Köyhänäkin pärjää se on vaan asennteesta kiinni.

Jos ei ryyppäile kaikkia tukia viikonloppuisin niin pärjää hyvin. Harrastuksiakin pääsee harrastamaan jos ei tupakoi. Oma valinta mitä tekee tukirahoilla mutta minä olen ainakin saanut säästettyä nelisen tonnia rahaa.
10183
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Säästäminen on kunnioitettava tavoite, mutta sekin on tehtävä kohtuudella.
Säästä vain pieni osa tuloista niin muu jää asialliseen kulutukseen.
Ei kannata kerätä suuria summia, jos itse vain joutuu kitkuttelemaan.
Terveen harkinnan mukainen taloudellinen puskurivarasto on parasta.

1Äänestä

On se kyllä ihan totta että sivuun laitettu raha ni se rauhottaa.Vaikka mistä vaan saaduista rahoista.

1Äänestä

Se on asenteesta kiinni tekeekö pimeitä töitä vai makaileeko kotona päivät pitkät. Kyllä se makailukin alkaa masentaa jo parissa päivässä. Oon sellainen että pakko tehdä jotain.

1Äänestä

Siis pakko olla jemmarahaa nykyään. Pitää olla puolen vuoden ruokarahat jemmassa vähintään. Olen myös maksanut 4 kuukauden vuokrat etukäteen ihan vaan varalle.

1Äänestä

Kyllä se on järkevää, että varautuu etukäteen ainakin 3-4 kuukauden
menoihin tarvittavalla summalla. Puolen vuoden varat on jo bueno.

1Äänestä

Rahaa sivussa ja kaljaa,viinaa jos alkaa veeituttaan ettei tarvi odottaa koska kello on 9.

Äänestä

Ostaa olutta kaupasta eikä käy bupeissa

Äänestä
  • Juu ja naisissakin käy ääkkiseltää halvemalla ku pistää hetkeks simmu kiinni. Tulee säätöö meinaa pitkäl tähtäimel halvatusti .Jää avioero välii eik tartte mksella elatus maksui. Voi käydä vaik joskus ottaan muutama bisse.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Juu ja naisissakin käy ääkkiseltää halvemalla ku pistää hetkeks simmu kiinni. Tulee säätöö meinaa pitkäl tähtäimel halvatusti .Jää avioero välii eik tartte mksella elatus maksui. Voi käydä vaik joskus ottaan muutama bisse.

    Eihän nykypäivänä kukaan nainen katsele jotain tosi köyhää äijjää.Känni panot parhaimpia.

    1Äänestä

Nuukaileminen voi olla huvina, kuten turha-kulutus on.
Kun perustarpeet saa, siis syömisen ja asunnon. Niin pärjää kyllä.
Esim. elämän sisältö voi löytyä henkisistä asioista, jos on ajattelun kykyä.
Monille ryö on elämänmalli. Ja hyvä työ ja palkka kannustaa. Ja luo elämiseen mahdollisuuksia. Turhan moni jää tästä elintasosta ulos edelleen.
Massa-työttömyys on ollut Suomessa jo noin, 1990-2025.
Eikä ongelmaa ole hoidettu !!
Siis reilun tulon- ja työnjaon puute on tämä ongelma.
Eikä massa-työttö,myyttä ole tarkoituskaan hoitaa pois.
- Olen itse nähnyt arjessa työvoima-pelleilyn, olen kokemus-asiantuntija.
Omina työelämä kokemuksina, muistoja ;
Lapsena, nuorena löytyi jotain kesä työtä huonolla palkalla.
Sitten opiskelin, ja töitä kunnollisia ei löytynyt. Ei ollut työpaikkoja.
Moni ihminen jäi piiloon, opiskelemaan lopuksi ikää kun töitä ei ollut !!
Itse tein kaikkea, hantti-hommia, "älyttömiä-töitä" kuitenkin.
opintolainat sain maksettua, Sitten ne huonotkin työt loppui, 1990 lamaan. uusia pätkä töitä ei löytynyt, ei ollut.
Olin sen aikaisissa työvoimpoliittisissa aikuiskoulutuksissa. Hankin useita ammatteja.
Mutta töitä ei ollut edelleenkään. Tein taas pätkiä, väliaikaisia,
toistaiseksi, määrä-ajaksi, huono-palkka töitä...

