Paria vuosikymmentä sitten meikäläinenkin joutui tahtomattaan tilanteeseen, jossa työntekijän irtisanoutumisen syyksi ilmoitettiin kiusaaminen, jonka olin suorittanut.
Kiusaamistilannetta en millään ilveellä muistanut ( eli olin syytöksistä erittäin ällistynyt) kunnes esimies sitten kertoi mitä tämä irtisanoutunut työpntekijä oli kiusaamistilanteesta kertonut.
Eli olin suuren baaritiskin takana töissä, jossa paljon lukittavia kaappeja - eli avainnippukin oli mahtava, sillä lukkoja ja samalla avaimiakin oli melkoinen määrä. Tämä uusi tulokas oli koulutettavanani, sillä tarkoitus oli, että olisi vapaapäivä-ja lomatuuraajani.
Pari päivää meni ihan näitä normaaleja rutiineja opeteltaessa, kunnes sitten tuli baaritiskin avaus-ja sulkemisopettelu koneiden avaamisineen,tyhjennyksineen, tilityksineen ja tietekin paikkojen lukkojen avaamisineen ja sulkemisineen.
No jaa - annoin avainnipun ko työntekijälle ja tämän piti laittaa kaapit lukkoon. 'mikä avain on mihinkin?' oli kysymys ( siis avaimia oli paljon ja merkkaamattomia turvallisuussyistä).Vastaus ' abloylukkoihin pitää vain kokeilla ja muut lukot oppii tunnistamaan nopeasti kokemuksella - lisäksi täytyy ajan kanssa opetella avainjärjestys -eli täytyy vain sitkeästi availla ja sulkea'
Ja siinä se sitten oli tämä kauhea kiusaamistilanne, jonka vuoksi työntekijä otti ja lähti!
Avaimia ja kaappeja ei saanut siihen aikaan merkitä, joten opettelu oli ainoa keino.
Itse en koko tilannetta muistanut ( kun se ei mielestäni edes ollut tilanne) ja pomokin mutisi tapauksen jälkeen partaansa kummallisen herkkänahkaisista avuttomista ihmisistä - kun ei itsekään ymmärtänyt koko juttua.
Tapahtuuko se kiusaaminen suurimmaksi osaksi sen 'kiusattavan' omassa päässä - eli 'kiusaaja' ei välttämättä tiedä kiusaavansa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
kuin se, että esimies ei hoida alaiselleen perehdytystä työtehtäviin, mutta kuitenkin arvostelee työntekijän osaamattomuutta.
Työpaikka kiusaamista on mm. myös se, että jättää työntekijän ulkopuolelle mm. tiimipalavereista eikä lähetä työntekijälle sähköpostiviestejä, jotka välitetään kaikille muille tiimin jäsenille.
Lisäksi työntekijän ulkonäön vertaaminen ja arvostelu muihin työntekijöiden nähden on työpaikka kiusaamista.
Itse olen kokenut tämmöisiä asioita Suomen Postissa. Siellä esimies tietää itse tasantarkkaan kuinka käyttäytyy ja mitä sanoo alaisilleen. Se on hänen tapansa sortaa ja murtaa ihmisen psyyke, jotta voisi sen jälkeen hallita ihmistä haluamallaan tavalla.
Joten ei se kaikki kiusaaminen ole vain kisatun korvien välissä. Kyseinen paikka josta kerroin, niin sieltä on nyt lähtenyt 6kk sisällä kuusi ihmistä pois. Esimiehestä on tehty valitus, mutta johtoa ei kiinnosta miten asiat oikeasti talossa ovat.
Ponttinahan tässä oli se, etten kädestä pitäen lempeästi yhdessä avannut/sulkenut niitä kaappeja, vaan 'kylmiltään' laitoin tämän työntekijän ihan itse opettelemaan - ja tämä koettiin sitten kiusaamiseksi.
Ottaen huomioon, ettei silloin työpaikkakiusaaminen ollut mikään termi tai huomioonotteva työsuojelullinen asia niin tämä työntekijä oli kyllä aikaansa edellä.
Ja onhan sitä kaiketi 'kiusaamista' kokenut meikäläinenkin -paitsi etten ole sitä kiusaamiseksi mieltänyt. esim juuri tuo tiimistä pudottaminen niin, ettei tietoja saanut. Paitsi kun niin kävi marssin tiiminvetäjän luokse ja kysyin miksi en tiedä jotain asiaa, joka minun kuuluisi tietää. Tarpeeksi usein, riittävällä itsetunnolla ja tarpeeksi kuuluvalla äänellä - alkoivat hommat taas pelata.
tuntu olevan siinä, että kisatun korvien välissä on jotain vikaa, ettei oikeastaan mitään kiusaamista ole edes tapahtunut.
Ja mitä tulee noihin palavereihin yms. niin meikeläinen on sen verrtan V#"¤%n tyyppi, että kävelen ylemmälle pomolle kertomaan mitä joku pikku nilkki tiimin vetäjä puuhastelee tiiminsä kanssa.
Kirjoitit "Tarpeeksi usein, riittävällä itsetunnolla ja tarpeeksi kuuluvalla äänellä - alkoivat hommat taas pelata." Voi että kun sä oletin pirun hieno tyyppi!! Oletkos ajatellut, että maailmassa on eri tyyppisä ihmisä kuin sinä?! Ei kaikki uskalla toimia yhtä rohkeasti kuin sinä toimit!
Oikeastaan en ihmettele, että olet saanut syytöksiä kiusaamisesta, sen verran ylimielisesti ja itsekeskeisesti tunnut tästä maailmasta ja ihmisistä ajattelevan.
peräti hauskaksi!!
Tapahtunasta on siis yli kaksikymmentä vuotta, jolloin itsekin oli alta kolmekymppinen.Eli tällä hetkellä miellän itseni aikuiseksi.
Siis itse asiassa osittain kyllä olet oikeassa tuossa esittämässäsi pointissa - jos mielletään kiusaamiseksi jokin asia, joka ei varmasti ole kiusaamistarkoituksessa esitetty tai tehty niin kyllä tämän herkkänahkaisen uhrin pääkopassa tapahtuu jotain peräti outoa.
Erinomaiseksi en toki itseäni koe, vaikka puoleni olen työelämässäni pitänyt- yksi hyvä keino on pitää yksityiselämä ja työelämä täysin erillään. Työ on elämistä varten eikä päinvastoin!
Toinen hyvä keino on osata työnsä.
Ja hyväksi lopuksi - minua ei mielletä kiusaajaksi- tuo edellinen oli/on ainutlaatuinen tapahtuma elämässäni, joka kuitenkin aina väliin tulee mieleen.
Pistää muistamaan, kuinka erilaisia olemme kaikki.
Sinuna minä marssisin tämän tiiminvetäjäsi luokse ja ilmoittaisin kokevani itseni kiusauksen uhriksi hänen puoleltaan esittäen samalla ne asiat, jotka miellät kiusaamiseksi.
Ihan suoraan vaan.
Minua ei kolmeen vuoteen kutsuttu palavereihin, vaikka otin asian usein esille. Tiedot sain aina jälkikäteen työkavereilta. Jos esimies on heikolla itsetunnolla varustettu sadistinen narsisti, niin paras on vain vaihtaa työpaikkaa.
Tuo avainjuttu ei minusta ollut kiusaamista, vaikka se ehkä vähän tylyä olikin.
jos pomosi osoittautuu "heikolla itsetunnolla varustettu sadistinen narsisti" ksi, niin paras häipyä. Siitä ei nimittäin hyvää seuraa kellekkään.
Itse olen kiusattu ja asiasta työsuojelupiiriin valitettuani jouduin irtisanotuksi.
Silti tuo kuvailemasi tapaus ei mielestäni täytä kiusaamisen tunnusmerkkejä, ellet sitten jättänyt jotain oleellista kertomatta. Omasta mielestäni asiat tuleekin opetella kädestä pitäen, mutta tietenkään esimies ei saa antaa huonoa palautetta osaamattomuudesta, vaan antaa aikaa oppia. Annoitko siis lisäksi huonoa palautetta?
Avainnipun antaminen uuden tulokkaan käsiin on mielestäni ihan positiivinen luottamuksen osoitus, ennemmin voisi olla loukkaavaa se jos ei annettaisi täyttä luottamusta ja vaikeutettasiin uuden tulokkaan työntekoa pitämällä avaimet työn kannalta tärkeisiin kohteisiin piilossa jne.
kuin tuossa ensimmäisessä viestissä tapahtumien kulun selvitin.
Kiusaamisen tunnusmerkeistä ei tuohon aikaan tiedetty mitään - työmaakiusaus ei ollut silloin mikään syy lähteä tai jäädä sairaslomalle ( tuskin olisi s-lomaa saanutkaan kiusauksen perusteella..)
Olin muuten itse koko ajan paikalla ja saatavilla - todennäköisesti putsasin tiskiä ja lasitin hyllyjä, kuten aina työvuoron lopuilla.
En katso toimintani olleen millään lailla tylyä - jokainen ennen minua ( niin kuin itsekin) samoin kuin työntekijät jälkeeni joutuivat noita erilaisia avaimia pähkäilemään niinkauan, kunnes lukot sitten vaihdettiin niin, että pari avainta riitti.
Tämän kirjoitin vain esimerkiksi siitä, kuinka pientä asiaa mielletään kiusaamiseksi - ja ainakin tässä tapauksessa kiusaaminen tapahtui vain ja ainoastaan tämän työntekijän päässä.
Tiedän, että kiusaamista käytetään tekosyynäkin, kun ei pidetä jonkun käytöksestä tai tulla toimeen jonkun kanssa.
En pidä tekemääsi kiusaamisena, vaan työhön perehdyttämisenä.
Mielestäni koko sana kiusaaminen on väärä, laki määrittelee asian työpaikkahäirinnäksi.
Jos haluat kuitenkin tutustua siihen mitä kiusaamisena oikeasti pidetään ja mitä siitä ilmoittamisesta seuraa (kiusatun irtisanominen yleensä), niin lue täältä:
http://tyopaikkakiusatut.net/ -> Kertomukset
Kotisivuni:
http://galleria.suomi24.fi/HCD
Ihmiset valehtelevat ja lavastavat tulipaloja, murtoja, kolareita ja kaikkea muutakin. Syitä on monenlaisia. En silti kuvittele kaikkien rikosten uhrien olevan valehtelijoita. Toivottavasti sinäkin ymmärrät, että erittäin vakavasti kiusattuja on hyvin paljon.