Maksamattomien palkkojen määrä räjähti Venäjällä

Maksamattomien palkkojen määrä on kovassa kasvussa Venäjällä. Palkkakriisistä tässä kertovan Meduzan mukaan maksamatta olevien palkkojen määrä on nelinkertaistunut vuodessa virallisissa tilastoissakin.

Itsenäisen venäläisen iStoriesin selvityksen mukaan palkanmaksuongelmia on niin rakennus- ja kaivosalalla kuin jopa strategisesti tärkeässä sotateollisuudessakin.

Jutussa kerrotaan esimerkkinä KMZ-konepajayhtiöstä. Sen pääasiakkaita ovat Venäjän laivasto ja kansalliskaarti. Maksamattomia palkkoja yrityksellä on noin 3,5 miljoonaa euroa.

– Tilanne on äärimmäisen vakava. Meille ei ole maksettu kolmeen kuukauteen, eikä kukaan osaa sanoa, milloin rahaa tulee. Ihmiset eivät selviä lainoistaan – kaikilla on perheet, yrityksessä työskentelevä nimettömänä pysyttelevä työnjohtaja sanoo.

Tavallisilla venäläisillä menee yhä huonommin.
24197
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tsaari antaa
ja ottaa huomenna pois.
Sitä on kommunismi.

Äänestä
  • Kommunismi loppui Venäjällä vuonna 1992 !

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kommunismi loppui Venäjällä vuonna 1992 !

    Silti nyky-venäjä on ihan samanlainen kuin neukkula.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Silti nyky-venäjä on ihan samanlainen kuin neukkula.

    Venäjällä on äärioikeistolainen maa ja Putin pn Diktaattori.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Venäjällä on äärioikeistolainen maa ja Putin pn Diktaattori.

    Kaikki on silti yhteistä hävitystä

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Venäjällä on äärioikeistolainen maa ja Putin pn Diktaattori.

    Se on ihan samanlainen kuin neukkula, mutta ilman kommunismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kommunismi loppui Venäjällä vuonna 1992 !

    Mutta fasismi jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Silti nyky-venäjä on ihan samanlainen kuin neukkula.

    Se on sitä vain sun typerässä päässäs senkin taukki.

    Äänestä

Turha kansan on Venäjällä itkeä, itse ovat antaneet Putinin touhuta mielensä mukaan ja kansallahan ei ole mitään arvoa Venäjällä.

Äänestä

Niinhän Suomessakin on konkurssit lisääntyneet kovin . Lisäksi nuo huijari yrittäjät yrittää luistaa palkanmaksuista .

Äänestä
  • No voi itku niin.....

    Äänestä

Venäläisillä meni ihan hyvin ennen Putinin aloittamaa erikoisoperaatiota Ukrainaan.

Äänestä
  • Putler tekee lopun venäjästä

    Äänestä

  • Ei mennyt. Venäjällä meni kohtalaisen hyvin putinin ensimmäisen valtakauden ajan. Sitten kusi nousi päähän kun huomasi että voi kusettaa tyhmää kansaa loputtomasti.

    Äänestä

Voin olla osana maksamassa ruhtinaallisen palkan ja palkkion puuttini listijälle.
Olen myös valmis tukemaan venäjän armejan laitteiden ja tehtaiden epäkunnosta, räjähdyksistä sekä paloista, sähkötkin saa mennä, niin tukea tulee!

Saatte sitä kautta "palkkanne"
Mahtava diili

1Äänestä

Venäjän valtion tilastoviranomainen Rosstatin mukaan venäläisyrityksillä oli maksamatta palkkoja syyskuun loppuun mennessä yli 20 miljoonaa euroa. Virallisiin lukuihin tulee suhteutua epäillen. Niissä ei myöskään ole mukana pieniä yrityksiä. Huomionarvoista on kuitenkin, että summa on neljä kertaa suurempi kuin vuosi sitten.

Rosstatin lukujen perusteella lähes puolet maksamattomista palkoista kohdistuu rakennusalalle ja liki viidennes kaivosalalle.

IStoriesin mukaan esimerkkejä maksamatta jääneistä palkoista löytyy kuitenkin lähes kaikkialta.

Äänestä

Vanhemmat venäläiset muistavat ajat 90-luvulta, kun palkat maksettiin työpaikan tuotteilla.
Viinakaupan myyjät vaihtoivat sitten juomia, leipomotyöntekijöiden kanssa jne.. Vaihtotalous oli silloin voimissaan. Voihan se nytkin mennä siihen. Aseteollisuuden palveluksessa olevat vaihtavat aseita ruokaan, viljaan, muniin, jne...

Äänestä

Maksamattomat palkat lyhentämättöminä sotakassaan vedettäväksi kultaisesta pöntöstä viemäriin.

Äänestä

Venäläinen ottaa irti minkä saa, jos palkka ei tule.

Äänestä

Suomessa ei makseta palkkoja kun ei ole edes töitä🤣🤣🤣 siinä sulle slava ukroa

Äänestä

Neuvostoaikoina jo tottuivat että hyvä työ palkitaan kunniamerkillä eikä rahalla.

Äänestä

Hieno juttu.

Äänestä

Mahtavaa.

Äänestä

Pieniä on palkat, ketkä niitä saavat. Aseteollisuus on yhteiskunnallisesti tärkeysjärjestyksen kärjessä, joten siellä palkatkin ovat korkeimmat, mutta sotarintamalle lähtijöiden palkat ylittävät kaiken muun.
Varsinaiset eläkkeet ovat murusia, yhteiskunnan tuet ovat olleet niin pieniä, että ihmiset eivät esim. taannoin ilmoittautuneet työttömiksi, koska korvaus oli yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maksamattomien palkkojen määrä on kovassa kasvussa Venäjällä. Palkkakriisistä tässä kertovan Meduzan mukaan maksamatta olevien palkkojen määrä on nelinkertaistunut vuodessa virallisissa tilastoissakin.

Itsenäisen venäläisen iStoriesin selvityksen mukaan palkanmaksuongelmia on niin rakennus- ja kaivosalalla kuin jopa strategisesti tärkeässä sotateollisuudessakin.

Jutussa kerrotaan esimerkkinä KMZ-konepajayhtiöstä. Sen pääasiakkaita ovat Venäjän laivasto ja kansalliskaarti. Maksamattomia palkkoja yrityksellä on noin 3,5 miljoonaa euroa.

– Tilanne on äärimmäisen vakava. Meille ei ole maksettu kolmeen kuukauteen, eikä kukaan osaa sanoa, milloin rahaa tulee. Ihmiset eivät selviä lainoistaan – kaikilla on perheet, yrityksessä työskentelevä nimettömänä pysyttelevä työnjohtaja sanoo.

Tavallisilla venäläisillä menee yhä huonommin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu