Turvallisuusasiantuntijoiden mukaan löydökset ovat huolestuttavia.
"Muutama viikko sitten Norjan yleisradioyhtiö NRK paljasti, että Norjassa käytössä olevia kiinalaisia sähköbusseja voidaan ohjata etänä Kiinasta.
Löytö aiheutti melkoisen mediakohun ja sai norjalaiset turvallisuusasiantuntijat tutkimaan tarkemmin myös kiinalaisperäisten henkilöautojen vastaavia järjestelmiä.
Jatkoselvitystä varten tutkijat ajoivat Kiinassa valmistetun Nio ES8 -täyssähköauton samaan kallioon louhittuun turvatilaan, jossa myös kiinalaisten sähköbussien tapaus oli alkanut selvitä.
Testin kulusta kirjoittavan Norjan autoliitto NAF:n äänenkannattaja Motorin mukaan selvisi, että Nio pyrki muodostamaan kallion sisältä käsin jatkuvasti yhteyttä internetiin ja satelliitteihin. Näin tapahtui jopa silloin, kun auto oli täysin sammutettu.
Vielä suurempi yllätys oli kuitenkin se, mihin turvaluolasta käsin tapahtuneet yhteydenottoyritykset kohdistuivat.
– Huomasimme, että Nio yritti yhteyttä Kiinan BeiDou-satelliittijärjestelmään. Auto yritti luultavasti vain selvittää sijaintiaan, mutta on mielenkiintoista, että auto pystyi valitsemaan gps:n sijaan BeiDoun, Kaakkois-Norjan yliopiston vanhempana neuvonantajana työskentelevä Arild Tjomsland sanoo Motorille.
BeiDou on Kiinan kansallisen avaruushallinnon kehittämä ja ylläpitämä vastine länsimaiselle gps:lle.
Kaikkiaan 35 satelliitista koostuvaa BeiDou-verkostoa käytetään sekä siviili- että sotilaskäytössä.
– Havaitsimme, että auto lähettää signaaleja koko ajan. Niistä 90 prosenttia menee Kiinaan, maailman suurimpiin televiestintäalan yhtiöihin kuuluvan Telenorin turvallisuusasiantuntija Tor Indstoey kertoo NRK Radiolle."
Lähde:
https://www.is.fi/autot/art-2000011631799.html
https://www.nrk.no/stor-oslo/ruters-egne-tester-viser_-oslos-elbusser-kan-fjernstyres-1.17629321
Sähköauto ajettiin turvaluolaan ja sitten alkoi tapahtua kummia
20
384
Vastaukset 20
- Anonyymi
Ostakaa Kiinalaista , onhan se halpaa . Tosin roskaa .
- Anonyymi
Jotkut oikein rakastavat Temu-skeidaa.
- Anonyymi
Muutama esimerkki aiheeseen "kiina" ja kiinaan luottaminen.
USA:ssa heräsi pelko: ”Voi fyysisesti tuhota sähköverkon”
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000011242830.html
Aurinkopaneeleista löytyi vaara: Verkkohyökkäys voisi jopa tappaa
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000005318487.html
Kiinan väitetään vakoilevan kahvinkeittimillä
https://www.verkkouutiset.fi/a/kiinan-vaitetaan-vakoilevan-kahvinkeittimilla/
The Big Hack: How China Used a Tiny Chip to Infiltrate U.S. Companies
https://www.bloomberg.com/news/features/2018-10-04/the-big-hack-how-china-used-a-tiny-chip-to-infiltrate-america-s-top-companies
... jne.- Anonyymi00016
Älä koskaan luota venjään, mutta ei myöskään pidä luottaa kiinaan.
- Anonyymi
Miksi annetaan kinuskien, jenkkien jne kuvatakin jatkuvasti auton sisällä ja ympäristöä ja lähettää kuva suorana omiin maihin. Käyttävät kasvojen tunnistustakin myös kävelijöihin.
- Anonyymi
Lentokoneetkin lähettävät jatkuvasti dataa valmistajalle.
- Anonyymi00015
Lentoturvallisuus on kenties hivenen eri asia, vai mitä luulet? Riippuu myös, että minkälaista dataa siirtyy.
- Anonyymi
Monissa suomalaiskaupungeissakin on kiinalaisia sähköbusseja. Totta puhuen uudet henkilöautotkin pitävät valmistusmaasta riippumatta yhteyksiä, yleensä länsimaisiin palveluihin.
- Anonyymi
Niissä yhteyksissä on eroja ainakin Euroopassa ja mietipä kun kiina alkaa jakaa tietonsa ja livekuvan ryssille.
- Anonyymi
Miten tämä asia liityi auton voimalinjaan?
Onko nyt niin että VW ID.4 vakoilee minua mutta Golf ei? - Anonyymi
Entä se yhdysvaltalainen yritys, jonka johtaja haluaa hajottaa EU:n. Se datan kerääminen sitä "hyvää ja turvallista"
- Anonyymi
Eurooppa kannattaakin satsata omiin IT-ratkaisuihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa kannattaakin satsata omiin IT-ratkaisuihin.
Miten ne ympätään Teslaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa kannattaakin satsata omiin IT-ratkaisuihin.
Ei muuta kuin jokainen ostaa kotiin Eurooppalaisen tukiaseman nyt ensialkuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ne ympätään Teslaan?
Kuka hullu nyt Teslaan sekaantuu.
- Anonyymi00014
Saako noita mitenkään pois päältä? En halua että autoni viestittelee jonkun satelliitin kanssa. Joo olen foliohattu. Mulla on koneessakin ja puhelimessakin ain VPN.
Tai sitten pitää jatkaa autoilua näillä vanhemmilla missä ei näitä hienouksia ole.- Anonyymi00017
Ei ainakaan teslasta onnistu, vähintään menee takuu, vaikka eihän ne mitään korvaa nytkään.
- Anonyymi00018
Ei se VPN mitään auta. Puhelimesi ja PC:n softa viestetittelee sen VPN kautta miten huvittaa.
Ainoa hyöty siitä on että sivullisen on vaikeampi selvittää mihin ne viestittelee. - Anonyymi00019
Se onkin se mielenkiintoinen asia, että saako pois päältä tuollaiset ominaisuudet, että auto juttelee valmistajalle ja jopa sammutettuna.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400