Samaa mieltä

Pääkirjoitus lehdessä:

"Pomoille paikkoja

Suomessa tarvitaan kymmenen vuoden kuluttua kymmeniätuhansia pomoja ja asiantuntijoita enemmän kuin nyt johtamaan taloutta, hallintoa, tuotantoa ja liikennettä. Teollisuudessa, rakennuksilla ja maataloudessa sekä erilaisissa suorittavissa tehtävissä työpaikat sen sijaan vähenevät reipasta vauhtia.
Aamulehden pyynnöstä työministeriössä laadittu laskelma pohjautuu tämän hetken tietojen pohjalta tehtyihin olettamuksiin. Ennusteen suunta näyttää oikealta. Sen toteutumisvauhdista ei sen sijaan ole varmuutta. Murros voi tapahtua oletettua nopeammin mutta myös hitaammin. Paljon riippuu muun muassa siitä, miten nopeasti EU kykenee poistamaan palvelujen vapaan liikkumisen tiellä olevia esteitä.
Joka tapauksessa palvelujen merkitys kasvaa. Varsinkin hoitotöissä tarvitaan väkeä jo väestön vanhenemisen vuoksi. Toinen tekijä on se, että vaurastuva väki ei tyydy jonottamaan, vaan haluaa hoitoa nopeasti ja on valmis maksamaan siitä.
Teollisuudessa pyörät pyörivät vastaisuudessa yhä vähemmän väen voimin. Kehittyvä tekniikka syö työpaikkoja myös esimerkiksi varastoissa ja toimistoissa. Kauppojen kassojen töiden ennustetaan häviävän historian lehdille ehkä hyvinkin nopeasti. Isot marketit ovat tämän kehityksen kärkijoukkona.
Ennuste antaa pontta pyrkimyksille nostaa yhä koulutustasoa. Se takaa tunnetusti varmimmin työtä. Tosin välillä on näyttänyt siltä, että insinöörejä ja maistereita on jo tarpeeksi, mutta kädentaitajia ei tahdo tarvittaessa kiinni saada.
Osaavilla ammattimiehillä ja -naisilla on kysyntää vastakin. Rakentaminen, korjaaminen, hoiva- ja huoltotyöt eivät koskaan lopu. Pelkkien maistereiden yhteiskunta on edelleen mahdoton.

14.07.2005 02:35"
2384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taas omiin touhuihisi,älä taas sekaannu asioihin joista et mitään ymmärrä.
Mee vaikka niitä asuntojen hintoja kommentoimaan,sullahan on asuntolainaa vielä maksamatta joten kannattaiskos mennä nyt töihis oikeestaan ettet jää työttömäksi.On hankalaa maksella sitä 600euron lyhennystä kuukausittain jos saat potkut.

Äänestä
  • Nytkin tuli hieno kopio pääkirjoituksesta. Järkimies ilmoitti olevansa samaa mieltä. Siis mitä ihmettä? Tämä on keskustelupalsta, ei ilmoituspalsta. Mutta kyllähän tyypistä aina jotain kertoo se, että henkilönä järkimies herättää enemmän keskustelua kuin mielipiteet. Jos järkimiehen mielipiteitä voi mielipiteinä voi pitää, kun niissä ei ole juurikaan sisältöä. Miehen ajatuskulku menee rataa koska-lehdessä-ja-telkkarissakin-sanottiin. Tämä sitten riittää perusteluiksi ja keskustele päättyy siihen. Toisin sanoen jos lehdessä lukee, että päivällä paistaa aurinko, niin siellä paistaa aurinko sataa vettä tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkimies kirjoitti:

Pääkirjoitus lehdessä:

"Pomoille paikkoja

Suomessa tarvitaan kymmenen vuoden kuluttua kymmeniätuhansia pomoja ja asiantuntijoita enemmän kuin nyt johtamaan taloutta, hallintoa, tuotantoa ja liikennettä. Teollisuudessa, rakennuksilla ja maataloudessa sekä erilaisissa suorittavissa tehtävissä työpaikat sen sijaan vähenevät reipasta vauhtia.
Aamulehden pyynnöstä työministeriössä laadittu laskelma pohjautuu tämän hetken tietojen pohjalta tehtyihin olettamuksiin. Ennusteen suunta näyttää oikealta. Sen toteutumisvauhdista ei sen sijaan ole varmuutta. Murros voi tapahtua oletettua nopeammin mutta myös hitaammin. Paljon riippuu muun muassa siitä, miten nopeasti EU kykenee poistamaan palvelujen vapaan liikkumisen tiellä olevia esteitä.
Joka tapauksessa palvelujen merkitys kasvaa. Varsinkin hoitotöissä tarvitaan väkeä jo väestön vanhenemisen vuoksi. Toinen tekijä on se, että vaurastuva väki ei tyydy jonottamaan, vaan haluaa hoitoa nopeasti ja on valmis maksamaan siitä.
Teollisuudessa pyörät pyörivät vastaisuudessa yhä vähemmän väen voimin. Kehittyvä tekniikka syö työpaikkoja myös esimerkiksi varastoissa ja toimistoissa. Kauppojen kassojen töiden ennustetaan häviävän historian lehdille ehkä hyvinkin nopeasti. Isot marketit ovat tämän kehityksen kärkijoukkona.
Ennuste antaa pontta pyrkimyksille nostaa yhä koulutustasoa. Se takaa tunnetusti varmimmin työtä. Tosin välillä on näyttänyt siltä, että insinöörejä ja maistereita on jo tarpeeksi, mutta kädentaitajia ei tahdo tarvittaessa kiinni saada.
Osaavilla ammattimiehillä ja -naisilla on kysyntää vastakin. Rakentaminen, korjaaminen, hoiva- ja huoltotyöt eivät koskaan lopu. Pelkkien maistereiden yhteiskunta on edelleen mahdoton.

14.07.2005 02:35"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu