Tätä palstaa ei kiinnosta se mitä Jumala haluaa!

Jumala ei tavallisesti ole ihmisille enää tärkeä. Yhä harvemmin he muistavat häntä päivittäisessä elämässään tai ratkaisuissaan. Jumala tilalle on tullut muita arvoja, mitä ne ovat: ansiotulot ja tuottoisuus. Häntä on voitu joskus pitää sellaisena, joka antaa tarkoituksen kaikille ihmisten toimille, mutta NYKYÄÄN hänet on siirretty historian pimentoihin. Jumala on kadonnut ihmisten tietoisuudesta.
Vain muutamia kymmeniä vuosia sitten Jumalalla oli hyvin tärkeä merkitys ihmisten elämässä. Saadakseen ihmisten hyväksytyksen piti ilmaista uskovansa Jumalaan, vaikka kaikki eivät olleetkaan innokkaita noudattamaan käytännössä sitä, mihin sanoivat uskovansa. Mielessä mahdollisesti kytevät epäilykset oli viisasta salata. Niiden julki tuominen olisi järkyttänyt toisia ja jopa saattanut henkilön (esimerkiksi papin) alttiiksi julkiselle arvostelulle.
Mutta nyt on tilanne muuttunut aivan PÄINVASTAISESKI. Monien mielestä ne, joilla on jokin voimakas uskonnollinen vakaumus, ovat ahdasmielisiä ja jopa kiihkoilijoita. Monissa maissa voidaan yleisesti havaita välinpitämättömyyttä tai kiinnostuksen puutetta Jumalaa ja uskontoa kohtaan. Useimmat ihmiset eivät enää etsi Jumalaa, koska he joko eivät usko Hänen olemassaoloonsa tai ovat siitä epävarmoja.
8182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta joissakin porukoissa Jumala kuitenkin rakastaa edelleen iloista lahjoittajaa.
Ihminen on Jumalalle vielä sillälailla tärkeä.

Äänestä

Jokainen voi kuvitella kuvittelemalleen jumalalle sen mielihalut.

Raamatun tarinoiden mukaan ihmisten kärsimys ja joukkomurhat ovat sille erityisesti mieluisia.

Äänestä

Näin se maailma kehittyy. Mielikuvitushahmot jäävät omaan arvoonsa ja todellisuudesta tulee merkittävämpää kuin uskonnollisista myyteistä.

Äänestä

Anonyymi 2025-11-02 07:28:10

" joissakin porukoissa Jumala kuitenkin rakastaa edelleen iloista lahjoittajaa.
Ihminen on Jumalalle vielä sillälailla tärkeä."

-vartiotorniseura on tehnyt lapsille videon, jossa kehottaa lahjoittamaan lapset lahjoittamaan jäätelörahansa valtakunnansalilla lahjalaatikkoon, siitä Jehova tykkäisi.
Varmemmaksi vakuudeksi sitten valtakunnansalilla opetetaan että maailmanloppu on pian. Ja lasten tulee ymmärtää, että eihän se jehoova juuri hänelle ole paha, jos hän tosiaan jäätelörahansa lahjoittaa.

Nyt sitten vartiotorniseura on perustanut Irlantiin, halvan yhtiöverotuksen maahan, sijoitusyhtiön itselleen. Sen salattuun teologiaan kuuluu, että maailmanlopusta huolimatta sen sijoitusyhtiö ei-jehovantodistajien pankissa on makee juttu.

Äänestä

Kommentoijat: Lukekaa se Raamattu alusta loppuu ja tulkaa sitten kommentoimaan....nyt tulee pelkkää puuta heinää!

Äänestä
  • Niin juuri. Silloin kun, vartiotornilahkon mainosvaltuutettu alkaa kommentoimaan.
    Huttua tulee silloin a la JW.org.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin juuri. Silloin kun, vartiotornilahkon mainosvaltuutettu alkaa kommentoimaan.
    Huttua tulee silloin a la JW.org.

    Raamattu on faktaa, jolle et voi mitään

    Äänestä

Vain Peräilma on tärkeää. Näin ainaskiin raamatun mukaan. Seuraavaksi tärkein on jeesuksen kullitetut Raappahousut.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jumala ei tavallisesti ole ihmisille enää tärkeä. Yhä harvemmin he muistavat häntä päivittäisessä elämässään tai ratkaisuissaan. Jumala tilalle on tullut muita arvoja, mitä ne ovat: ansiotulot ja tuottoisuus. Häntä on voitu joskus pitää sellaisena, joka antaa tarkoituksen kaikille ihmisten toimille, mutta NYKYÄÄN hänet on siirretty historian pimentoihin. Jumala on kadonnut ihmisten tietoisuudesta.
Vain muutamia kymmeniä vuosia sitten Jumalalla oli hyvin tärkeä merkitys ihmisten elämässä. Saadakseen ihmisten hyväksytyksen piti ilmaista uskovansa Jumalaan, vaikka kaikki eivät olleetkaan innokkaita noudattamaan käytännössä sitä, mihin sanoivat uskovansa. Mielessä mahdollisesti kytevät epäilykset oli viisasta salata. Niiden julki tuominen olisi järkyttänyt toisia ja jopa saattanut henkilön (esimerkiksi papin) alttiiksi julkiselle arvostelulle.
Mutta nyt on tilanne muuttunut aivan PÄINVASTAISESKI. Monien mielestä ne, joilla on jokin voimakas uskonnollinen vakaumus, ovat ahdasmielisiä ja jopa kiihkoilijoita. Monissa maissa voidaan yleisesti havaita välinpitämättömyyttä tai kiinnostuksen puutetta Jumalaa ja uskontoa kohtaan. Useimmat ihmiset eivät enää etsi Jumalaa, koska he joko eivät usko Hänen olemassaoloonsa tai ovat siitä epävarmoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu