Uusi konttisauna Laaksolahden urheilupuiston uimarannalla

Tiesittekö, että Lähderannassa Laaksolahden urheilupuiston uimarannalla on nyt uusi yleinen konttisauna? Toi aukesi vasta ihan vähän aikaa sitten. Itse en ole tota vielä testannut. Eli toi on Löylykontin ylläpitämä sauna. Kyseessä on siis sama saunakonsepti mitä on muuallakin Espoossa ja pk-seudulla. Homma toimii siis samoin kuin muissakin Löylykontin saunoissa. Nyt sellainen on siis myös Laaksolahden urheilupuiston uimarannalla. Tonne voi siis mennä sekä yleisille vuoroille, että yksityisille vuoroille. Riippumatta siitä kummalle menee vuoro pitää varata netistä. Se harmillinen juttu tossa on, että tuolla ei ole suihkuja käytettävissä talven aikana. Kai ne ajattelee, että kahjot jääkylmään jorpakkoon talvella loikkaavat käy siellä jääjorpakossa huuhtelemassa itseään. Eli itse kyllä jätän ton saunan kokeilun kesään. Kesällä tuolla on uimarannan suihkut käytettävissä, mutta talvella siis ei ole. Syykin on tietty selvä, talveksi suihkujen vesi katkastaan jäätymisriskin takia. Löylyvesi tuolla kuitenkin on valmiina samaten kuin sähkö kiukaalle ja tiloja varten. Kius on kuitenkin päällä vain sillon kun saunassa on varauksia, tonkin takia vuoro pitää varata maksamisen lisäksi siis tietenkin.

Eli tonne vaan testaamaan tota :-) Itse kyllä jätän ekan testauksen kesään, koska mua ei mihinkään jääkylmään jorpakkoon saa vaikka kuinka olisi sauna :-P

T. miksuh
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiesittekö, että Lähderannassa Laaksolahden urheilupuiston uimarannalla on nyt uusi yleinen konttisauna? Toi aukesi vasta ihan vähän aikaa sitten. Itse en ole tota vielä testannut. Eli toi on Löylykontin ylläpitämä sauna. Kyseessä on siis sama saunakonsepti mitä on muuallakin Espoossa ja pk-seudulla. Homma toimii siis samoin kuin muissakin Löylykontin saunoissa. Nyt sellainen on siis myös Laaksolahden urheilupuiston uimarannalla. Tonne voi siis mennä sekä yleisille vuoroille, että yksityisille vuoroille. Riippumatta siitä kummalle menee vuoro pitää varata netistä. Se harmillinen juttu tossa on, että tuolla ei ole suihkuja käytettävissä talven aikana. Kai ne ajattelee, että kahjot jääkylmään jorpakkoon talvella loikkaavat käy siellä jääjorpakossa huuhtelemassa itseään. Eli itse kyllä jätän ton saunan kokeilun kesään. Kesällä tuolla on uimarannan suihkut käytettävissä, mutta talvella siis ei ole. Syykin on tietty selvä, talveksi suihkujen vesi katkastaan jäätymisriskin takia. Löylyvesi tuolla kuitenkin on valmiina samaten kuin sähkö kiukaalle ja tiloja varten. Kius on kuitenkin päällä vain sillon kun saunassa on varauksia, tonkin takia vuoro pitää varata maksamisen lisäksi siis tietenkin.

Eli tonne vaan testaamaan tota :-) Itse kyllä jätän ekan testauksen kesään, koska mua ei mihinkään jääkylmään jorpakkoon saa vaikka kuinka olisi sauna :-P

T. miksuh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu