Pieni hyppäys ja poikkeama aiheesta toiseen kolumnityyliin:
Olkaa rehellisiä; ei minulle tarvitse olla, vaan itsellenne. Retorinewn kysymys: Oletteko milloinkaan kuulleet ainoatakaan Antonio Rossinin kappaletta tai aariaa, joka koskettaisi aidosti ihmissydäntä, sallittakoon näin runomuotoinen herkkä ilmaisukieli; puhuisi syvistä ja intiimeistä tunteista kuten ihminen puhuu toiselle ihmiselle, ja joka saisisi liikuttumaan sielun syvimpiä syövereitä ja sopukoita myöten.
Vai ovatko ihmiset vieläkin niin pinnallisia ja huvittelunhaluisia, että jonottavat lippuja lippupalvelun luukulla päästäkseen kutituttamaan nauruhermojaan Antonio Rossinin puolipöhköjen oopperoiden seurassa?
vai onko se vain sitä mekaanista ja shampanjan tavoin poreilevaa kevytmielisen hilpeätä, tyhjyyttään kumisevan taiteellisen omantunon sisäistä ääntä olevaa sävelvyörytystä vailla yllättävien modulaation häivääkään, ilman sitä pientä hiukksta, joka elää ja hengittää, ja eroaa täysin soittimen, lauluäänen akrobatista, joka Schubertisaa on aina tuntuvilla, myös oopperoissaan, valitettvan totta kuin se onkin, sanoo totuuden äänitorvi.
Mutta miljoona kärpästähän ei voi olla väärässä; paska on hyvää.
Antonio Rossinin pahin virhe säveltäjänä oli ja on se, ettei hänen musiikillaan ole kapasiteettia eikä oikein potentiaaliakaan palvella muita tendenssejä kuin yleisön nauruhermojen kutittelu, tekonauruhermojen, jotka ovat kiusaanuneet hänen teennäisestä ja epäaidosta ilmaisustaan. ja mikä pahinta, vaan ei sielullisten kokemusten ja järkytysten välittämiseen kuulijoilleen.
Populariteetti ja esteettiset kvaliteetit eivät ikävä kyllä kulje milloinkaan käsi kädessä; harvassa ovat ne tapaukset, jotka tekevät säännöstä poikkeuksen.
Otsikkoon palatakseni; kaikki TV-ohjelmat ovat sitä sasmaa skeidaa, joka pehmentää katsojiena aivot.
Ottakaa vastaan nöyrin kiiitokseni uusimman mestariluomukseni ihailusta.Myös siellä hämeessä.
Olkaa rehellisiä; ei minulle tarvitse olla, vaan itsellenne. Retorinewn kysymys: Oletteko milloinkaan kuulleet ainoatakaan Antonio Rossinin kappaletta tai aariaa, joka koskettaisi aidosti ihmissydäntä, sallittakoon näin runomuotoinen herkkä ilmaisukieli; puhuisi syvistä ja intiimeistä tunteista kuten ihminen puhuu toiselle ihmiselle, ja joka saisisi liikuttumaan sielun syvimpiä syövereitä ja sopukoita myöten.
Vai ovatko ihmiset vieläkin niin pinnallisia ja huvittelunhaluisia, että jonottavat lippuja lippupalvelun luukulla päästäkseen kutituttamaan nauruhermojaan Antonio Rossinin puolipöhköjen oopperoiden seurassa?
vai onko se vain sitä mekaanista ja shampanjan tavoin poreilevaa kevytmielisen hilpeätä, tyhjyyttään kumisevan taiteellisen omantunon sisäistä ääntä olevaa sävelvyörytystä vailla yllättävien modulaation häivääkään, ilman sitä pientä hiukksta, joka elää ja hengittää, ja eroaa täysin soittimen, lauluäänen akrobatista, joka Schubertisaa on aina tuntuvilla, myös oopperoissaan, valitettvan totta kuin se onkin, sanoo totuuden äänitorvi.
Mutta miljoona kärpästähän ei voi olla väärässä; paska on hyvää.
Antonio Rossinin pahin virhe säveltäjänä oli ja on se, ettei hänen musiikillaan ole kapasiteettia eikä oikein potentiaaliakaan palvella muita tendenssejä kuin yleisön nauruhermojen kutittelu, tekonauruhermojen, jotka ovat kiusaanuneet hänen teennäisestä ja epäaidosta ilmaisustaan. ja mikä pahinta, vaan ei sielullisten kokemusten ja järkytysten välittämiseen kuulijoilleen.
Populariteetti ja esteettiset kvaliteetit eivät ikävä kyllä kulje milloinkaan käsi kädessä; harvassa ovat ne tapaukset, jotka tekevät säännöstä poikkeuksen.
Otsikkoon palatakseni; kaikki TV-ohjelmat ovat sitä sasmaa skeidaa, joka pehmentää katsojiena aivot.
Ottakaa vastaan nöyrin kiiitokseni uusimman mestariluomukseni ihailusta.Myös siellä hämeessä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.