naisen" ilman vaatteita.
Jos ajatellaan puhtaasti kristillisestä näkökulmasta niin eikä Tuomikirkon portaat olisi olleet parempi paikka .

Äänestä
  • Kirkko on lipsunut pois Päivin arvoista. Juhana Piispa näki unen että Luthersynodin alle kokoontuu kaikki oikeauskoiset pelastuvat.

    1Äänestä

Aika on jo kello 7.30.

Äänestä
  • Eikä ole älä valehtele.

    2Äänestä

On jo junaliput valmiina. Matkaan lähdetään jo aamu junalla keskiviikkona klo 7.28 ja olemme matkustajakodissa yötä. Aamulla mennään Päiviä puolustamaan. Onko Havismanda kaukana asemalta. Raamattu ja banderollit mukaan.

1Äänestä
  • Torstaiksi onkin luvattu loistavaa keliä.

    1Äänestä

  • Kukaan ei tiedä missä on Havismanda mutta sellainen löytyy kuin Havis Amanda Kauppatorilta.

    Äänestä

  • Mihin menette yöksi

    Äänestä

  • Kiva kuulla. Me tullaan bussilla tai 2 bussilla. Lähetään ajamaAn 400km yöllä ja suoraa Maltalle. Onko siinä torilla parkkipaikkoja. Ehkä kuski kyselee onko vessoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kiva kuulla. Me tullaan bussilla tai 2 bussilla. Lähetään ajamaAn 400km yöllä ja suoraa Maltalle. Onko siinä torilla parkkipaikkoja. Ehkä kuski kyselee onko vessoja.

    No tehän kaukana kävitte.

    Äänestä

Miksi.
Tämä Päivi joka valikoi ketkä ovat tarpeeksi hyviä hänen kirkkoon ja tuomitsemalla muita pönkittää suurta huijaustsaeli uskontoa . Kiitos ei.

Äänestä
  • Valehtelet, trolli!

    2Äänestä

Tuohan on pelkkä kuuleminen mutta noloa että järjestätte Mantalla mielenosoituksen.
Sinnehän sitä pitäisi mennä missä Räsänenkin on eli korkeimman oikeuden eteen.

1Äänestä
  • Ehkä siihen ei saatu lupaa tai korkeimman oikeuden kadun edusta haluttiin rauhoittaa. Vai oliko sinulla oletuksena, että mielenosoitus vain menee sinne piittaamatta laista ja järjestyksestä, kuten liberaali-aktivistit? Tässä on kuitenkin kyse kristityistä, jotka noudattavat lakia.

    Äänestä

Ei tietenkään tuomitse koska Päivi on EDELLEEN syytön!

3Äänestä

No, tuskin näette, koska syyttäjän vaatimus oli 120 päiväsakkoa, eikä oikeus tuomitse enempää, kuin syyttäjä vaatii.

1Äänestä
  • Vai muuttui tuo 120 päiväsakkoa 6 vuodeksi linnaa?
    Kauheita valehtelijoita, eikä Päivikään korjaa, vaikka täällä varmaan aamusta iltaan seurailee näitäkin kirjoitteluja, jos ei sitten jopa..... "Menkää puolustakaan Päiviä!"..... Porukkaa pitää paikan päälle saada, keinolla millä hyvänsä!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vai muuttui tuo 120 päiväsakkoa 6 vuodeksi linnaa?
    Kauheita valehtelijoita, eikä Päivikään korjaa, vaikka täällä varmaan aamusta iltaan seurailee näitäkin kirjoitteluja, jos ei sitten jopa..... "Menkää puolustakaan Päiviä!"..... Porukkaa pitää paikan päälle saada, keinolla millä hyvänsä!

    Kuusi vuotta näyttää paljon "paremmalta" jenkkien uskonnollisilla julkaisuissa kuin tylsä pikku sakkouhka. Samalla laitauskovaiset odottavat että Trump uhkaa Suomea 100 prosentin tulleilla jos Päivi Räsästä ei heti vapauteta syytteistä ynnä että hänestä pitää tehdä vielä presidentti....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kuusi vuotta näyttää paljon "paremmalta" jenkkien uskonnollisilla julkaisuissa kuin tylsä pikku sakkouhka. Samalla laitauskovaiset odottavat että Trump uhkaa Suomea 100 prosentin tulleilla jos Päivi Räsästä ei heti vapauteta syytteistä ynnä että hänestä pitää tehdä vielä presidentti....

    Tulet taas pettymään rankasti kun Pälvi edelleen todetaan syyttömäksi ja väitetyt syytetty tekaistuiksi?

    1Äänestä

Päivin oma aloitus?
Kerjää yleisöä ihailemaan taitavaa, opettelemaansa Raamatun heiluttelua päänsä päällä.
VIUUH! VIUUH! VIUUH!
VOUU! MIKÄ ESITYS!
👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏yleisöä on haltioissaan🖐️🖐️🖐️🖐️🖐️🖐️🖐️aplodeista ei tahdot tulla loppua👏👏👏👏👏👏BRAVOO!👏👏👏👏👏👏👏BRAVOO!👏👏👏👏👏👏👏👏👏HYVÄ PÄIVI!👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏PÄIVI!PÄIVI!PÄIVI!👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏Raamattu luiskahtaa Päivin kädestä... Osuu jotain katsojaa päähän... Sattuikohan pahastikin?... Mutta ei hätää!... Lääkäri on paikalla!... (helpotuksen huokaus! onni onnettomuudessa!)

Äänestä
  • Ei kyllä Päivä varmaan taas häpeää silmänsä päästään noiden toukohousujen touhuja.

    Äänestä

Meidän hotelli on Sleep heep. Yö vain 55e. Joku LPGhT olisi ollut 60e mutta on kai homohoyelli.

Äänestä
  • Varmaan Sleepcheap

    Äänestä

Onko lähellä Havismandaa

Äänestä

Havis Amandan lähellä on Kämp

Äänestä

Onko Havismandan lähellä tilaa. Olin Päiviä puolustamassa 2v sitten ja oli paljon kansaa. Meillä oli Raamatut ja plakaatit . Varmaa. Kiva mitä enemmän meitä on

Äänestä

Se toimitetaan torstaina 30.10.2025 kello 9.30–15 korkeimman oikeuden oikeussalissa osoitteessa Pohjoisesplanadi 3, Helsinki.

Onko seuraava osoite Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vai VIIMEINEN TUOMIO? Matt. 25.

Itse veikkaan että tämä viimeksimainittu tuomioistuin voi olla yllätys Päiville.

Äänestä
  • Päivi tosiaan ei ole pitänyt kirjaa hyvistä teostaan ja ne tukevat hänelle yllätyksenä kun ne hänelle luetaan.

    1Äänestä

Ko vapauttaa

Äänestä

Kuusi vuotta? Eihän sellaista tuomiota saa edes taposta. Mitä se nainen on tehnyt? Tai EI EI!!! MENEE YÖUNET JOS KERROTTE! EN HALUA EDES KUULLA!!!!!!

Äänestä
  • Itse keksiny tuon kuusi vuotta vankilaan. Valehtelee. Pakeni muka vankilaa ulkomaille ja puhui paskaa Suomesta. Tosi epäisänmaallinen k*kk* eikun *kk*.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Itse keksiny tuon kuusi vuotta vankilaan. Valehtelee. Pakeni muka vankilaa ulkomaille ja puhui paskaa Suomesta. Tosi epäisänmaallinen k*kk* eikun *kk*.

    Ihan itse valehtelet Päivistä tuollaista, trolli. Päätit kirjoitella pahuuttasi moista p*skaa

    Äänestä

  • Ulkomailla on osin käsitetty väärin, kun ei tunneta Suomen tuomitsemiskäytäntöjä.
    Kiihottamispykälän mukaan voidaan tuomita 2-v vankeutta ja koska tapauksia oli aikaisemmin kolme, ulkomailla on osin virheellisesti käsietty, että yhteensä 3x2=6-vuotta.
    Räsänen on kaikissa yhteyksissä korostanut, että hänen tapauksensa kohdalla puhutaan sakoista. Mutta osa totutusti mielellään tahallaankin vääristelee ja pistää aiheettomasti Räsäsen syyksi asioita.

    1Äänestä

Päivi on amerikkalaisen uskovan ystävän mukaan editellyt amet mediassa

1. Saavansa Suomessa 6 v vankeutta
2 . Olevansa lääketieteentohtori. Vaikkei ole väitellyt. Tämä on loukkaus meitä ohjeita tohtoreita kohtaa.
3. Puhuu työstään lääkärinä vaikkei ole hoitanut tointa 35 vuoteen.

Äänestä
  • En ole havainnut että Päivi tuo esiin sitä että on lääkäri, enkä ole havainnut että väittää olevansa tohtori vaikka kansalaisten keskuudessa tällainen oletus varmaan on.

    Uskon että sun amerikkalainen ystäväsi on erehtynyt ja kääntänyt mielessään tuomiot amerikkalaisen stardardin mukaan vaikka Päivi on vastuussa vain Suomen laille.

    Äänestä

  • Päivihän ei ole todellisuudessa esitellyt itseään noin, vaan valehtelit Räsäsestä.
    Olet pelkkä trollin ilkimys.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    En ole havainnut että Päivi tuo esiin sitä että on lääkäri, enkä ole havainnut että väittää olevansa tohtori vaikka kansalaisten keskuudessa tällainen oletus varmaan on.

    Uskon että sun amerikkalainen ystäväsi on erehtynyt ja kääntänyt mielessään tuomiot amerikkalaisen stardardin mukaan vaikka Päivi on vastuussa vain Suomen laille.

    Kyllä ystäväni osoitti että heidän usk lehti puhuu 6v vankeutta Päivin kertomana ja oli ihmeissään kun oli kuullut että Suomessa saa murhasta 8v.

    Äänestä

Ikä on toukohousu

Äänestä

Puolustamme ensisijaisesti todistavaa ja Raamattua noudattavaa kristinuskoa ja siis Jeesuksen opetuksia, toissijaisesti oikeuttamme vielä julistaa evankeliumia ja kolmanneksi puolustamme Päivi Räsästä, mihin nyt henkilöitää kristinuskoon kohdistuva vaino tässä ajassa.

Sinänsä ei ole merkitystä vaikka kiellettäisiinkin evankeliumis julistus, Jeesus eli Jumalan sana Raamattu niin tällä ei ole merkitystä koska julistamme kuitenkin ja sitten meidän tapetaan, ensin henkisesti ja sitten jopa fyysisesti kun vaan lainsäädäntö saadaan tässä kohdin kohdalleen.

Äänestä

Tervetuloa kaikki kauniiseen Hkiin mikä on varmasti elämys kaikille maalta tulijoille. Pääsette Havis Amandalle asemalta raitiovaunulla. Teidän pitää ostaa matkalippu HSL etukäteen. Kävely vie 15min Päivin kohtsusoaikalle. Päivi tullee tervehtimään piispa Juhanan kanssa Havis Amandalle. Onhan teillä Israelin ja Suomen liput. Banderollit ja lakanat ja megafoonit. Junassa kuului varmaan Kautta kärsimysten voittoon. Ihana laulu ja toivottavasti saamme yhtyä ylistyksen kun piispa Juhana ja Tohtori Räsänen tulevat tervehtimään KOn vapautuksen jälkeen. Kiitos Herralle.

Äänestä

Päivi hymyili salamavalojen räiskyessö ja lastasi Niilon lauluillaan ja takeillaan.

Äänestä
  • Minäkin laukesin monta kertaa tätä ihanaa kohtausta todistaessani.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Minäkin laukesin monta kertaa tätä ihanaa kohtausta todistaessani.

    Luulen että joudut hiikan viilaamaan liipasimen trikkikynnystä !

    Äänestä

Voi pyhää yksinkertaisuutta sanoi Huss aikanaan kun seisoi roviolla,johon mummokin toi risukimppua !

Äänestä

Varmasti KO tekee Pöivistä syyttömän. Ja uskonnon js sananvapaus tulee. Mutta saako nyt ukea koraaniaikn eduskunnassa.

Äänestä

Päivi voisi ajaa Kain että vain vain hänen oppi hyväksytään.

Äänestä

Sohvilta vastaavat seuraa samaan aikaan Kivijärven kiriä.

Äänestä

Maria Bloody oli kiihkeä katolinen joka poltatti satoja protestantteja sekavalla hallintokaudellaan.

Äsopii miettiä asioita.

Äänestä

ArtoTTT

Käykö ateistit jo kuumana, jos Päivi saisi tuomion, niin ateistit heti valmiita aloittamaan uskovaisten vainon koko maassa?

Äänestä
  • "ArtoTTT

    Käykö ateistit jo kuumana, jos Päivi saisi tuomion, niin ateistit heti valmiita aloittamaan uskovaisten vainon koko maassa?"

    Mitä eikö vainojen pitänyt olla jo käynnissä niin miksi ne pitää taas uudestaan aloittaa?

    Vai tuliko aikaisemmin hieman kirjoitettua muunneltua totuutta jota myös valehteluksi jotkut kutsuvat?

    Äänestä

  • Käykö Arto jo kuumana, jos Päivi ei saisi tuomiota, niin olisiko valmis aloittamaan homoseksuaalien vainon koko maassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    "ArtoTTT

    Käykö ateistit jo kuumana, jos Päivi saisi tuomion, niin ateistit heti valmiita aloittamaan uskovaisten vainon koko maassa?"

    Mitä eikö vainojen pitänyt olla jo käynnissä niin miksi ne pitää taas uudestaan aloittaa?

    Vai tuliko aikaisemmin hieman kirjoitettua muunneltua totuutta jota myös valehteluksi jotkut kutsuvat?

    ArtoTTT

    No jos mummeli haastetaan korkeimpaan oikeuteen Raamatun lainauksesta, niin sitähän se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    ArtoTTT

    No jos mummeli haastetaan korkeimpaan oikeuteen Raamatun lainauksesta, niin sitähän se on.

    Päivihän pisteli asiaan vähän omiaankin sekaan mutta ei minua henkilökohtaisesti häiritse, puhukoon.
    Hienoa kun meillä on tämä uskonnonvapaus niin odotellaan vaan milloin imaamit hyödyntävät saumansa. Sitä se on sitten sinunkin kunnioittaminen kun niin uskonnollisten puheiden puolella olet.

    Äänestä



  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    No arto kyllä se tiedetään ettei suomen aitouskovat tuollaista halua. Onhan se paljon hienompaa jos saa syrjiä pitkän kaavan mukaan ja parhaassa mahdollisessa tapauksessa päästä tekemään henkistä väkivaltaa. Tuollainen nopea poistaminen se on niin hetkessä ohi ettei siinä ehdi teikäläiset yhtään nautiskellakaan.

    ArtoTTT

    Mutta miksei tämä imaani ole siellä korkeimmassa oikeudessa Päivin kanssa vastaamassa syytteisiin? Taitaa olla eri säännöt?

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Mutta miksei tämä imaani ole siellä korkeimmassa oikeudessa Päivin kanssa vastaamassa syytteisiin? Taitaa olla eri säännöt?

    No jonkun on oltava ensimmäinen, Eikö se ole tavallaan hienoa. Suurin vaikutushan tällä nimenomaan tulee olemaan siihen mitä kaikkea saa uskonnon nimissä kirjoitella.

    Äänestä

KO ei voi vapauttaa täysin, kyllä siemen täytyy säilyttää ja kumartaa tiettyjä tahoja !
________________
Aatun tuomarin antaessa koululapsille giljotiinituomion sanoi tyttö tuomarille, sinun tuomiosi odottaa nurkan takana ..!
Muutaman päivän päästö Friesleri kaivettiin raunioista pää lytyssä.
Aikansa kullakin.

Äänestä

"Varmasti KO tekee Pöivistä syyttömän. "

Korkeimmalla oikeudella Jumalan tahtoon liittyvissä asioissa ei ole tippaakaan mitään valtaa, turhaa kitinää kaikki päätökset. Jumalan sana jatkuu sen kaikissa muodoissa kuten jo 2000 vuotta on jatkunut riippumatta siitä mitä tuo laitos päättää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nähdään tuomitseeko KO Päivin vankilaan 6vuodrksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu