Sormenjäljistä tulossa rekisteri

Lontoon pommi-iskut toivat taas keskustelupöytään asian josta EU päätti jo edellisenä vuonna: biotunnisteiden eli silmäniiristen ja sormenjälkien lisäämisen passeihin. Alunperin USA:n vaatimuksesta lisättävien biotunnisteiden sanottiin jäävänkin passeihin: nyt näyttää yhä todennäköisemmältä, että niistä ollaan tekemässä joko kansallista tai EU:n yhteistä tietokantaa. Ja jos Iso-Britannian sisäministeriö saa vaatimuksensa läpi, myös muihin EU-alueella kelpoihin matkustusasiakirjoihin on määrä liittää biotunnisteet. Käytännössä tämä merkitsee, että jokaisen matkustavan EU-kansalaisen sormenjäljet kerätään tietokantaan, joka tulee suurella todennäköisyydellä olemaan EU:n yhteinen.

Tätä kuten monia muita kansalaisten valvontaa lisääviä toimenpiteitä perustellaan terrorismin meille aiheuttamalla uhalla. Terrorismin tarkoitus on aiheuttaa pelkoa, pelko puolestaan ruokkii ajattelemattomuutta. Se saa ihmiset turvautumaan mihin tahansa, mitä markkinoidaan tehokkaana toimena uhkaa vastaan - huolimatta muutosten todellisista hyödyistä ja haitoista. Mutta terrorismi on taktiikka, joka on jokaisen määrätietoisen aikuisen käytettävissä. Onkin vaikea kuvitella, kuinka sormenjälkitietokannat, pakolliset henkilökortit tai muut kiristyvän valvonnan muodot olisivat pystyneet estämään Lontoon iskuja tai muita terroritekoja. Vuosikymmenten kokemus kansainvälisestä terrorismista osoittaa, ettei valvonnan ja viranomaisten valtuuksien lisääminen ole onnistunut vähentämään terrori-iskuja. Määrätietoinen terroristi oppii välttämään viranomaisten uudet keinot. Toisaalta tämä kaikki tapahtuu yksityisyyden ja kansalaisoikeuksien kustannuksella, tehden elämän jatkuvasti epämukavammaksi tavalliselle kansalaiselle, puhumattakaan veronmaksajalle koituvasta hinnasta. Ainut keino vähentää terrorismin uhkaa on puuttua sen alkusyihin. Jos yhteiskunnan avoimmuus kuuluisi näihin, totalitaristisissa diktatuureissa ei pitäisi olla terrorismia.

Eräs tärkeimpiä seikkoja ymmärtää on ettei yhteiskunta jota laajalti kutsuttaisiin poliisivaltioksi synny yhdellä tai kahdella lainmuutoksella, vaan askel kerrallaan. Kun poliisilakia oltiin keväällä 2005 päivittämässä autoritäärisempään suuntaan noin 10. kerran tämän vuosikymmenen aikana, totesi esitystä kannattanut kansanedustaja Jan Vapaavuori (Kok) ettei "tämä laki poliisivaltiota tee". Ei toki, edustaja Vapaavuori, mutta se yhdessä niiden lakien kanssa jotka eduskunta on viimeisten 5 vuoden aikana hyväksynyt ja tulee seuraavien 5 vuoden aikana hyväksymään antaa pohjan jollekin hyvin sen kaltaiselle. Samassa istunnossa eräs toinen samaisen puolueen kansanedustaja puolestaan ilmoitti kannakseen, että poliisilla tulee olla käytössään kaikki mahdolliset valtuudet taistellessa terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Ilmeisesti kukaan ei istunnossa huomauttanut, että poliisilla on käytössään "kaikki mahdolliset valtuudet" ainoastaan poliisivaltioissa.

Emme halua yhteiskuntaa, jossa jokaista ihmistä pidetään mahdollisena terroristina eikä kodistaan voi astua ulos tallentumatta valvontanauhalle. Askel askeleelta kuljemme kohti valvontayhteiskuntaa jollaisesta George Orwell varoitti meitä vuonna 1948 - käännetään laiva ja lopetetaan tämä mielettömyys vielä kun pystytään.

http://politics.guardian.co.uk/terrorism/story/0,15935,1527133,00.html
6583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olisivat paikallaan.

Äänestä
  • Eiköhän se ole jo hoidettu neuvoloiden, sairaaloiden jne toimesta.

    Äänestä

  • ketjun aloitus ja tämä kommentti, näkee kumpi on henkisesti laiska idiootti. Ellei se ollut sarkasmia.

    Äänestä

  • kauko putki kirjoitti:

    ketjun aloitus ja tämä kommentti, näkee kumpi on henkisesti laiska idiootti. Ellei se ollut sarkasmia.

    idiootiksi DNA-rekisterin kannattajaa, sellainenhan on jo ainakin Virossa.

    Äänestä

Tämän tyyppinen kehitys on tosiaan melkoisen ajattelematonta ja myös periaatteessa täysin "vapaan" länsimaisen maailman perusperiaatteita vastaan. Eli entistä paranoidinpaa ja skitsofreenisempaan yhteiskuntajärjestelmää kohti olemme ilmeisesti matkalla - valitettavasti.

Äänestä

Että jokainen on jo syntyessään potentiaalinen syyllinen, muttei vain vielä tiedä että mihin ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reanimator. kirjoitti:

Lontoon pommi-iskut toivat taas keskustelupöytään asian josta EU päätti jo edellisenä vuonna: biotunnisteiden eli silmäniiristen ja sormenjälkien lisäämisen passeihin. Alunperin USA:n vaatimuksesta lisättävien biotunnisteiden sanottiin jäävänkin passeihin: nyt näyttää yhä todennäköisemmältä, että niistä ollaan tekemässä joko kansallista tai EU:n yhteistä tietokantaa. Ja jos Iso-Britannian sisäministeriö saa vaatimuksensa läpi, myös muihin EU-alueella kelpoihin matkustusasiakirjoihin on määrä liittää biotunnisteet. Käytännössä tämä merkitsee, että jokaisen matkustavan EU-kansalaisen sormenjäljet kerätään tietokantaan, joka tulee suurella todennäköisyydellä olemaan EU:n yhteinen.

Tätä kuten monia muita kansalaisten valvontaa lisääviä toimenpiteitä perustellaan terrorismin meille aiheuttamalla uhalla. Terrorismin tarkoitus on aiheuttaa pelkoa, pelko puolestaan ruokkii ajattelemattomuutta. Se saa ihmiset turvautumaan mihin tahansa, mitä markkinoidaan tehokkaana toimena uhkaa vastaan - huolimatta muutosten todellisista hyödyistä ja haitoista. Mutta terrorismi on taktiikka, joka on jokaisen määrätietoisen aikuisen käytettävissä. Onkin vaikea kuvitella, kuinka sormenjälkitietokannat, pakolliset henkilökortit tai muut kiristyvän valvonnan muodot olisivat pystyneet estämään Lontoon iskuja tai muita terroritekoja. Vuosikymmenten kokemus kansainvälisestä terrorismista osoittaa, ettei valvonnan ja viranomaisten valtuuksien lisääminen ole onnistunut vähentämään terrori-iskuja. Määrätietoinen terroristi oppii välttämään viranomaisten uudet keinot. Toisaalta tämä kaikki tapahtuu yksityisyyden ja kansalaisoikeuksien kustannuksella, tehden elämän jatkuvasti epämukavammaksi tavalliselle kansalaiselle, puhumattakaan veronmaksajalle koituvasta hinnasta. Ainut keino vähentää terrorismin uhkaa on puuttua sen alkusyihin. Jos yhteiskunnan avoimmuus kuuluisi näihin, totalitaristisissa diktatuureissa ei pitäisi olla terrorismia.

Eräs tärkeimpiä seikkoja ymmärtää on ettei yhteiskunta jota laajalti kutsuttaisiin poliisivaltioksi synny yhdellä tai kahdella lainmuutoksella, vaan askel kerrallaan. Kun poliisilakia oltiin keväällä 2005 päivittämässä autoritäärisempään suuntaan noin 10. kerran tämän vuosikymmenen aikana, totesi esitystä kannattanut kansanedustaja Jan Vapaavuori (Kok) ettei "tämä laki poliisivaltiota tee". Ei toki, edustaja Vapaavuori, mutta se yhdessä niiden lakien kanssa jotka eduskunta on viimeisten 5 vuoden aikana hyväksynyt ja tulee seuraavien 5 vuoden aikana hyväksymään antaa pohjan jollekin hyvin sen kaltaiselle. Samassa istunnossa eräs toinen samaisen puolueen kansanedustaja puolestaan ilmoitti kannakseen, että poliisilla tulee olla käytössään kaikki mahdolliset valtuudet taistellessa terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Ilmeisesti kukaan ei istunnossa huomauttanut, että poliisilla on käytössään "kaikki mahdolliset valtuudet" ainoastaan poliisivaltioissa.

Emme halua yhteiskuntaa, jossa jokaista ihmistä pidetään mahdollisena terroristina eikä kodistaan voi astua ulos tallentumatta valvontanauhalle. Askel askeleelta kuljemme kohti valvontayhteiskuntaa jollaisesta George Orwell varoitti meitä vuonna 1948 - käännetään laiva ja lopetetaan tämä mielettömyys vielä kun pystytään.

http://politics.guardian.co.uk/terrorism/story/0,15935,1527133,00.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu