kihlat

Kommentoikaa vapaasti..

Siis ollaan seurusteltu 4,5 vuotta, joista kaksi asuttu yhdessä. Suhteemme on vakaa ja voin sanoa ainakin itse olevani onnellinen ja luulen tietäväni että avomieheni on myös.

Useat tuttavamme on menneet kihloihin esim.vuoden tai kahden kulutuua seurustelun aloittamisesta, me emme siis vielä ole kihloissa.

Tahtoisin että mieheni kosisi minua ja olen muutaman kerran ottanut kihloihin menon puheeksi, mutta silti painostamatta.

Mieheni kanta on ollut "kyllä mä haluan sun kanssa kihloihin ja lapsia---sitten joskus"

Nyt asia on alkanut vaivaamaan minua, että koskahan tämä "joskus" on, sillä olen asian ottanut puheeksi ensimmäisen kerran varmaan kaksi vuotta sitten ja nyt vasta kyselin uudestaan.

Mieheni perustelee kantaansa sillä, että sormus ei todista mitään ja rakastaa minua ilman sitä aivan yhtä paljon eikä pelkää, että toinen lähtisi minnekkään.

Ymmärrän hänen kantansa, mutta silti mieltäni vaivaa, että jos kerran olen hänen kaikkensa, niin miksi sitä ei voi "vahvistaa" sormuksella ja lisäksi sormus toisi minulle varmuutta ja tarkoittaisi yhtä askelta eteenpäin yhteisellä polullamme.

Mitä mieltä olette? Pääsenkö koskaan naimisiin?
71044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen samoilla linjoilla miehesi kanssa. Jos nyt menisitte kihloihin, niin viimeistään ensi kesänä olisi häät. Kun hommataan sormukset, sovitaan samalla hääpäivä ja varataan kirkko. Näin se mielestäni menee.

Sormus ei todista tai muuta mitään, mutta se on toisaalta yhtä hyvä argumentti sinulle kuin miehellesi. Jos se kerran ei muuta mitään, miksei siis samantien menisi kihloihin?

Äänestä
  • Niin mutta pointti on, kuinka kauan saan odottaa?
    Ja enkö olekkaan tarpeeksi tärkeä miehelleni, jos ei ole valmis menemään kihloihin vaikka se ei muuttaisikaan mitään. Ihan kuin hän haluaisi olla sitoutumatta liikaa.. Mitä se ikinä tarkoittaakin.

    Äänestä

et ole ainut tuon asian kanssa.... meillä sama tilanne, mut olen päättänyt sinnitellä ja odottaa sitä "joskus"-hetkeä..

Äänestä
  • Meillä oli sama tilanne n. vuosi sitten, mie olisin halunnut kihloihin jo. Mut ukko sanoi että ei vielä.Mie aika useasti aloin puhumaan siitä asiasta. Sitten mie aloin ajattelemaan, että okei mie odotan niin pitkään että ukkoni on valmis.
    Nyt olemme kohta olleet 5 vuotta ja olemme nyt puhuneet kihloihin menosta. Mullakin kannatti sinnitellä.=)

    Äänestä

En tiedä, kuinka vanhoja olette. Jos olette esim. vasta vähän yli kaksikymppisiä, voi olla että poikakaverisi aikoo mennä kanssasi joskus naimisiin. Mutta asia ei ole ehkä nyt ajankohtainen. Ehkä hänellä on tässä vaiheessa vielä muita tavoitteita, jotka ovat "ajankohtaisempia" (työ tms.)?

Ja toisaalta: Jos poikakaveristasi ei vielä "tunnu siltä", niin odottele rauhassa. Muuten tällaisista asioista tulee helposti painostamista. Kihlaus on kuitenkin lupaus, ja ethän sinäkään lupaa kenellekään mitään vain sen vuoksi että toinen haluaa sinun lupaavan..?

Samoin se, että muut kaverit ovat menneet, ei liity tähän asiaan mitenkään.

Äänestä

Mitähän ihmeen iloa miehelle olisi siitä, että menisi sinun kanssa naimisiin?! Noh, onneksi eron saa helposti...

Äänestä

Olen lähes samanlaisessa tilanteessa. Olemme seurustelleet hieman vajaat kolme vuotta. Meillä auttoi, kun kysyin mieheltä reilusti mielipidettä asiasta. Sanoin ensin itse, että voisin mennä vaikka heti ja kysyin milloin hänen mielestä olisi sopiva ajankohta. Mies sanoi, että hän on sitä mieltä, että asia on ajankohtainen vasta ~3 vuoden kuluttua, kun hänkin on vanhempi (hän on siis minua nuorempi). Tällä hetkellä hän on siis mielestään vielä liian nuori (21) ja haluaa vielä odottaa. Hän ottaa asian todella tosissaan, koska haluaa mennä piakkoin naimisiin sen jälkeen kun kihlaudumme. Ja hän siis aikoo mennä naimisiin vain kerran, minun kanssani. Kihlaus on siis hänelle todellakin lupaus avioliitosta, ei jokin välivaihe seurustelun ja avioliiton välissä. Sanoin hänelle kunnioittavani hänen päätöstään, toki ensin olin ahdistunut, olisin halunnut kihloihin heti, mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä ja olen valmis odottamaan. Ehkä se riitti minulle, että tiedän hänen todella haluavan kihlautua ja avioitua minun kanssani. Nyt on ainakin ajankohta suurinpiirtein tiedossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tyttökaveri kirjoitti:

Kommentoikaa vapaasti..

Siis ollaan seurusteltu 4,5 vuotta, joista kaksi asuttu yhdessä. Suhteemme on vakaa ja voin sanoa ainakin itse olevani onnellinen ja luulen tietäväni että avomieheni on myös.

Useat tuttavamme on menneet kihloihin esim.vuoden tai kahden kulutuua seurustelun aloittamisesta, me emme siis vielä ole kihloissa.

Tahtoisin että mieheni kosisi minua ja olen muutaman kerran ottanut kihloihin menon puheeksi, mutta silti painostamatta.

Mieheni kanta on ollut "kyllä mä haluan sun kanssa kihloihin ja lapsia---sitten joskus"

Nyt asia on alkanut vaivaamaan minua, että koskahan tämä "joskus" on, sillä olen asian ottanut puheeksi ensimmäisen kerran varmaan kaksi vuotta sitten ja nyt vasta kyselin uudestaan.

Mieheni perustelee kantaansa sillä, että sormus ei todista mitään ja rakastaa minua ilman sitä aivan yhtä paljon eikä pelkää, että toinen lähtisi minnekkään.

Ymmärrän hänen kantansa, mutta silti mieltäni vaivaa, että jos kerran olen hänen kaikkensa, niin miksi sitä ei voi "vahvistaa" sormuksella ja lisäksi sormus toisi minulle varmuutta ja tarkoittaisi yhtä askelta eteenpäin yhteisellä polullamme.

Mitä mieltä olette? Pääsenkö koskaan naimisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu