Mielipiteitä ja kokemuksia jo olette olleet vastaavassa tilanteessa. Mihin muuttaisin?
Itse nainen 35v, ja mies 38v. Ollaan ollut kohta 10 vuotta kihlatun kanssa, mutta itsestä tuntuu että liian moni asia vaivaa ja en vain jaksaisi enää olla yhdessä. Näin isoin asia on muun muassa tämä päättämättömyys ja että toinen ei halua ikinä muutosta mihinkään. Ja tämä on välillä todella tuskaista koska kotiin ei voi ostaa vaikkapa edes astianpesukonetta koska se maksaa, siihen menee aikaa laittaa, se hajoaa. Aina sama kaava mistä tahansa. Vaikka onkin myös hyvää niin usein tuntu että arki on kuin suossa tarpomista. Ja myös toinen esimerkki, ettei tämä halua edes muuttaa. Ei vaikka se olisi parempi hänenkin työmatkan kannalta. En vaan ymmärrä, ja siksi lähden. Itsestä en haluaisi vaikkapa asua tässä samassa vuokra-asunnossa lopunikää mutta toinen ei tunnu tajuavan edes sitä että aika kuluu eikä kumpikaan olla enää mitään 20 vuotiaita.
Lapsia ei ole enkä niitä edes haluisi ei siinä mutta on sitä silti omia toiveita ja tavoitteita ja toinen ei tunnu olevan kiinnostunut mistään.
Sinällään harmittaa koska minä olen muuttanut miehen perässä tämän kotipaikkakunnalle ja olen pitänyt asuinpaikkakunnasta. Oma suku 300km päässä. En ole ikinä pitänyt omasta kotipaikkakunnasta, koska siellä ei ole juuri mitään kauppoja eikä vaikkapa julkista liikennettä. Eikä ystäviä. Mutta oma suku toki kenen kanssa ihan hyvät välit.
Mutta näin omalla kohdalla tuntuu että alkaa olemaan jo ikää jonkin verran ja tuntuu että nykyisessä suhteessa on jäänyt niin paljon kaikesta paitsi. En ole päässyt käymään festareilla, en tapaamaan juurikaan muita. En tiedä jäisinkö tänne yksin vai muutanko kotipaikkakunnalle. Jotenkin se tuntuu yhtä aikaa kivalta mutta myös masentavalta ajatukselta.
Ja yleensä ottaen tuntuu nyt myös siltä että olo on todella irrallinen. Että kaikki mitä on toisen kanssa rakentanut on mennyt hukkaan eikä tiedä edes minne kuulun.
Itse nainen 35v, ja mies 38v. Ollaan ollut kohta 10 vuotta kihlatun kanssa, mutta itsestä tuntuu että liian moni asia vaivaa ja en vain jaksaisi enää olla yhdessä. Näin isoin asia on muun muassa tämä päättämättömyys ja että toinen ei halua ikinä muutosta mihinkään. Ja tämä on välillä todella tuskaista koska kotiin ei voi ostaa vaikkapa edes astianpesukonetta koska se maksaa, siihen menee aikaa laittaa, se hajoaa. Aina sama kaava mistä tahansa. Vaikka onkin myös hyvää niin usein tuntu että arki on kuin suossa tarpomista. Ja myös toinen esimerkki, ettei tämä halua edes muuttaa. Ei vaikka se olisi parempi hänenkin työmatkan kannalta. En vaan ymmärrä, ja siksi lähden. Itsestä en haluaisi vaikkapa asua tässä samassa vuokra-asunnossa lopunikää mutta toinen ei tunnu tajuavan edes sitä että aika kuluu eikä kumpikaan olla enää mitään 20 vuotiaita.
Lapsia ei ole enkä niitä edes haluisi ei siinä mutta on sitä silti omia toiveita ja tavoitteita ja toinen ei tunnu olevan kiinnostunut mistään.
Sinällään harmittaa koska minä olen muuttanut miehen perässä tämän kotipaikkakunnalle ja olen pitänyt asuinpaikkakunnasta. Oma suku 300km päässä. En ole ikinä pitänyt omasta kotipaikkakunnasta, koska siellä ei ole juuri mitään kauppoja eikä vaikkapa julkista liikennettä. Eikä ystäviä. Mutta oma suku toki kenen kanssa ihan hyvät välit.
Mutta näin omalla kohdalla tuntuu että alkaa olemaan jo ikää jonkin verran ja tuntuu että nykyisessä suhteessa on jäänyt niin paljon kaikesta paitsi. En ole päässyt käymään festareilla, en tapaamaan juurikaan muita. En tiedä jäisinkö tänne yksin vai muutanko kotipaikkakunnalle. Jotenkin se tuntuu yhtä aikaa kivalta mutta myös masentavalta ajatukselta.
Ja yleensä ottaen tuntuu nyt myös siltä että olo on todella irrallinen. Että kaikki mitä on toisen kanssa rakentanut on mennyt hukkaan eikä tiedä edes minne kuulun.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Syventyisin suhteeseen ja tekisin töitä oppiakseni paremmin kumppania. Että mistä asiat ovat lähtöisin ja voiko solmuja aukoa yhdessä. Auttaa ja oppia, kehittyä yhdessä.
Mutta myös pitää mielessä, että jos ei suju niin ei suju. Parasta olisi jos yhdessä muuttaisitte, mutta kuulostaa että sinun naisena täytyisi ottaa auktoriteetti ja aloite jokaiseen asiaan, kuten uuden asunnon etsintään, muuton järjestämiseen jne, joka todellakin on raskasta ja paljon vaadittu pelkästään sinulta.
Ehkä asumusero, sitten voisitte paremmin miettiä miltä tuntuu..
Tsemppiä!
No voi että.
Jos saisin päättää en olisi koskaan eronnut. Ei mieskään olisi sitä halunnut. Mutta minä olin jääräpää ja hajotin kaiken. Uskoin rikasta miestä. Joka tuhosi minut lapset ystäväni ja sukuun yritti vielä päästä vaikuttamaan. Haukkui kaiken ketä minulla oli. Sai aivoni sumuun. Rakkauspommitti.
Yksin lasten kanssa on ollut helvetillinen taival. Tee niinkuin vuokranantajat. Korjaa vanha. Säästyt kaikelta pahalta: turhilta lupauksilta. Rahaa jemmaan. Rakenna uutta uusia ajatuksia itseäsi. Ehosta vanhaa. Oikea hyvä johtaja rakentaa ei hajota. Olin niin tyhmä! 😥 en saa ikinä sitä takaisin. Sillä uudella en tee mitään. Mutta kun toivun annan uudelle mahdollisuuden. Tämä on ollut raskasta. Usko pois. Kaikki turva on pois. Asunnot vaihtuu. Olet täysin järjestelmän armoilla yksin naisena. Ei ole viisasta tänä pän
Ompa ikävää, ettet voi elää omannäköistäsi elämää. Eli mukaudut miehesi mallin mukaisesti. EI hyvä.
Jos jatkat parisuhdetta tuollaisena, tulet olemaan katkera vanha nainen joka suree elämätöntä elämää. Haluatko tuon tulevaisuuden?