Näin Venäjä kouluttaa lapsiaan sotimaan

Onko tämä aseistakieltäytyjä tiltun mielestä oikein että Venäjän pikku piltit koulutetaan tappamaan naapurikansoja?

Näin Venäjä kouluttaa lapsiaan sotimaan
Venäjän koulutusjärjestelmässä on tapahtunut muutos.

Sotilastyylinen koulutus ja sotaan liittyvät aiheet ovat tulleet tiiviisti osaksi Venäjän koulujärjestelmää, uutisoi The Wall Street Journal.

Lehden mukaan kyseessä on suuri muutos, joka kiihtyi Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 ja sai lisävauhtia Venäjän täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan vuonna 2022.

Esimerkiksi aiemmin vapaaehtoisesta aseiden käsittelystä on nyt tullut pakollista kahdeksasluokkalaisille. Nuorille opetetaan myös armeijan kuria, sotahistoriaa ja Kalashnikov-rynnäkkökiväärien kokoamista sekä droonien lennättämistä, WSJ kertoo.

Lehden mukaan opetuksessa otetaan pian käyttöön historian oppikirjat, jotka esittävät lännen vihollisena ja Ukrainan sen kätyrinä.

Luokkahuoneen ulkopuolella puolustusministeriö on koonnut nuorisokaartin, jossa on heidän mukaansa 1,85 miljoonaa 8–18-vuotiasta, lehti kertoo. Kampanjan tavoitteena on, että aktiivipalveluksessa olevat sotilaat opettavat koululaisille aseenkäsittelyä ja itsepuolustusta.

Nuorisokaartilaiset pukeutuvat sotilastyylisiin univormuihin ja punaisiin baretteihin.

Presidentti Vladimir Putinin hallitus on ottanut koulutusjärjestelmän tiukkaan ohjaukseen.

Rahoitusta on lisätty niin kutsutulle isänmaalliselle kasvatukselle, joka keskittyy sotilaallisten taitojen opettamiseen ja esittää Venäjän historian kaunistellussa valossa, WSJ kertoo.

Kesäkuussa moskovalainen tuomioistuin tuomitsi opettaja Natalia Taranushenkon seitsemäksi vuodeksi vankeuteen, koska tämä oli kertonut oppilaille Venäjän joukkojen tekemistä julmuuksista. Taranushenko ehti kuitenkin paeta maasta, lehti kertoo.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011631067.html
41294
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Venäjä on sairastunut puutiais aivo tulehdukseen👽

Äänestä
  • Millä sait sen sinne levitettyä?

    Äänestä

Kouluissa on aivopesu käynnissä. Siihen kuuluu myös historian vääristely.
Kaikki opettajat eivät tätä vääristelyä ole kestäneet, vaan ovat irtisanoutuneet, osa pidätetty, ja osan on vain mukauduttava, kuten valtion median toimittajien. Jos meinaa syödä, niin omatunto ja oikeudenmukaisuus täytyy heittää roskakoriin.

Äänestä

Näin Yhdysvallat kouluttaa lapsisotilaita:

Donald Trump oli jo lapsena kuriton hiekkakakkujen potkija. Vanhemmat lähettivät hänet siksi New Yorkiin sotilaskouluun, kun hän oli 13-vuotias.

Äänestä
  • Tämäkö on vastauksesi aloittajan kysymykseen ?

    Äänestä

Näin Nato-suomi kouluttaa lapsisotilaita (kouluampujia):

Vaikka Puolustusvoimat ei tarjoa nykyään sotilaskoulutusta alaikäisille, koska se on laitonta kieretään tuota lakia siten että Maanpuolustuskoulutus MPK järjestää nuorille aseellista maanpuolustustoimintaa, jossa alaikäiset voivat harjoitella hyökkäystä ja puolustusta esimerkiksi laseraseilla ja reserviläiskivääreillä ampuen.

https://www.ruoto.fi/metsastys/sako-arg-s-40-reservilainen-223-rem-ar-15-puoliautomaattikivaari/p/SAKOARGS40RES/

1Äänestä
  • Vähän eri juttu vapaaehtoisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vähän eri juttu vapaaehtoisesti.

    "Vähän eri juttu vapaaehtoisesti."

    Niin. Vaan missä vaiheessa tuo MPK-Jugendin toiminta muuttuu pakolliseksi.

    Mieti: Mopokorttikin oli aluksi vapaaehtoinen.

    1Äänestä

Kuinkahan tuo Venäjän sikailu lopulta päättyy, ei hyvältä näytä, näyttävät täysin seonneen.

Äänestä
  • Itse miettisin jopa sitä, että annetaanko Venäjän kaltaiselle maalle edes olemassa olon mahdollisuutta tulevaisuudessa? Sergei Karaganov sen totuuden toi hyvin julki, hänenlaisia ihmisiä ei pitäisi olla edes olemassa. Liian ylimielinen ja vastuuton toimimaan valta-asemassa. Maapallo on yhteinen kaikille, eikä Venäjä tunnu sopeutuvan yhteisiin pelisääntöihin, jotka tukevat tasa-arvoa. Eriarvoisuus ruokkii narsismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Itse miettisin jopa sitä, että annetaanko Venäjän kaltaiselle maalle edes olemassa olon mahdollisuutta tulevaisuudessa? Sergei Karaganov sen totuuden toi hyvin julki, hänenlaisia ihmisiä ei pitäisi olla edes olemassa. Liian ylimielinen ja vastuuton toimimaan valta-asemassa. Maapallo on yhteinen kaikille, eikä Venäjä tunnu sopeutuvan yhteisiin pelisääntöihin, jotka tukevat tasa-arvoa. Eriarvoisuus ruokkii narsismia.

    Vielä noin 15 vuotta sitten ne olivat jokseenkin normaaleja. Venäjällä suuntauduttiin Eurooppaan.
    Putinista, ja hänen mafiastaan kaikki johtuu, että sääntöpohjainen maailmanjärjestys on heitetty romukoppaan, ja ystäviksi ovat valikoituneet hylkiöt.
    Kansa tuskin miksikään on muuttunut noina vuosina, ainoastaan pelko, ja sensuuri on vallinnut kansan, eikä Putinin vastaisia mielipiteitä voida tuoda julki kovien rangaistuksien vuoksi.
    Venäjällä on edelleen hiljainen enemmistö, joka vihaa Putinin politiikkaa.

    "Sergei Karaganov sen totuuden toi hyvin julki, hänenlaisia ihmisiä ei pitäisi olla edes olemassa"

    Kiellä ihmisiä tekemästä kersoja syntyväks lohikäärmeen vuodelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Vielä noin 15 vuotta sitten ne olivat jokseenkin normaaleja. Venäjällä suuntauduttiin Eurooppaan.
    Putinista, ja hänen mafiastaan kaikki johtuu, että sääntöpohjainen maailmanjärjestys on heitetty romukoppaan, ja ystäviksi ovat valikoituneet hylkiöt.
    Kansa tuskin miksikään on muuttunut noina vuosina, ainoastaan pelko, ja sensuuri on vallinnut kansan, eikä Putinin vastaisia mielipiteitä voida tuoda julki kovien rangaistuksien vuoksi.
    Venäjällä on edelleen hiljainen enemmistö, joka vihaa Putinin politiikkaa.

    Kansa tuskin miksikään on muuttunut noina vuosina, ainoastaan pelko, ja sensuuri on vallinnut kansan, eikä Putinin vastaisia mielipiteitä voida tuoda julki kovien rangaistuksien vuoksi.
    Venäjällä on edelleen hiljainen enemmistö, joka vihaa Putinin politiikkaa.

    Aika paha sanoa yhtään mitään Venäjällä selviät hengissä pidät suusi kiinni!

    Äänestä

Inkkarikansoilla USA:ssa nuorimmat soturit saattoi olla about 10-12 vuotiaita. Joten kaikki valitukset Venäjää vastaan siitä, että kouluttavat kersoille sotilastaitoja, kuten Suomikin on tehnyt, on loppujen lopuksi turhaa.

Äänestä
  • ... joo ja niille opetettiin jousipyssyn käyttö. Venäjälle kans jousipyssyt ja ratsastusharjoitukset, vaikka aaseilla jos ei hevoset riitä. Ja päänahkojen irrotuskurssit.

    Äänestä

Järetömyyttttä suojellaan venäjällä, se on pahhuus jota venäjä ei koskaan hylkää.

Äänestä

uutta sakkia venäjä tarvitsee linjaan ja ikuisesti näin

Äänestä

Nato-suomalaisilla on vahvat Tahko-JUGEND perinteet. Kansakoulussa jo opetellaan heittämään käs'rannaattiloita, syöksyilemään ja kuolemaan. 👉👌

Äänestä
  • No no rusnya Pietarista. Toiku ei Suomessa Suomalaisiin tehoa rusnya. Katos ku 100% tota ei tapahdu Suomessa. Tyhmyytesi ja ropakanta tuli täysin esiin nyt

    Äänestä

  • On nuo kyllä aika kaukana lapsi sotilaista.
    😂

    Äänestä

  • Vähän eroa onko 7 vai 17 vuotias.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Vähän eroa onko 7 vai 17 vuotias.

    Ei Puten lätissä. Yhtähyvin voi uhrata sotaan. No rusnyat on rusnya

    Äänestä

  • Vapaaehtoisena pääsi armeijaan 17-vuotiaana eli omasta pyynnöstä! Ei sen nuorempana sentään!

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vapaaehtoisena pääsi armeijaan 17-vuotiaana eli omasta pyynnöstä! Ei sen nuorempana sentään!

    Suomessa kuitenkin lähtökohtana aina, ettei venäläisyydestä haluta ongelmaa, Venäjä on hyvä esimerkki siitä, minkälaisia emme halua koskaan olla. Siksi monet haluaa puolustaa maataan heti vain kun se on mahdollista (motivointi löytyy venäläisestä tyhmyydestä). Toisin taitaa olla Venäjällä, jonne huijataan väki armeijaan sotimaan (uskoen jotain parempaa olevan tulossa)?

    Valheilla manipuloiden ja provosoiden niin kuin narsisteilla on tapana. Pska valuu alaspäin, pskat johtajat tartuttaa sen saman pskan alaisiinsa. Sitä samaa tuskin haluavat ketkään, varsinkaan maat, jotka siitä ovat joskus irti päässeet vrt. Varsovanliiton maat jne. Ihmetellä täytyy perheitä, jotka haluaa uhrata lapsensa sodalle?

    Äänestä

Ensimmäiseksi sodan aloittaja ja valloittaja palauttaa ryöstämänsä lapset.
20 000 lasta on hyökkääjä on vienyt Venäjälle, mikä on sotarikos.

Äänestä
  • Ensimmäiseksi sodan aloittaja ja valloittaja palauttaa ryöstämänsä lapset.
    20 000 lasta on hyökkääjä on vienyt Venäjälle, mikä on sotarikos.

    Ja Venäjän kansa taputtaa käsiään lopulta ablodit aika vähäisiä Kääpiöllä Kansainvälinen Pidätysmääräys- Myös Perunadiktaattori Lokasanko tuomio sama-

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ensimmäiseksi sodan aloittaja ja valloittaja palauttaa ryöstämänsä lapset.
    20 000 lasta on hyökkääjä on vienyt Venäjälle, mikä on sotarikos.

    Ja Venäjän kansa taputtaa käsiään lopulta ablodit aika vähäisiä Kääpiöllä Kansainvälinen Pidätysmääräys- Myös Perunadiktaattori Lokasanko tuomio sama-

    No mikä nyt sitten on sotarikos - tuntuu ettei mikään. Sen verran on Haagin jjonossa USA:N Britannian ja Israelin sotarikollisia edellee tuomtsematta...

    Äänestä

Tiltuloinen vertaa Venäjän tilannetta Suomen tilanteeseen vuodelta 1944. Onko siellä jo noin kova pula sotilaista.

Äänestä
  • Se puute on kova kun jopa 65 v. ruutiukko reserviläiset halutaan rintamalle.

    Äänestä

  • Kun ikäluokat pienenee niin Nato-suomessa täytyy laskea ensialkuun asevelvollisuuden ikäraja 14 ikävuoteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Se puute on kova kun jopa 65 v. ruutiukko reserviläiset halutaan rintamalle.

    Se oli hyvä se yksi kuva venäläisistä sotilaista Ukrsinassa, ne tosiaan oli 60-70v ukkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Se puute on kova kun jopa 65 v. ruutiukko reserviläiset halutaan rintamalle.

    Lapsilla ei muuta virkaa ole kuin rintamaan linjaan vain tähtäävät tulevaisuuttaan KUOLEMAAN

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko tämä aseistakieltäytyjä tiltun mielestä oikein että Venäjän pikku piltit koulutetaan tappamaan naapurikansoja?

Näin Venäjä kouluttaa lapsiaan sotimaan
Venäjän koulutusjärjestelmässä on tapahtunut muutos.

Sotilastyylinen koulutus ja sotaan liittyvät aiheet ovat tulleet tiiviisti osaksi Venäjän koulujärjestelmää, uutisoi The Wall Street Journal.

Lehden mukaan kyseessä on suuri muutos, joka kiihtyi Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 ja sai lisävauhtia Venäjän täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan vuonna 2022.

Esimerkiksi aiemmin vapaaehtoisesta aseiden käsittelystä on nyt tullut pakollista kahdeksasluokkalaisille. Nuorille opetetaan myös armeijan kuria, sotahistoriaa ja Kalashnikov-rynnäkkökiväärien kokoamista sekä droonien lennättämistä, WSJ kertoo.

Lehden mukaan opetuksessa otetaan pian käyttöön historian oppikirjat, jotka esittävät lännen vihollisena ja Ukrainan sen kätyrinä.

Luokkahuoneen ulkopuolella puolustusministeriö on koonnut nuorisokaartin, jossa on heidän mukaansa 1,85 miljoonaa 8–18-vuotiasta, lehti kertoo. Kampanjan tavoitteena on, että aktiivipalveluksessa olevat sotilaat opettavat koululaisille aseenkäsittelyä ja itsepuolustusta.

Nuorisokaartilaiset pukeutuvat sotilastyylisiin univormuihin ja punaisiin baretteihin.

Presidentti Vladimir Putinin hallitus on ottanut koulutusjärjestelmän tiukkaan ohjaukseen.

Rahoitusta on lisätty niin kutsutulle isänmaalliselle kasvatukselle, joka keskittyy sotilaallisten taitojen opettamiseen ja esittää Venäjän historian kaunistellussa valossa, WSJ kertoo.

Kesäkuussa moskovalainen tuomioistuin tuomitsi opettaja Natalia Taranushenkon seitsemäksi vuodeksi vankeuteen, koska tämä oli kertonut oppilaille Venäjän joukkojen tekemistä julmuuksista. Taranushenko ehti kuitenkin paeta maasta, lehti kertoo.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011631067.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu