Johtajien työttömyys lisääntynyt rajusti

Nyt miljoonapalkat ja bonukset pois. Palkat vastasmaan osaamista ja vaativuutta . Valtiollakin ihan ylipalkattua porukkaa puhumattakaan hyvinvointialueista.
6140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt kuvittele hiukan liikoja, koska et ottanut huomioon, miellä on Persujen tukeme porvarihallitus.

Kyllä he jotain keksivät tuohon kurjaan tilanteeseen, ellei muuta, niin Purra peruu heiltä verojen ottamisen.

Äänestä

Purran ja muiden Kansaa Edustavien hallituksessa istuvien kansanedustajien ja ministerien palkkiosta voisi hyvin leikata. Istuvat siellä hokien "kun edellinen hallistus" josta heille maksetaan "pitkä penni". Maininnasta per kerta voisi hyvin leikata 100€. Heillä nyt vetovastuu ja mahdollisuus tehdä muutoksia. Voisivat lopettaa jankutuksen ja näyttää kykynsä.

Äänestä

Johtajienkaan työttömyys tuskin hallitusta heilauttaa, todennäköisesti heillekin huikkaavat "menkää töihin". Ymmärtävät tilanteen vasta jos kansanedustajien määrää aletaan vähentämään. Kovin vieraantuneita ovat todellisuudesta. Osa heistä todennäköisesti jonkun ajan päästä (vaalien jälkeen) pääsee nauttimaan työnsä hedelmistä.

Äänestä

Sen siitä saa kun vuosikymmeniä pistettiin johtotehtäviin kaikki jotka ei muuta osaa.

Äänestä

Firmat ovat huomanneet, että ne johtajat ovat aivan turhia tuloksen tekemiseen. Vain tuottavaa työtä tekeviä pitää palkata, ei turhia kyttääjiä.

Äänestä

Mitä aiot asialle tehdä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt miljoonapalkat ja bonukset pois. Palkat vastasmaan osaamista ja vaativuutta . Valtiollakin ihan ylipalkattua porukkaa puhumattakaan hyvinvointialueista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu