Työeläkeläisenä katsoisin, ettei etätyö ole oikeaa työtä

Synnyin talvisodan aikaan, nelkyt luvun alussa. Isä palasi rintamalta, mutta ei koskaan kuntoutunut. Vuonna 1954 hän kuoli niihin vammoihin mitä sai sodassa.

Minä olin 14-vuotias, kun minun piti lähteä savotalle suomenhevosemme Urhon kanssa. Äiti ja sisarukset tarvitsivat ruokaa. Ei kyselty halusinko tai jaksanko. Työtä oli pakko tehdä.

Se tuntui selässä, käsissä, jaloissa. Rankkaa mutta arvokasta.

Nyt katselen tätä nykymenoa ja hämmästelen. Kaikki puhuu etätöistä ja tehokkuudesta kotona. Mutta sehän on vain mukavuudenhalua.

Sohvalla kahvikuppi kädessä. Naputellaan konetta. Sanotaan että on tehokas.

Työ ei ole sitä. Työ tehdään siellä missä se näkyy ja tuntuu.

Tänään eräs ministeri sanoi suoraan: etätyö ei korvaa oikeaa työntekoa.

Samaa olen minä ajatellut vuosikymmeniä. Töitä pitää tehdä, ei makailla sohvalla ja teeskennellä. Meidän sukupolvi teki, koska piti. Nykyisin tuntuu, että moni on unohtanut mitä työnteko tarkoittaa.
94543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Kaiken pitää olla kivaa ja helppoa.
Sitten valitetaan, kun on "raskasta".

Äänestä
  • Avaaja on oikeassa.
    Työtä tehdään vain siellä missä tehdään työtä.

    Etätyön merkitys on sosoalistien keksintö. Heidän mukainen etätyönsä ole työtä lainkaan.

    Menneiden aikojen etätyö oli kaukana poissa kotoa ja usein fyysistä.
    Itse olen tehnyt etätyötä sanan varsinaisessa merkityksessä suurimman osan työelämästäni
    Kotona on saanut olla vain lyhyitä hetkiä.
    Kun olet 16 000km päässä kotoa olet etätyössä.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Avaaja on oikeassa.
    Työtä tehdään vain siellä missä tehdään työtä.

    Etätyön merkitys on sosoalistien keksintö. Heidän mukainen etätyönsä ole työtä lainkaan.

    Menneiden aikojen etätyö oli kaukana poissa kotoa ja usein fyysistä.
    Itse olen tehnyt etätyötä sanan varsinaisessa merkityksessä suurimman osan työelämästäni
    Kotona on saanut olla vain lyhyitä hetkiä.
    Kun olet 16 000km päässä kotoa olet etätyössä.

    Olen aloittajan kanssa samaa mieltä ja ikäluokkaa, synnyin vain vähän ennen talvisotaa, 14 vuotiaana minäkin jouduin justeerin toiseen päähän 50 luvun alussa, kun piti isän kanssa alkaa leipää tienaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Olen aloittajan kanssa samaa mieltä ja ikäluokkaa, synnyin vain vähän ennen talvisotaa, 14 vuotiaana minäkin jouduin justeerin toiseen päähän 50 luvun alussa, kun piti isän kanssa alkaa leipää tienaamaan.

    Lausunto: täällä on ilmeisesti siis kirjoittajien keski-ikä noin 100.

    1Äänestä

  • TässäLyhytLausunto kirjoitti:

    Lausunto: täällä on ilmeisesti siis kirjoittajien keski-ikä noin 100.

    Hyvä huomio..talvisodan vauvathan täällä turinoivat..just.

    Äänestä

  • TässäLyhytLausunto kirjoitti:

    Lausunto: täällä on ilmeisesti siis kirjoittajien keski-ikä noin 100.

    Eikä riitäkään kun oikein innostuvat tarinoimaan.

    Äänestä

Katson että sinun työeläkkeesi on laskettu väärin.
Viisiviimeitä työvuotta, siitä huonoin ja paras pois, siitä sinun eläkkeesi rakentuu.

Ei kysellä mitä sitä ennen olet tienannut, tuon takia eläkejärjestelmässä on vika.

Itse en tee etätöitä, kontorini ikkunoista vaihtuu maisema jatkuvasti.

Äänestä
  • Muuten olen työeläkkeellä, mutta jatkan töitä, te kaksi taidatte olla laiskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Muuten olen työeläkkeellä, mutta jatkan töitä, te kaksi taidatte olla laiskoja.

    Mikset anna työpaikkaasi jo nuorille ??? Oletko itsekäs.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mikset anna työpaikkaasi jo nuorille ??? Oletko itsekäs.

    Älä muuta sano!

    Äänestä

Mitäpä ne "oikeat työt" sitten ovat? Pitäisikö vielä 2025 jokaisen kaivaa ojia lapiolla tai tehdä halkoja? Poistetaan kaikki tietotekniset ja elektroniset välineet ja ohjelmistot ja palataan takaisin 1950-luvulle? Nostalgia on kai luonnollista, mutta ei siinä aina mitään järkeä ole överiksi mennessään.

Äänestä
  • Jääkaapit, pakastimet, mikroaaltouunit, kahvinkeittimet, vedenkeittimet, sähköhellat jne. kaikki pois. Niin ja OIKEISIIN töihin kaikki, eli lapio käteen tai vesuri. Ja pokasaha.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Jääkaapit, pakastimet, mikroaaltouunit, kahvinkeittimet, vedenkeittimet, sähköhellat jne. kaikki pois. Niin ja OIKEISIIN töihin kaikki, eli lapio käteen tai vesuri. Ja pokasaha.

    Työn tuottavuus oli
    alhainen "noina hyvinä
    aikoina". Vaikka olisi
    raatanut,niin että nahka
    kuluu kourista,ei pystytty
    luomaan saati ylläpitämään
    nykyisen kaltaista hyvinvointia.
    En kaipaa sitä.

    Äänestä

Sinulla ei kuitenkaan olisi työurasi päätteeksi sitä työeläkettä ilman näitä töitä, joita pidät sohvalla istuskeluna ja kahvin juontina. Että on siinä se puoli, jos jaksat ajatella.

Äänestä
  • Kyllä hänelle kuuluu työeläke, kunhan se olisi laskettu 25 vuoden iästä eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllä hänelle kuuluu työeläke, kunhan se olisi laskettu 25 vuoden iästä eteenpäin.

    Joka on sitä mieltä, ei varmaan pidä sen mahdollistavia töitä sohvalla istuskeluna kahvikuppi kädessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllä hänelle kuuluu työeläke, kunhan se olisi laskettu 25 vuoden iästä eteenpäin.

    Sehän tässä just väärin onkin. Itse aloitin työt heti 19 v kun sain hatun. Kouluja kävin illalla. Kesätyötkin aloitin heti 14 v. Mutta eläke lasketaankin vasta 23 v eteenpäin.

    Äänestä

Rasittava fyysinen työ on vähentynyt jo aivan minimiin. Apuna ovat koneet ja muut apuvälineet. Lisää kehitetään tällaisia.
Robotit tekevät työt, ihminen vain ohjaa robotteja etänä. Eilen oli uutisissa robottibussi, jossa ei ole kuljettajaa. Kuljettaja seuraa etänä useita robottibusseja ja tekee tarvittaessa muutoksia bussin toimintaan. Kaikki on lähes automaattista, ihminen vain valvoo bussia.
Samantapaista on tulevina aikoina myös esimerkiksi metsien hakkuu. Moto tekee automaattisesti työtään metsässä ja ihminen valvoo työn tekemistä etänä. Sama henkilö valvoo useita motoja samanaikaisesti.
Teollisuudessa on automaatio ollut käytössä jo vuosikymmeniä.
Tällaiseen on menty myös aivan fyysisen työn tekemisessä.
Ei ole entistä osaksi tukkilaisromantiikan täyttämää elämää, poissa ovat isot savotat ja elämä savottakämpissä.

Äänestä

Se teetkö korkeakoulutason koulutusta vaativaa, lukuisten ihmisten elämäntilanteisiin lain- ja oikeudenmukaisia sekä inhimilliset näkökulmat huomioivia ratkaisuja toteuttavaa vaativaa asiantuntijatyötä kodissasi vai jossain muussa toimistossa, on aivan samantekevää.

Äänestä
  • Olipa pitkä virke - huomaa ,että olet akateeminen.

    Äänestä

Aika on muuttunut. Nyt on osattava niin paljon enemmän, ei käsivoimat riitä kaikkien kustannusten laskemisiin, jyvittämisiin, laskutuksiin, ei työvoiman, laitteiden, tilojen tehokkaan käytön suunnitteluun, ei tuotteiden kehittelyyn ja markkinointiin ja kaikille oikeaan aikaan palkanmaksuun.

Äänestä

Soitakin pitäisi kai suojella, ei ojittaa!

Äänestä
  • Ojia ollaan jo tukkimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ojia ollaan jo tukkimassa.

    "Luotuaan lapion oja loi sillä itsensä."

    Äänestä

Olisi hauska nähdä miten nämä "oikeista töistä" puhkuvat pyörittäisivät esimerkiksi nykyaikaista ulkomaankauppaa käyvää terästehdasta. Kai siellä olisi ukkoa satamäärin puhaltamassa käsipalkeilla uuniin ilmaa ja lappamassa halkoja.

Äänestä
  • Ennen seppä nosti itse järvestä malmit, sulatteli pois kuonat ja takoi lopuksi viikatteen terän maanviljelijhän käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ennen seppä nosti itse järvestä malmit, sulatteli pois kuonat ja takoi lopuksi viikatteen terän maanviljelijhän käyttöön.

    Kuten itse sanoit, ennen. Mitäpä luulet, kuinka iso osa raudan ja teräksen tarpeesta nykyään pystyttäisiin tuottamaan tuolla tavalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kuten itse sanoit, ennen. Mitäpä luulet, kuinka iso osa raudan ja teräksen tarpeesta nykyään pystyttäisiin tuottamaan tuolla tavalla?

    Metsästä loppuisi puut malmin sulattamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Metsästä loppuisi puut malmin sulattamiseen.

    Aikamoista etätyötä nuo metsäkoneetkin tekevät nykyaikana. Siellä kuski vaan istuu lämpimässä hytissä ja näppäilee tietokoneelta miltä alueelta kaadetaan mikäkin puu, karsitaan se koneellisesti ja vieläpä nostetaan peräkärryynkin valmiina pölkkynä.
    Eikä tarvitse tuohon hommaan kuin yhden miehen ja koneen. Ei ole enää olemassa savottakämppiä joihin metsurit menisivät yöpymään ja teroittelemaan päiväpuhteen jälkeen moottorisahan hampaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Savottakämpillä oli jono, josta jokainen työmies kävi vuorollaan tuuppaamassa kämppäemäntää ennen yöpuulle siirtymistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Aikamoista etätyötä nuo metsäkoneetkin tekevät nykyaikana. Siellä kuski vaan istuu lämpimässä hytissä ja näppäilee tietokoneelta miltä alueelta kaadetaan mikäkin puu, karsitaan se koneellisesti ja vieläpä nostetaan peräkärryynkin valmiina pölkkynä.
    Eikä tarvitse tuohon hommaan kuin yhden miehen ja koneen. Ei ole enää olemassa savottakämppiä joihin metsurit menisivät yöpymään ja teroittelemaan päiväpuhteen jälkeen moottorisahan hampaita.

    Ja vehkeitään seisottivat tuvassa naisen puutteen vuoksi! 👀🤣

    1Äänestä

  • Maailma ja työt ovat muuttuneet,etätyö on työtä siinä kuin mikä tahansa muukin. Itse tein ns.raskaita töitä elämässäni silti en väheksy etätyöntekijöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Aikamoista etätyötä nuo metsäkoneetkin tekevät nykyaikana. Siellä kuski vaan istuu lämpimässä hytissä ja näppäilee tietokoneelta miltä alueelta kaadetaan mikäkin puu, karsitaan se koneellisesti ja vieläpä nostetaan peräkärryynkin valmiina pölkkynä.
    Eikä tarvitse tuohon hommaan kuin yhden miehen ja koneen. Ei ole enää olemassa savottakämppiä joihin metsurit menisivät yöpymään ja teroittelemaan päiväpuhteen jälkeen moottorisahan hampaita.

    Ja hevonen työjuhtana...korvaamaton.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ennen seppä nosti itse järvestä malmit, sulatteli pois kuonat ja takoi lopuksi viikatteen terän maanviljelijhän käyttöön.

    Eikä mennyt kun vuosi niin viikate oli valmis

    Äänestä

Juuri tuollaisia ovat oikeistopopulistit. Työ on tuottavaa vain silloin kun tulee hiki. Eli poistetaan käytöstä kaikki kaivinkoneet ja muut nykyajan vimpaimet ja laitetaan työmiehet kaivamaan ojaa lapiolla niin johan tuottavuus nousee...

Äänestä
  • Johan vitsin murjaisit....oikeistopopulistit :D

    Äänestä

Aloittaja on veltostunut, kun on toimittanut Urhon makkaraksi jo vuosikymmeniä sitten.

Nykyisin katselee vain kahvikuppi kädessään ikkunasta, kun nuoret tekee asfalttitöitä sateessa.

Äänestä

Aloitus on silkaa provoilua joltakin KeskenkasvuiseltaNulikalta!!!

Maailma pysähtyisi jos kaikki KonttoriRotat menisivät lakkoon ja nykyisin "tietokoneaikana" se KonttoriRotta voi tehdä työnsä vaikka maailman toiselta puolen tyynenmeren rannalla palmusaaresta käsin,,,

Huom. Ei se palkka itsestään sujahda tilille jne,,,!!!

Äänestä

Isäs oli käpykaartissa.

Äänestä

Itse katsoisin että aloittaja puhuu potaskaa eikä tiedä nykymenosta mitään.
Parempi kun olet hiljaa asiasta, mistä et mitään tiedä!

1Äänestä
  • Samaa mieltä. Nyt eletään työelämän uusia muutoksia ja ollaan jo 2000-luvulla, ei jossain talvisotien aikaisella juoksulla.

    Äänestä

Etätyö lopetettava kokonaan. Tein itse 4 vuotta etätyötä ja jäin oloneuvokseksi

Äänestä
  • No niin, nyt sitten olet pätevä neuvomaan muita, buahahahahhhaaa.

    Äänestä

Etätyö onkin laiskuuden merkki. Aamulla ei ehdittäisi ajoillaan töihin, ei käydä suihkussa, ei pukeutua, viedä lapsia hoitoon jne.

Äänestä
  • Eikä tarvitse olla ajokunnossa.

    Äänestä

  • Moniko menee aamulla suihkuun?

    Äänestä

  • Minusta tuntuu, että laiskuuden merkki on tällaisten perusasioiden listaaminen joksikin saavutukseksi. Että on ihan peseydytty ja pukeuduttu ja siten kovin ahkeria.

    Äänestä

Huono provo teiniltä.

Äänestä

Juu minä kun aloitin työt ensimmäisen naailmansodan jälkeen, niin silloin tehtiin oikeita töitä.
13-vuotiaana aloitin ja tein kahta työtä ja elätin koko perheen ja kaikki isovanhemmat.

Äänestä

Ja hiihdit työmatkat (30 km) kesät talvet.

Äänestä
  • Et tiedä ressukka työnteosta mitään etkä taida koskaan tulla tietämäänkään. Pitkää köyhää elämää sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Et tiedä ressukka työnteosta mitään etkä taida koskaan tulla tietämäänkään. Pitkää köyhää elämää sinulle.

    Oletpa tyhmä. Jos joku ei usko tarinoihisi, on automaattisesti työtön. On sinulla melkoiset päättelyketjut. Otapa ne Reinot pois jalasta ja laita kunnon kengät jalkaan (onko sinulla?) ja sen jälkeen mene ulos reippailemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Et tiedä ressukka työnteosta mitään etkä taida koskaan tulla tietämäänkään. Pitkää köyhää elämää sinulle.

    Äkkiäpä jouduit nurkkaanajetuksi kun piti solvaaminen aloittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Äkkiäpä jouduit nurkkaanajetuksi kun piti solvaaminen aloittaa.

    Alkot on jo auki, joten kyllä se päivä taas teille pian paistaa. Soppaa kohti kiduksia.

    Äänestä

Pleikkaripojujen on vaikea ymmärtää, että joku on tehnyt oikeita töitä alle 20 vuotiaana.

Äänestä
  • Ajelen vielä suzuki pv mopolla vaikka olen 27 vuotias, koska äiti halusi että asun lähellä häntä.

    Äänestä

Nykyisin onkin tapana istua koulun penkillä (sanotaan hienosti opiskeluksi) 7-25 (30) vuotiaina, että saa jonkin höpöhöpötutkinnon, joka ei edes anna vielä mitään ammattitaitoa.

Äänestä
  • Kirjoittaa amiksen keskeyttänyt.

    Äänestä

  • Suomalaisten tohtoreiden keski-ikä vaihtelee jonkin verran aloittain, mutta se on yleensä 30 ja 35 vuoden välillä. Joissakin tapauksissa valmistumisen keski-ikä voi olla jopa 40-vuotias tai ylittävä.
    Siitä sitten työelämään!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suomalaisten tohtoreiden keski-ikä vaihtelee jonkin verran aloittain, mutta se on yleensä 30 ja 35 vuoden välillä. Joissakin tapauksissa valmistumisen keski-ikä voi olla jopa 40-vuotias tai ylittävä.
    Siitä sitten työelämään!

    Siitä neuvomaan 15 vuotta nuorempia ammattimiehiä tai edes ymmärtämään, mitä he tekevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suomalaisten tohtoreiden keski-ikä vaihtelee jonkin verran aloittain, mutta se on yleensä 30 ja 35 vuoden välillä. Joissakin tapauksissa valmistumisen keski-ikä voi olla jopa 40-vuotias tai ylittävä.
    Siitä sitten työelämään!

    Ja kuinka monen tohtorin pätevyydellä on käytännön merkitystä?

    Ja sinä tästä ilmeisesti jotenkin oletit, että tohtoriksi valmistutaan siinä iässä siten, että on opiskeltu kaikki aika siihen asti?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ja kuinka monen tohtorin pätevyydellä on käytännön merkitystä?

    Tohtori on valmistunut tutkijaksi. Sillä on paljon käytännön merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suomalaisten tohtoreiden keski-ikä vaihtelee jonkin verran aloittain, mutta se on yleensä 30 ja 35 vuoden välillä. Joissakin tapauksissa valmistumisen keski-ikä voi olla jopa 40-vuotias tai ylittävä.
    Siitä sitten työelämään!

    Tutkijan työ on tuollaista.

    Oliko vaikkapa Galileo Galileista mitään hyötyä? Hänhän vain tiiraili taivaalle, eikä ollut kitkemässä makaronipensaita.

    Äänestä

Orpon hallituksen on vaikea ymmärtää että jotkut ovat tehneet ja tekevät edelleen ihan oikeita töitä.

Äänestä
  • Miksi ay-liike karkotti oikeat työt Suomesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Miksi ay-liike karkotti oikeat työt Suomesta?

    Nykyhallitus ajaa meitä kiivaaseen tahtiin takaisin kohti orjatyömallia, että älä sinä huoli. Kyllä työn teettäjiä tulee sitten yllin kyllin hakemaan leipäpalkkalaisia.

    Äänestä

Oikea työ on sitä, että voi käyttää aivoja ja kehittää jotakin uutta. Näytön edessä istuminen ei sitä taatusti kaikilla ole.

Äänestä
  • Se on nykyään sitä istumista näytön edessä koska verottaja vaatii...eipä ihme että suomi ei nouse.

    Äänestä

Lausunto; epäilen kovasti ikäväitteitäsi, mutta saat nyt kommentin.

Maailma on muuttunut 50-luvusta kovasti. Joillakin aloilla etätyö tuntuu toimivan, toisilla ei. On aika lailla turhaa lähteä yleistämään omasta elämästä ajatuksia muihin.

Työnantaja määrittelee työn tulosten pohjalta asian. Niin yksinkertaista se on.

Äänestä
  • Etätyö on näytön orjan työtä. Ei paljon kiinnosta istua työtuolissa kymmeniä vuosia kuluttamassa housujen takamuksia. Terveyshän siinä menisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Etätyö on näytön orjan työtä. Ei paljon kiinnosta istua työtuolissa kymmeniä vuosia kuluttamassa housujen takamuksia. Terveyshän siinä menisi.

    Lausunto: ei varmasti kiinnosta. Älylaitteen kimpussa sinäkin tosin taisit ainakin hetken viettää, vaikket ehkä työksesi.

    Todella monissa työtehtävissä joutuu nykyisin käyttämään tietokonetta ja muita älylaitteita vähintäänkin jonkin verran.

    Äänestä

TYötä ei ole myöskään johtokunnissa ja eduskunnan penkeillä istuskelu ja paskanjauhaminen. Mielestäni kansanedustajien ja ministereiden hommat pitäisi hoitaa oman toimen ohella, ilman palkkaa, niin nähtäisiin ketkä sinne oikeasti haluaisi. Silloin Suomen asiat saataisiin kuntoon, kun sinne hakisi henkilöitä, jotka oikeasti ajaisivat Suomen etua täysin pyyteettömästi.

1Äänestä
  • Muutamasta kokouksesta saavat enemmän palkkioita kuin pienipalkkainen koko vuoden työstä palkkaa. Täytyy olla viisas ja täynnä ideoita, että noin palkitaan.

    Äänestä

  • Eihän monellakaan kansanedustajalla tai ministerillä ole edes ollut omaa tointa josta lähteneet poliitikoiksi. Korkeintaan jotain kesätöitä opintojen ohella.

    Äänestä

Oikeaan työhön kuuluvat kampaviinerit.

Äänestä

"Muutamasta kokouksesta saavat enemmän palkkioita kuin pienipalkkainen koko vuoden työstä palkkaa. Täytyy olla viisas ja täynnä ideoita, että noin palkitaan."

Korruptiopiireissä on kovat palkkiot.

Äänestä

Keskisarja kirjoittaa eduskunnassa kirjaansa.

Äänestä
  • Ainoa rehellinen joka tunnusti ettei siellä ole juurikaan mitään järkevää tekemistä.

    Äänestä

Aloittaja on nykymenosta ihan pihalla......näin yrittäjänä teen paljon etätöitä kotona yön pikkutunneille asti....pitäisikö jäädä aamu neljään työpaikalle tekemään niitä? Ei ole aloittaja tehnyt töitä aamu klo.05.00.-18.00 ja sen jälkeen ns. paperityöt jatkuu kotona netissä. Kyllä huomaa että on avauksen tehnyt eläkeloinen.

Äänestä
  • Yrittäjä on yrittäjä, nimikin sen sanoo. Laiska näytön tuijottaja on eri laji.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Yrittäjä on yrittäjä, nimikin sen sanoo. Laiska näytön tuijottaja on eri laji.

    Yritystuet 10 miljardia vuodessa.

    Että semmosta "yrittämistä".

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Yritystuet 10 miljardia vuodessa.

    Että semmosta "yrittämistä".

    Moni työntekijä saa palkkaa ja välttää kortiston, kun yrityksiä tuetaan. Paljonko menee rahaa turhiin sosiaalitukiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Moni työntekijä saa palkkaa ja välttää kortiston, kun yrityksiä tuetaan. Paljonko menee rahaa turhiin sosiaalitukiin?

    Yli 100000 työikäistä ihmistä on vapautettu erilaisista syistä työnhausta, mitä se maksaa yhteiskunnalle ja mitä saadaan vastikkeena.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Yritystuet 10 miljardia vuodessa.

    Että semmosta "yrittämistä".

    Vuonna 2024 yrityksille maksettiin 908 miljoonaa euroa yritystukea, ja tukia myönnettiin 1102 miljoonaa euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Moni työntekijä saa palkkaa ja välttää kortiston, kun yrityksiä tuetaan. Paljonko menee rahaa turhiin sosiaalitukiin?

    Mitä yrittämistä se sosiaalituella "yrittäminen" on?

    Jos ei osaa yrittää, niin menee sitten vaikka tehtaalle töihin ja elättää itsensä omalla työllään, eikä veronmaksajien rahoilla, kuten nämä Suomen kommunistiyrittelijät näkyy tekevän.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Vuonna 2024 yrityksille maksettiin 908 miljoonaa euroa yritystukea, ja tukia myönnettiin 1102 miljoonaa euroa.

    Pelkät maataloustuet ovat pari miljardia euroa vuodessa. Kaikki yritystuet yhdessä ovat 10 miljardia euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Mitä yrittämistä se sosiaalituella "yrittäminen" on?

    Jos ei osaa yrittää, niin menee sitten vaikka tehtaalle töihin ja elättää itsensä omalla työllään, eikä veronmaksajien rahoilla, kuten nämä Suomen kommunistiyrittelijät näkyy tekevän.

    Mitä työntekoa se verovaroilla työskentely sitten on? Pelkkää vapaa-ajan tuhlausta

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Mitä työntekoa se verovaroilla työskentely sitten on? Pelkkää vapaa-ajan tuhlausta

    Et siis tiedä edes mitä termi "yrittäminen" tarkoitaaa. Ok.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Yrittäjä on yrittäjä, nimikin sen sanoo. Laiska näytön tuijottaja on eri laji.

    Voi hitto näitä etätyötekijöiden haukkujia, herätkää nykymaailmaan jo,yrittäkää edes. Etätyössä on hyvät puolensa,tuloksia tulee ja jos ei niin firmat eivät pidä enää listoillaan. Ennen oli toisin,työtä riitti tehtaita oli pilvin pimein ja Suomessa valmistettiin esim.vaatteita suuria määriä. Nyt elämme aivan eri aikaa, mikä siinä on vaikea tajuta. Kateus on paha tapa.

    Äänestä

Mitä merkitystä mielipiteeseen on sillä, että olet "työeläkeläinen"?

Äänestä

Kun 70 vuotiaaksi istuu kotona näytön edessä, niin tietää olleensa etätöissä. Kävelee kuin vanha ylipainoinen bussikuski.

Äänestä
  • EIhän bussin jakkara tietysti ATK-jakkarasta varsinaisesti eroa. Hytkyttää kyllä enemmän, että sisäelimet voi olla bussia ikänsä ajaneella sikinsokin mahassa.

    Äänestä

että tommonen yli 80 vuotias palkattu lobbaamaan avokonttorien autuutta 😭😭😭😭

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Synnyin talvisodan aikaan, nelkyt luvun alussa. Isä palasi rintamalta, mutta ei koskaan kuntoutunut. Vuonna 1954 hän kuoli niihin vammoihin mitä sai sodassa.

Minä olin 14-vuotias, kun minun piti lähteä savotalle suomenhevosemme Urhon kanssa. Äiti ja sisarukset tarvitsivat ruokaa. Ei kyselty halusinko tai jaksanko. Työtä oli pakko tehdä.

Se tuntui selässä, käsissä, jaloissa. Rankkaa mutta arvokasta.

Nyt katselen tätä nykymenoa ja hämmästelen. Kaikki puhuu etätöistä ja tehokkuudesta kotona. Mutta sehän on vain mukavuudenhalua.

Sohvalla kahvikuppi kädessä. Naputellaan konetta. Sanotaan että on tehokas.

Työ ei ole sitä. Työ tehdään siellä missä se näkyy ja tuntuu.

Tänään eräs ministeri sanoi suoraan: etätyö ei korvaa oikeaa työntekoa.

Samaa olen minä ajatellut vuosikymmeniä. Töitä pitää tehdä, ei makailla sohvalla ja teeskennellä. Meidän sukupolvi teki, koska piti. Nykyisin tuntuu, että moni on unohtanut mitä työnteko tarkoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu