HYY:n Uuden ja Vanhan ylioppilastalon lisäksi eilen julkistettuun kauppaan sisältyy Citytalo, Kaivotalo ja Grand Hansa -kokonaisuuteen kuuluva Kaivokatu 12 ja Hansatalo Helsingin keskustassa.
Vassareiden kiinteistöpelleily kusi omille nilkoille
Anonyymi-ap
8115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Persuthan putoavat koulusta jo perustasolla, eli ylioppilaat ovat tosiaan vassareita ja muita fiksuja.
Vassareiden ilo vaalivoitosta oli lyhytaikainen.
https://ylioppilaslehti.fi/2025/10/vasemmisto-on-jalleen-hyyn-edarivaalien-voittaja-aanestysprosentti-poikkeuksellisen-alhainen/
Eihän tuo vassareiden kiinteistöbisnes mitenkään fiksulta vaikuta.
"Edustajisto käyttää ylioppilaskunnassa ylintä valtaa. Se päättää esimerkiksi ylioppilaskunnan talousarviosta, kiinteistöjen ostamisesta ja myymisestä sekä siitä, miten Hyy toimii jäsentensä edunvalvojana. Lisäksi edustajisto valitsee ylioppilaskunnan puheenjohtajiston, hallituksen, pääsihteerin sekä Ylioppilaslehden päätoimittajan. "
Persuja on nyt aika vaikea syytellä osaamattomuudesta ja taitamattomuudesta, kun vassarit möhlivät kaiken totaalisesti. Vassareille ei pitäisi antaa mitään rahaan liittyvää valtaa.
Eiks kepulit hourailleet mm. siellä virossa?
Muutama kepulipelle oli lusimassakin?
Kaikkonen sai tuomionkin Nuorisosäätiön sekoilusta.
Moni viisas kääntyisi haudassaan, jos tietäisi.
Yhteiskuntatieteilijät ovat aina olleet niitä A:n ylioppilaita.