Taas YLE tyssäsi viestini syystä, johon ei ymmärrys yllä joten eikun tänne.

YLE:
Kiitos osallistumisestasi keskusteluun! Tällä kertaa viestiäsi ei julkaistu aiheesta Analyysi: Pääministeri lietsoo toivoa vaikka väkisin, selvitimme mikä on tuorein ”mittaushistorian toiseksi paras tulos”.

Viestini:
Orpon hengennostatus alkaa muistuttaa sitä, mitä Neuvostoliitossa harrastettiin ennen suurta romahdusta. Mikään ei toiminut, kaikki mittarit näyttivät punaista, mutta se salattiin. Julkisuudessa esiteltiin pjatiletkojen suuria saavutuksia ja kehuttiin kuinka hyvin menee ja hommat etenee. Neuvostoliitto romahti kun valheet lopulta alkoivat paljastua. Demokratiassa valheilla on vielä paljon lyhyemmät jäljet kuin totalitaarisessa Neuvostoliitossa. Seuraavat vaalit lähenevät vääjäämättä.

4

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YLE nyt kertoo julkaisematta jättämisen syystä nyt sitten niinku kohteliaasti:
      "Viestisi saatettiin jättää julkaisematta esimerkiksi siksi, että:
      asia oli jo tullut esille muissa kommenteissa
      viestisi ei liittynyt suoraan keskustelun aiheeseen
      viestisi tai nimimerkkisi ei ollut linjassa Ylen keskusteluohjeen kanssa
      Haluamme pitää keskustelut mahdollisimman monipuolisina ja rakentavina. Siksi joskus hyväkin viesti voi jäädä julkaisematta. Lue lisää Ylen keskusteluohjeesta".

      Minä kyllä luen rivien välistä, että YLE valikoi, mitä se haluaa näyttää ja julkiseksi tehdä. Viestini ei ollut linjassa YLEn linjan kanssa - siksi se hylättiin. En ole ihan varma siitä, mikä se YLEn poliittinen linja nykyään on, mutta se ei tunnu olevan sama kuin oma linjani, jonka mukaan kaikki näkemykset ja mielipiteet pitää ottaa vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa mahdollisimman tasapuolisesti huomioon ja kaikilla kansalaisilla on oikeus arvostella vallankäyttäjiä.

    • Anonyymi

      On selvää, että Yle karsii viestejä poliittisin perustein.
      Mutta niin tekee myös tämä foorumi.
      Hyvä kun sain viestisi julkaistua, se on tärkeä sananvapauden kannalta!

    • Anonyymi

      No Ylessä pääsee nyt ääneen vähän toisin avuin. Kuten se ruotsalaisdiplomaatti, joka oli lähtenyt jopa maanpakoon Suomeen päästäkseen osalliseksi Suomen valtiojohdon trumpismista, jossa voidaan käyttää verorahoja poliittisten kauppasopimustenkin voiteluun, mutta joka ei tulisi kuuloonkaan Ruotsissa.

      Suomalaismediassa levitellään nyt muutoinkin kuvaa ruotsalaisista, jotka ovat vihreänä kateudesta Suomelle. Samanaikaisesti kuin Ruotsin talous kasvaa jo nopeampaa vauhtia kuin Suomen supistuu ja Ruotsi on onnistunut pitämään velkaantumisensakin kurissa, vaikka globaali inflaation kiihtyminen on riepotellut sen taloutta pahemmin kuin Suomen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe