Kremlin pelikirja on sama kuin neuvostoaikoina

Viron ulkoministeri huomauttaa, että Euroopassa on nähty viime aikoina ilmatilaloukkauksia, vandalismia, tuhopolttoja ja vaalihäirintää.

Viron ulkoministeri Margus Tsahkna varoittaa Venäjän yrittävän kylvää pelkoa ja eripuraa länteen sen heikentämiseksi sisältäpäin. Tässä mielessä Moskovan pelikirja on pysynyt samana kuin Neuvostoliiton aikana.

Nyky-venäjä on on siis pitkälti ihan samanlainen kuin Neuvostoliitto oli, vain se kommunismi puuttuu.
5114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja yhä edelleen on vanhoja vasemmistolaisia jotka ennen ihaili neukkulaa, ja se jatkuu venäjän ihailuna. Itsekkin tunnen kaksi tällaista vasemmistolaista.

Äänestä

Venäjä sais tuhoutua kokonaan.

Äänestä

Ei Stalinin jälkeen ollut yhtään Putinin kaltaista kahelia maan johdossa.

Äänestä

Neuvostovenäjä oli suomalaisen työväenluokan suuri ystävä ja tukija sekä rauhanliikkeen puolustaja.
Mm. Neuvostoliiton rahallinen tuki Suomen edistykselliselle työväenluokalle oli merkittävä taistelussa suurpääomaa ja sen lakeijoita vastaan.

Nyt Venäjän federaatiota johtaa kansansa rakastama ihmisnero ja kaikkien merimiesten suuri ystävä Vladimir V. Putin.
Federaation virallisen tiedon mukaan Putinin johtama denatsifikaation sotilaallinen erikoisoperaatio Ukrainassa etenee aikataulun mukaisesti siviiliuhreja säästäen.

Koska tämä tieto on virallinen valtion johdon jakama, se on myös 100 %:sti luotettavaa, johon pitäisi Suomen johdon luottaa ja rakentaa ystävyys ja valtiosopimuksen sen mukaan.
Luottaahan esim. vasemmistopuolueiden johto ja YLE terroristijärjestö Hamasin johtaman Gazan terveysministeriön tiedonanturointeihin yli 100 %:sti ja jopa EU- parlamentissa tekee päätöksensä sen luottamuksen mukaisesti.

Äänestä

Itänaapuri on jo monilta osin kuin Neuvostoliitto ja joissain asioissa alkaa muistuttaa Pohjois-Koreaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viron ulkoministeri huomauttaa, että Euroopassa on nähty viime aikoina ilmatilaloukkauksia, vandalismia, tuhopolttoja ja vaalihäirintää.

Viron ulkoministeri Margus Tsahkna varoittaa Venäjän yrittävän kylvää pelkoa ja eripuraa länteen sen heikentämiseksi sisältäpäin. Tässä mielessä Moskovan pelikirja on pysynyt samana kuin Neuvostoliiton aikana.

Nyky-venäjä on on siis pitkälti ihan samanlainen kuin Neuvostoliitto oli, vain se kommunismi puuttuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu