Lentävät ruokalähettirobottidroonit on jo käytössä Niittarissa

Anonyymi-ap

Tiesittekö, että Alepan ja Woltin maan pinnalla kadulla rullailevat ruokalähettirobot on ihan oikeasti saanut jo rinnalleen lentävät ruokalähettirobottidroonit? Se ei ole sci-fiä vaikka voisi siltä kuulostaakin. Tuolla etelä-Espoossa Niittykummussa on jo käytössä lentävät itsenäisesti tekoälyn ohjaamina lentävät robottidroonit, jotka kuljettaa ruokaa tilaajille. Äkkiseltään toi voi kuulostaa sci-filtä, mutta ei enää ole sitä. Niittarissa voi tosiaankin tilata Woltin sovelluksella itselleen ruokaa niin, että sen tuo lentävä robottidrooni. Tällä hetkellä droonit toimittaa ruokaa 3 km säteellä Wolt Market Niittarista ja tuossa on jo mukana myös ravintoloita. Wolt -sovelluksella voidaan valita paikka johon droonin halutaan tulevan. Sitten drooni lentää sinne itsenäisesti tekoälyn ohjaamana. Drooni ei laskeudu maahan vaan tultuaan perille se jää leijumaan n. 15 metrin korkeuteen minkä jälkeen se laskee ostokset alas narun / köyden avulla. Droonikuljetuksiavoi tällä hetkellä tilata perjantaista sunnuntaihin. Eli noi droonikuljetukset on tosiaan käytettävissä aina kunkin viikon perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Muina viikonpäivinä ne ei ainakaan toistaiseksi ole käytettävissä ilmeisesti. Itseni on tarkotus kokeilla tota mahdollisesti jo seuraavan kerran kun Meen Niittykummussa olevaan Bodom Bar -yleiselle saunalle. Voisi testata tota droonikuljetusta ennen saunalle menoa. Onko täällä joku, joka on jo sattunut testaamaan tota?

8

163

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisäyksenä tähän omaan aloitukseeni se, ettätästä oli just vähän aikaa sitten uutinenkin uutissivuilla. Koetan muistaa etsiä sen linkin uutiseen ja jakaa tänne.

      T. miksuh

    • Anonyymi

      >Drooni ei laskeudu maahan vaan tultuaan perille se jää
      >leijumaan n. 15 metrin korkeuteen minkä jälkeen se laskee
      > ostokset alas narun / köyden avulla.

      Täysin tarpeetonta pelleilyhommaa. Normaalit. aikuisikäiset ihmiset eivät ikinä tilaisi pitsaansa tuommoisen ilmareitin kautta. Jos kerran tilaa, niin ei tilaa toista kertaa.

      Siinä voittaa ajassa ehkä 5...10 minuuttia sähkömopolla suoraan omalle ovelle tuotuun pizzaan verrattuna.

      Niin hullua asiakasta ei olekaan, että tuommoisen kopterileijuttimen viiman alla 15 m narun päässä, talvikelillä tai sateella kukaan järjissään oleva pitsansyöjä haluaisi olla.

      • Anonyymi

        Niin joo, tietysti. Aivan, taidankin tietää mihin pyrit kommentillasi. Mainitsemillasi sähkömopoilla ajavat Ihmisruokalähetit ei varmaankaan pidä noista ruokalähettiroboista kulkee ne sitten maata pitkin tai lentäen. Kyse on siitä, että tollasia puhuvilla on oma lehmä ojassa. Kun se ruokalähettirobo tai ruokalähettirobottidrooni uhkaa viedä työt niin tietysti sitten kirjotellaan kommentteja tyyliin "kuka aikuinen tollasia nyt käyttäisi". Eli yritetään lytätä ja mustamaalata sitä omaa työtä uhkaavaa roboa. Mutta sellasta se nyt vaan on, kehitys ei pysähdy eikä ruokalähetit ole ainoita joiden työt robotit ja tekoäly tulee viemään. Vaikka veisi ei se muuta sitä, että esimerkiksi just lentävät ruokalähettirobodroonit tulee yleistymään, koska niille varmasti on kysyntää ja ihmiset pitää niitä kätevinä ja elämää helpottavina Yksi merkittävä perustelu ruokalähettirobojen suosiolle, on ne sitten lentäviä tai ei, on se että robottilähetin toimituskulut on asiakkaalle paljon hlvemmat kuin ihmislähetin. Sen näkee jo kadulla kukevien ruokalähettirobojen kohdalla. Robon kotiinkuljetus maksaa 2.90 euroa kun taas ihmislähetin kotiinkuljetus voi maksaa yli kympin. Kumpaakohan ihmiset suosiikaan helposti? Eteei olisi se robo. Ja sehän näkyy jo nyt kadulla rullaavien robojen jatkuvassa suosion kasvussa. Ja ihan sama tulee tapahtumaan lentävien droonien osalta. Ja kun ne vielä nopeuttaa tilatun ruoan toimitusta havemman hinnan lisäksi, niin kyllä on ihan varmaa että kysyntää tulee olemaan kuten on jo kadulla rullaavien ruokalähettirobojenkin kohdalla.

        T. miksuh


      • Anonyymi

        Taidat itse olla sellainen sähkömopolla ajava Woltin ihmislähetti vai? :-D Se koira älähtää jota potkastaan, sekä se jonka työt kadulla kukevat ja lentävät robottilähetit uhkaa viedä. Se nyt vaanon niin, että robottiruokalähetit pystyy toimittamaan ruoan asiakkaalle nopeammin ja halvemmalla. Ja noi lentävät droonit voi parantaa palvelua halvemmalla hinnalla edelleen. Eli on itsepetosta kuvitella, että ihmiset ei pitäisi noista lentävistä robottidrooniläheteistä. Kyllä tulevat pitämään ihan yhtälailla kuin kadulla kulkevistakin, joista on tullut hyvin suosittuja.


    • Anonyymi

      .Hölynpölyä. Olet vain
      Hölynpölyä. Olet vain ajastasi pahemman kerran jäljessä ja jämähtänyt menneeseen maailmaan. Toi sun puheesi aikuisista on vain osoitus siitä, että sinä olet tullut vanhaksi, mutta älä yleistä sitä muihin. Kyllä tuolla ihan varmasti tulee olemaan kysyntää. Vastaavaa on muuten kokeiltu jo aiemmin pienimuotoisemmin Suurpellossa, Suokissa sekä esimerkiksi Helsingissä Vuosaaressa missä se oli hyvinkin suosittu. Vuosaaressa tosin kokeilijana oli Alepa. Miksi muuten muka pitäisi edes mennä suoraan sen köyden alle seisomaan. Kyllä nyt varmasti jokainen muu kuin sinä tajuaa, että järkevämpää on seisoa vähän sivussa eikä suoraan sen köyden ja ostoskassin alla. Mutta sinä kai sitten menisit seisomaan suoraan sen alle vai?

      n, että kannattaa olla pikkusen sivussa eikä suoraan sen köyden ja ostoskassin alla. Mutta sinä kai sitten menisit seisomaan suoraan sen alle vai? Se on sitäpaitsi nimenomaan turvallisuus kysymys miksi se drooni ei laskeudu alas maan pinnalle. On turvallisempaa kun se jää leijumaan ja laskee ostokset alas.

      Sitäpaitsi kyllähän tuo ihan varmasti on monessa tapauksessa paljon nopeampi toimitustapa kuin mikään sähkömopo. Muistaakseni noi droonit lentää jotain 80 km/h ja ne voi myös lentää spaljon suorempaa reittiä tarvitsematta kiemurrella pitkin katuja muun liikenteen seassa.

      Annas kun arvaan, sinä et ole kertaakaan tilannut ruokaa ruokalähettirobollakaan? Eli sellasella mikä kulkee pitkin katuja. Olenko oikeassa? Sinust sekin on turhaa vai? Kuitenkin hyvin moni, itse mukaanlukien, on huomannut sen erittäin käteväksi jakyllä ihan yhtälailla ntoimitukset lentävillä drooneilla on käteviä ja ne voi mahdollisesti toimittaa ruoan sinne minne kadulla kulkeva drobo ei helposti pääse. Lentävällä droonillahan voisi saasda ruoan vaikka suoraan keskelle omaa pihaa sillonkin kun kadulla kukeva robo ei sinne pääse.

      T. miksuh

      • Anonyymi

        Lisäyksenä se, että ei nyt millään pahalla, mutta tommoset puheet että "kukaan aikuinen ei tollasta tee" jne on erittäin usein hyvin vahva merkki siitä, että kyseisen sanonut ihminen on vain itse tullut erittäin vanhaksi. Siitä se on merkki pääasiassa eikä mistään muusta.

        T. miksuh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä se, että ei nyt millään pahalla, mutta tommoset puheet että "kukaan aikuinen ei tollasta tee" jne on erittäin usein hyvin vahva merkki siitä, että kyseisen sanonut ihminen on vain itse tullut erittäin vanhaksi. Siitä se on merkki pääasiassa eikä mistään muusta.

        T. miksuh

        Lisäyksenä se, että maailmalla suomen ulkopuolella lentäviä drooneja on käytetty jo laajasti toimittamaan ruokaa ja tavaroita, ja kyllä ne on ollut suosittuja palveluita. Nyt ne on Niittykummussakin käytössä ja ihan varmasti ne yleistyy ihan yhtälailla ennenpitkää samalla lailla kuin kadulla rullailevat ruokalähettirobot. Kyllähän jotkut väitti niistäkin roboista, että eihän tommosia leluja kukaan käytä. Mutta mites kävikään? Nyt ne on kuskannut ruokaa jo pitkään ja ne on levinnyt kokoajan laajemmalle suomessa. Ihan sama tulee käymään noiden lentävien droonien kanssa vaikka joku asiaa vähättelevä muumio muuta väittäisi.

        T. miksuh


        T. miksuh


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Miltä tuntuu mies

      Onko vedätetty olo
      Ikävä
      61
      435
    Aihe