Vai rikastuiko hän vain isän perinnöllä ja osakekaupoilla?
Oliko Wahlroos koskaan yrittäjänä?
Anonyymi-ap
17191
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kommarihan se om
Kommari eli persu.
Rikastui kusettamalla. Ja nyt vikisee ja vaikeroi kun pitäisi ihan verojakin maksaa.
Sai myös muhevan perinnön isältään.
Kateelliset ulisee ja nillittää.🤢 Wahlroos on hillonsa ansainnut.💶👍
Nalle ja Sipilä ovat molemmat varastaneet omaisuutensa meiltä Suomen veronmaksajilta.
Totta toinen puoli.
Oli, yritti tuhlata kaikki rahansa muttei onnistunu.
Oli kai nuorena hukassa vasurina, mutta aikuistui. Kaikki voi yrittää perässä.
Nykäisi kansalta muutaman sata miljoonaa ja nyt esiintyy asiantuntijana joka sanoo että hänelle ja kavereille pitää antaa rahat.
Perintö pieni, Nalle tahkonut sadat miljoonansa itse älyllään
Se vihervassarii harmittaa
Sääli sinua et voi olla noin ulkona kaikesta?
No en ole ihan sieltä viisaimmasta päästä.
ROSVO-nalle eei tiettävästi ole tehnyt REHELLISTÄ työtä minuuttiakaan, siksi yrittää esiintyä mahtipontisena "osaajana", jota ei edes kaptialistien kehto, USA tule koskaan palkkaamaan. Koska ratkaisua ongelmaan ei ole kuin sosialisimissa !
t. svt
Nalle jättää kertomatta olennaisia asioita veromankumisistaan, kultainen kortti, joka tarjoaa Yhdysvaltain oleskelun $ 5 miljoonalla. Kreikan ehdotusten mukaan ne, jotka sijoittavat vähintään 500,000 € joko Kreikan kiinteistö-, osake- tai pääomamarkkinoille, saavat täyden vapautuksen ulkomaisista varoista perintö- ja lahjaverosta ja heillä on verovapaus 15 vuoden ajan.
Ainakin on demareiden suurimpia sankareita nykyään on Adolf Hitler
MTV tai ilta sanomat kertoi tänään, että hän perusti Hesburger in. Tuo väite on tietenkin valeuutinen, kuvastaa hyvin tyhjäntoimittajien osaamista.