Muutuin työttömänä "ongelma-jätteeksi" , koska myös vaimo kaappasi perheen, vei lapset.
Kun olin työtön, niin olin siis arvoton. Yhteiskunta ja media näin kertoi ja kaikki tiesi tämän työttömyys "tosiasian". Ex vaimolle sukulaiset ja yh naiset oli konsultteina.
Vain minä en tiennyt, että olin se ongelma.
Kun en ihmisenä ollut tuhoutunut, vain tulot oli tuhottu.
Olin sitten se aito pitkäaikais- työtön.. ( - kamalaa, - ihmiset ex sukulaiset, yms. media toitotti miten syrjätynyt, mielisairas, tms työtön on.. - ne viihasi minua joukolla !! ).

Kaikki propaganda työttömiä kohtaan alkoi jo vahvasti huvittaa !
Massa-Työttömyyttä ei haluttu hoitaa, mutta kaikin keinoin haluttiin syrjäyttää, syrjiä työttömiä julkisuudessakin ja
käytännöissä.
Esim.. Joku "asiantuntija" julkisuudessa kertoi työttömien olevan sairaita, tai mielisairaita,, se oli tvm. sdp filatovoiin konsulttina, hyvillä palkoilla tämä "asiantuntija" esim..
- Mutta ei ollut toimia massa-työttömyyden poistoon, jostain syystä., silloinkaan

Oma elämä sujui aivan hyvin, oli tervettä hyvää elämää, tosin kulutus varoja oli vähän. Niin raittiina on tullut elettyä.
Minut tässä muussa elämässä aktiivisesti vieroitettiin lapsistani. Perheen menetin. Ei ollut miehellä oikeuksia. Elätystukia vaan haettiin ulosoton kautta yms.. - Köyhältä työttömältä, jne.. Ei se tunnelmaa kohottanut yhtään !!

Ja noin omassa elämässä ei tullut kohdalle yhtään tervejärkistä naista, jotta olisi kannattanut perhe perustaa uusi. Työttömällä kun ei ole "markkina-arvoa".
sitten noin muissa merkeissä seurustelin, parittelin yh. naisten kanssa, joiden monen arvot ja elämänmalli ei minua kiinnostaneet. Siihen aikaan oli desperado naisia paljon tarjolla. Jotenkin luulojen ohjaamia, hajalla olevia ihmisiä, kuten oli oma ex vaimo.
Ja tämä sama luulo uskomus idea näkyy ongelmana laajemminkin, harha uskomus tyyli on havaittavissa jopa valtakunnan politiikassa. Erilaisten trendien mukaan mennään Suomessa yhä suurempaan yli-velkaan, yms. ongelmiin.

Mutta, noin työelämä itsellä meni tem touhuissa, te , typ asiakkaana. Ulkopuolisena olin siinä tarkoituksettomassa myllyssä, jotta sain sen työttömyys-tuen.
Ja sain tem palveluna karenssinkin, josta pääsi pois vain toimenpiteellä. Ja toimenpiteitä ei ollut.
Menin vaatimaan toimenpidettä ja ohjasivat kuntouttavaan työtoimintaa,, joka olikin ainoa toimenpide tarjolla, ja se oli kaikkein huvittavin mahdollinen...
"kuntouttavassa" määrä-ajan istuttuani karenssi rangaistista, sain karenssin poikki.
Olin siis jouten täysin, joutavassa "kuntouttvassa" istumassa rangaistusta.
Jatkoin uraani typ pelleilijänä, typ turha suunnitelmien tekoa. Nekin saavuttivat hupaisan klimaxin, kun saattoi kerralla olla 4 kpl. typ virkailijoita,, se oli joku joukkovoiman osoitus.. .
tädit oli siellä töissä ja työllistyi, osaamista tai keinoja ei vaan ollut työttömyyden hoitoon ! ei ollut töitä, eikä eläkkeelle päässyt.. jne.
Mutta loppua kohden se typ laantui, kun virkailijat ehkä käytännössä huomasi, ettei täs ollu mitään tehtävissä, kun massa-työttömyys vaan jatkui... väsymys iski.
Ja helpotus oli korona aika, jolloin kuolemaa peläten, ei tarvinnut typ istunnoissa käydä...
- Tässä jotain yleistä, yleiskuvaa, työmarkkinasta kohdallani..
- Ja Suomessa edelleen haaskataan tuhlataan hyvää työvoimaa,
jatkuvasti on se noin 1/2 miljoonaa työttömänä,
mutta kononaisluku on ilmoitettuna pienempi, kun osa työttömistä on eri nimikkeiden alla, siis tilastoitu ovelasti....
Ahne tulonjako ei työllistä, vaan jakaa lisää niille joilla jo edut, palkat, omaisuudet on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos ei ryyppäile kaikkia tukia viikonloppuisin niin pärjää hyvin. Harrastuksiakin pääsee harrastamaan jos ei tupakoi. Oma valinta mitä tekee tukirahoilla mutta minä olen ainakin saanut säästettyä nelisen tonnia rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu