Miten käy jos Ukraina ei hyväksy ehtoja?

Tietenkin sota jatkuu mutta USA lopettaa kaiken avun ja siirtyy täysin syrjään. Eurooppan täytyy jatkaa tukeaan ja tarvitaan ensin viim ensi kuussa jostakin 140 miljardia, sitä tuskin n saadaan Venäjän rahoista Belgiasta koska USA tulee tähänkin jarruksi. Sitten Euroopan oma rahoitus, tuskin ehtii ensi kevääksi jolloin Ukrainan rahat on loppu? Entä aseistus, Patriotit..USA voi ehkä blokata nekin jos soppareisa on USA lupa päättä minne niitä sijoitetaan ym. Euroopan omat aseet nekin on kortilla, ei taida nekään riittää Ukrainan kulutukseen...?
47431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Jos Ukrainassa tulee tilanne jossa selkä seinää vasten niin ehkäpä sota leviää Moskovaan, leningradiin yms. isoihin kaupunkeihin.
Nyt Ukraina ei pommita sivilikohteita kun se on tukien ehtona, jos tukia ei tipu niin ehhdoista ei tarvitse välittää.
Eli alkavat käydä sotaa samoin kuin enakot ovat käyneet koko ajan.
Heillä on amatuotantoa jo ihan mukavasti joten voivat sytyttää venäjän isot kaupungit tuleen.
Eli kaikki tai ei mitään periaatteella.
Jos ukraina nut antautuu ns. ehdoitta menettää se identtiteetin ja puolustuskyvyn ja on vain ajan kysmys milloin liitetään venäjään.
Eli nykyinen sopimus ei ole rauhansopimus vaan antautumis-sopimus.

Äänestä
  • HEH..kyllä se tuossa tapauksessa Venäjäkin ottaa isommat ohjukset käyttöön ja kohteiksi Ukrainan myös hallintorakennukset missä Zelenskye majailee ym. Enpä ihmettelisi taktisten käyttöä koska USA ei enää puutu asiaan, nimenomaan käyttö sen jälkeen jos Ukraina on iskenyt Moskovaan aiheuttaen paljon siviiliuhreja..

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    HEH..kyllä se tuossa tapauksessa Venäjäkin ottaa isommat ohjukset käyttöön ja kohteiksi Ukrainan myös hallintorakennukset missä Zelenskye majailee ym. Enpä ihmettelisi taktisten käyttöä koska USA ei enää puutu asiaan, nimenomaan käyttö sen jälkeen jos Ukraina on iskenyt Moskovaan aiheuttaen paljon siviiliuhreja..

    .

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    HEH..kyllä se tuossa tapauksessa Venäjäkin ottaa isommat ohjukset käyttöön ja kohteiksi Ukrainan myös hallintorakennukset missä Zelenskye majailee ym. Enpä ihmettelisi taktisten käyttöä koska USA ei enää puutu asiaan, nimenomaan käyttö sen jälkeen jos Ukraina on iskenyt Moskovaan aiheuttaen paljon siviiliuhreja..

    Taurus ohjukset jumissa

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Taurus ohjukset jumissa

    Saita sakemanni ei anna yhtäkään kuudestasadasta Taurus-ohjuksestaan.
    Tarvii kaikki itse sen varalta, että Sveitsi hyökkää Saksaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    HEH..kyllä se tuossa tapauksessa Venäjäkin ottaa isommat ohjukset käyttöön ja kohteiksi Ukrainan myös hallintorakennukset missä Zelenskye majailee ym. Enpä ihmettelisi taktisten käyttöä koska USA ei enää puutu asiaan, nimenomaan käyttö sen jälkeen jos Ukraina on iskenyt Moskovaan aiheuttaen paljon siviiliuhreja..

    Joo ja jos länsi toimittaa Ukrainaan isompia ohjuksia niin Naton päämaja ja Saksan yms. ohjustehtaat lentää taivaan tuuliin.

    Äänestä

  • Heti iskuja venäjän sairaaloihin ja päiväkoteihin....venäjän loiset tykkää...

    Äänestä

Usa boikottiin, jäänmurtajakaupat seis, hävittäjäkaupat seis. Eurooppa omilleen ja ry$$ä kyykkyyn ilman tuota kahelia ADHD -kahelia porkkanapääyä.

USA ja Englanti pettivät Ukrainan jo 1994 antamillaan katteettomilla lupauksillaan. Sotaa on kestänyt pian 4 vuotta, eli mihin jälleen tarvitaan uusia valheita ja lupauksia?

Englanti muistaa Puolalle Ranskan kanssa antamansa lupaukset ja 1.9.1939 tulleen hetken lunastaa lupauksensa. Nämä sen suursodan käytännössä aloittivat.


Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022, joka alkoi 24. helmikuuta, on jatkoa vuoden 2014 konfliktille, jossa Venäjä miehitti Krimin ja tuki Itä-Ukrainan ...

Usa ja Englanti antoivat aikoinaan Ukrainalle täydet turvatakuut, jotta se saatiin luovuttamaan kaikki ydinaseet Venäjälle.

Britannian pääministeri John Major, Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän presidentti Boris Jeltsin allekirjoittivat Budapestissa joulukuussa 1994 yhdessä Ukrainan presidentin Leonid Kutshman kanssa ydinsulkusopimuksen, jossa Ukraina luopui sille jääneistä Neuvostoliiton ydinaseista.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000722407.html

Ydinaseettomuuden ehdoksi Ukraina vaati turvallisuustakuut.
Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.
Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät "koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa".


Usa petti Suomen jo Talvisodassa, eli ei myynyt aseita sotaa käyvälle maalle, SUOMELLE.

Nl:lle Usa möi kaikkia strategisia materiaaleja, etenkin korkeaoktaanista lenkokonebensiiniä Suomen pommittamiseen. USA myi kun NL EI ilmoittanut olevansa sodassa... heillä oli vain rajakahakka luoteisrajalla.

Englanti on ainoana maana maailmassa julistanut sodan toiselle demokraattiselle maalle. Se maa oli Suomi ja päivä oli Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.1941

Äänestä
  • Eli koska Venäjä rikkoi tuon sopimuksen Ukrainan ydinaseettomuussopimus ei ole enää voimassa, joten Venäjän pitää palauttaa Ukrainan ydinaseet...

    Äänestä

  • Ja kaikki ryssän tekemät pöyristyttävät sotarikokset Ukrainassa deletoitaisiin? Ja tietysti Kremlin natsidiktaattoriakaan ei voitaisi sitten enää syyttää sotarikoksista, pidätysmääräys poistettaisiin?

    Kyllä Euroopan pitää nyt ryhdistäytyä ja antaa sellaista tukea Ukrainalle, että Kremlin hirmuvalta luhistuu. Jätetään epäluotettava, Putler-myönteinen Trumpin Usa yksin pähkäilemään Kiinan juttuja ja keskitytään ylpeästi avustamaan Ukrainaa taistelussaan barbariaa vastaan!

    Äänestä

  • USA on esinahattomien hallussa. USA takaisin esinahallisille ja heti!

    Äänestä

Flamingojen tuotanto siirtyy vuorotyögön.
venäjän öljynjalostomot ovat pysyvästi tulessa.

Äänestä
  • venäjällä autoilija saa bensaa viisi litraa joka toisena viikkona

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    venäjällä autoilija saa bensaa viisi litraa joka toisena viikkona

    Paljonko Suomessa annetaan ilmaista polttoainetta?

    Äänestä

  • SINÄ JA PETTERI KUSTANNATTE.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    venäjällä autoilija saa bensaa viisi litraa joka toisena viikkona

    Venäjällä on bensaa ihan hyvin. USA:ssa on välillä pulaa ja jonoja asemille. Kyllä te lännen nuolevaiset olette niin säälittäviä raukkoja aivotoimintanne suhteen, että ihan säälittää teidän puolesta.

    Äänestä

Korruptio Z:lle kyllä kelpaa sodan jatkaminen.
Saa loputkin kultaiset kalusteet kylpyhuoneeseensa.

EU päättäjät uskovat aina valheita, ei heiltä onnistu minkään kyseenalaistaminen.

Äänestä

Euroopan on korotettava Usan tulleja, ei siinä muu auta. Silloin saataisiin omat tuotteet kaupaksi, ja Usa kauppa poikottiin.

Äänestä
  • Mihinkä saataisiin omat tuotteet kaupaksi?

    Äänestä

Ellei Ukraina hyväksy ehtoja USA vetää tukensa, Euroopan maista ei Ukrainalle ole mitään hyötyä, Venäjää ei voiteta nooteilla eikä kokouksia pitämällä ja tekoihin ei Euroopalla ole edes haluja tosipaikassa.

1Äänestä

Jenkkikoirat tapetaan. Rahoitus kyllä järjestyy ilman jennkiapinoitakin.

Äänestä

Jos sota jatkuu ilman USA n tukea, niin puolen vuoden päästä ei enää ole itsenäistä ukrainaa.

Äänestä

Ei ole tarvinnut tuoda korruptiota mistään, vaan se on omaa, alkuperäistä, slaavi alueelle, ukrainaan kuuluvaa kansanperinnettä.
Ja muistakaa, ukraina on vanha neuvostotasvalta, osa venäjää. Ja Puolaa.
Ukraina siis ei ole itsenäinen valtio, vaan rajamaa, joka on jaettu venäjän, puolan unkarin, tsekkien yms. välillä.
Mutta nato gb siirtomaa hallinnon yllýttämä , tukemana, ukraina natsit nyt tuhosi oman maansa, se on sääli.
Mutta näin ne ukraina natsit harvenee ja lontoo-bryssel-washington sodan lietsojat menetti rahansa tässä ukraina-vietnamissa.
Ja jo pari miljoonaa uhria on! Siis joukkotuhonta !!
-- Tuomitaanko globalistit, ja Lontoo city ja wall street rahan pyörittäjät tästä globalistien itään etenimis joukko tuhonnasta ?
Milloin alkaa oikeuden köynnit nurnbergin tavoin ?
- köysi kaulaan globalisteille ?

Äänestä

Eurooppa tukehtuu eikä ole varaa kipata pohjattomaan kaivoon €€

Äänestä

Eurooppa voisi aloittaa laittamalla Unkarin ruotuun.
Koskapa Trump antoi Orbanille luvan ostaa öljyä Venäjältä, niin Unkari voidaankin häätää USAn osavaltioksi, ja panna maksamaan takaisin EUn maksamat tuet.

Äänestä
  • Orban ollut jo pitkään rauhan asialla

    Äänestä

Eurooppa voisi halutessaan aikaansaada tasapuolisen rauhan.

Ensinnäkin laittamalla vaakakuppiin niin ison sotilaallisen potentiaalin, ettei USA:n näkemyksillä ole merkitystä, ja tuomalla samalla pöydälle oman rauhanesityksensä joka olisi USA:n vastaavaa uskottavampi.

Toinen kysymys onkin, Haluaako eurooppa sitä?

Äänestä
  • Mitenkäs sitten kun USA:sta ostetuilla aseilla on myös rajoituksia jotka USA tulee blokkaamaan? Mitenkähän Patriotit, ilman USA lupaa niillä ei ammuta..tai vähintään niin ettei Ukraina saa niitä enää yhdeltäkään maalta jne jne... Strom Shadoseissakin on USA tekniikkaa ja tarvitsivat luvan USA:lta jo ajat sitten...

    Äänestä

"Miten käy jos Ukraina ei hyväksy ehtoja?"

Niin sitten sota jatkuu...
Miten paljon rintamalle lähtiöissä on vapaaehtoisia ja miten paljon niitä, joille ei anneta vaihtoehtoja, vaan on pakko lähteä? Siitä ei puhuta mitään, mitä "tukeminen" käytännössä voi tarkoittaa?
Nimittäin... jos taustalla vaikuttaa senattori Lindsey Grahamin kaltaisi ihmisiä, joiden visio näyttäisi olevan, että "Ukrainaa soditutetaan Venäjää vastaa viimeiseen ihmiseen asti"? Kuten hän tässä sanoo sodan alussa:

https://youtu.be/srRg5EdYFKY?t=245

Iltalehden mukaan Stubb kertoi soittavansa senaattori Grahamille liki päivittäin:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2534bd1a-3700-43ff-b741-5731e1afc3b5

Äänestä

Tuskin lopettaa ja sota soditaan loppuun asti.

Äänestä

Siis, tappamisen halutaan jatkuvan hamaan viimeiseen loppuun, niinkö?

Eikö kaikkinainen tuho ja tuhansien ihmisten elämän lopettaminen vielä riitä suomalaisille sotahulluille?

Äänestä
  • Ilmeisesti hyväksyt sen että venäläiset tappavat urainalaisia mutta et sitä että ukrainalaiset tappavat venäläisiä.
    Tuo "rauhan" sopimus takaa sen että mystiset kuolemat alkaisivat ukrainassa, ikkunoits aputoamisia, mystisiä sairastumisia, katoamisia yms.
    Koko ukrainan kansa kuolee ja katoaa historian kirjoista.

    Tappaminen loppuu kun putin antaa määräyksen että sota lopetetaan ilman ehtoja.

    Äänestä

Ei kannata jossitella, Trump antoi viikon aikaa ja kello käy, koomikon on pakko antautua tai Trump antaa Putinille vapaat kädet ja sitten alkaa tapahtua, maasota vaihtuu ilmasotaan ja oikeisiin pommeihin ja sitä Ukraina ei kestä. Tämä mitä nyt on käyty on ollut vain esileikkiä.

Äänestä
  • Trump saattaa pudottaa sen bunkkeripommin Kiovaan jos koomikko ei ala taipua

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Trump saattaa pudottaa sen bunkkeripommin Kiovaan jos koomikko ei ala taipua

    Juu, pian neljä vuotta sodittu täysin turhaa sotaa.

    Äänestä

Ukraina hyväksyisi mutta arvelen EUn Suomen painostuksella ei hyäksy. Suomessa aika kova äänistä vastaan painostanista tulossa Elina ja monta muuta. Ei Stubikaan varmaan puolustele mainittua rauhansopimusta kokouksissa.

Äänestä
  • Taitaa olla surulista näytelmää koko sopimus mukana on ollut Venäjältä mukan ollut ulk investointien erityislähettiläs Kirill Dmitriev joka on Kremlille ollut lähinnä propakandaa levittelevä virkamies. Selittää ihmettelin eilen miksi Kremli vakuutti ettei tiedä, yhteyksiä on pidetty mut ei tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Taitaa olla surulista näytelmää koko sopimus mukana on ollut Venäjältä mukan ollut ulk investointien erityislähettiläs Kirill Dmitriev joka on Kremlille ollut lähinnä propakandaa levittelevä virkamies. Selittää ihmettelin eilen miksi Kremli vakuutti ettei tiedä, yhteyksiä on pidetty mut ei tiedä.

    On kepillä jäätä versio alkuaan alempiarvoisien virkamiehien kynästä johon Trumppi laitttanut takarajan ja Stubb ei hyväksy rauhan ehdotusta oli äskö uutisissa tarkoittaa pyrkii saamaan liitolaisia kannalleen. Kysellyt sieltä täältä taakseen valtiojohtajia. Luulisi Trumppi kyllästyy Suomen lässyttelyyn.

    Äänestä

Flamingon koelaukaisun jäljiltä Kreml on upea tiililkasa

Äänestä
  • Toivottavasti muurauslaasti on niin pehmeää, että tiilet voi putsattuna kierrättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Toivottavasti muurauslaasti on niin pehmeää, että tiilet voi putsattuna kierrättää.

    Ostavat lännestä tiilenputsauskoneita.

    Äänestä

Trump ja Putin rakentaa rauhan Ukrainaan EU:lla pyyhitään lattiaa

Äänestä

Sota jatkuu ja selviää bluffaako USA. Seuraavat rauhanehdot ovat Ukrainan kannalta kovemmat mutta sellaisetkin vielä tulee. Droneteknologian kehitys voi pysäyttää kaiken etenemisen ennen pitkää.

Äänestä

80% menettää alueista

Äänestä

Sveitsissä on kirjoitettu halukkaiden johdolla koko alkuperäinen sopimusehdotus päälaelleen. Se on taas tuo sama Minsk -1,-2 ja nyt 3- sopimus, jota Venäjä ei aikaisemminkaan hyväksynyt, eikä tule nytkään hyväksymään. Halukkaat vaan voivat mediassa taas kailottaa, että Putin haluaa jatkaa sotaa, kun ei hyväksy sopimusta. Siis sopimusta, jota se ei ole uulut edes laatimassa.
Tosiasiassa Lännen politikot haluavat heittää omat sotilaansa Ukrainaan, jotta tähän mennessä maassa kaatuneet, voidaan hävittää virallisesti julkaistaviin lukuihin. Eri Natomaiden sotilaita on kaatunut sodan kuluessa jo parikymmentä tuhatta kappaletta, vaikka politikoilla ei ole ollut valtuuksia sotavoimien käyttöön Venäjää vastaan.
Luin tänään paikallisesta lehdestä, että alueemme HVA tilasi juuri 300 ruumispussia. Tuo kertoo, että olemme taas askeleen lähempänä sotaa. EU-maat valmistautuvat ensi keväänä juurikin näissä Hulukkaiden valtioissa, tuhansien kuolleiden ja vakavasti haavoittuneiden sairaalahoitoihin. Englanti, Saksa ja Ranska ovat kukin kehoittanut sairaaloitaan varautumaan vähintään 2000 katastrofipotilaan vastaanottoon keväällä -26. Eli Naton virallinen maahyökkäys alkaa maan kuivuttua Ukrainassa tai jopa aikaisemmein. Parhaillaan rintama luhistuu Ukrainassa hirmuisella vauhdilla, eikä Ukraina pysty täyttämään poistuvien sotilaiden aukkoja:
https://rumble.com/v726ti2-the-west-is-changing-the-28-point-planthe-battle-for-huliaipole-beginsmilit.html?e9s=src_v1_sa,src_v1_sa_o,src_v1_ucp_a

Äänestä

USA tunnustaa venäjän alueet Krim on osa venäjää

Äänestä

Zelen ammattipummi jatkaa kerjuuta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tietenkin sota jatkuu mutta USA lopettaa kaiken avun ja siirtyy täysin syrjään. Eurooppan täytyy jatkaa tukeaan ja tarvitaan ensin viim ensi kuussa jostakin 140 miljardia, sitä tuskin n saadaan Venäjän rahoista Belgiasta koska USA tulee tähänkin jarruksi. Sitten Euroopan oma rahoitus, tuskin ehtii ensi kevääksi jolloin Ukrainan rahat on loppu? Entä aseistus, Patriotit..USA voi ehkä blokata nekin jos soppareisa on USA lupa päättä minne niitä sijoitetaan ym. Euroopan omat aseet nekin on kortilla, ei taida nekään riittää Ukrainan kulutukseen...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu