Tynkkynen sivaltaa lisää, S-ketjun kriisiviestintä surkeaa

Tämä on surkeinta kriisiviestintää, mitä olen vähään aikaan nähnyt.
Nostin esille, että S-ryhmä on suurvuokranmaksaja Cityconille, joka on enemmistöomisteisesti israelilaistaustaisissa käsissä.
Nyt tämä eteni uutisiin.
S-ryhmä sanoo, että kaksi asiaa menee sekaisin, koska päätöksessä ei ole kyse Israelin valtion boikotista. Niin, mutta tämä on tyhjää retoriikkaa, koska Cityconissa ei nimenomaisesti ole kyse Israelin valtiosta.
Samalla tavalla kuin S-ryhmä sanoo canceloivansa israelilaistaustaiset tuotteet, samalla tavalla sen pitäisi canceloida vuokranmaksu liiketiloille, jotka ovat israelilaistaustaisissa omistuksissa.
Muuten kyseessä oli vain halpa hyveposeerausprojekti. Ja sitä se nyt paljastuu olleen.
S-ryhmän ei tule alistua vasemmistolaisten valittajien talutusnuoraan ja heidän politiikkansa temmellyskentäksi.
Suomalaisten firmojen on aika oppia se, mitä Atlantin toisella puolella on jo opittu: kun kosket wokeen, se aiheuttaa sinulle valtavaa vahinkoa.
8137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Canceloija ei anna periksi. S-ryhmä on toiminut Tynkkysen arvojen vastaisesi ja nyt se saa maalitusta kerta toisensa jälkeen. Toinen canceloija leimasi jo natseiksi.

Eivät nämä ole koskaan tyytyväisiä. Wokettajia toiselta laidalta. Alistu tai masinoidaan vihakampanja.

Äänestä
  • Ei boikotointi tarkoita vihaa vaan sitä että ei ymmärrä vastapuolen motiivia

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei boikotointi tarkoita vihaa vaan sitä että ei ymmärrä vastapuolen motiivia

    En puhunutkaan tavan boikotoijista. Puhuin tästä cancelointikampanjasta.

    Äänestä

Tynkkynen on kyllä erinomainen poliitikko

Äänestä

Vihreiden politiikko Alviina teki aloitteen s ketjulle israelilaisten tuotteiden poistamiseksi. Miksi ei vaatinut vuokratilojen irtisanomista?

Äänestä

Nyt joutuu Sokos hotel jo tarjoamaan -40%

Äänestä

Hyvä tulla ilmi tuokin asia, tällaista se on aina jotain kiemuroita, tällä kertaa S-ryhmällä, voi voi

Äänestä

On kyllä harvinaisen ammattitaidottoman oloista S-ryhmän viestintä tässä asiassa. Kun yhdestä valheesta jäädään kiinni, niin uudet selitykset kaivavat kaupparyhmää vain entistä syvempään suohon. S-ryhmä ei ole oppinut historiastaan. Kun kaupan varjolla ja kaupparyhmän muskeleilla ryhdyttiin aikoinaan tekemään politiikkaa, niin muutamassa vuodessa oltiin kuilun partaalla. Vaivalla rakennettu yhtenäisyys uhrataan taas joidenkin SOK:n johtajien, hallituksen jäsenten ja joidenkin poliittisten ryhmittymien poliittisen agendan vuoksi. Pitkät jäljet tällaisella ja syö S-ryhmän luottamusta pitkäksi aikaa.

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on surkeinta kriisiviestintää, mitä olen vähään aikaan nähnyt.
Nostin esille, että S-ryhmä on suurvuokranmaksaja Cityconille, joka on enemmistöomisteisesti israelilaistaustaisissa käsissä.
Nyt tämä eteni uutisiin.
S-ryhmä sanoo, että kaksi asiaa menee sekaisin, koska päätöksessä ei ole kyse Israelin valtion boikotista. Niin, mutta tämä on tyhjää retoriikkaa, koska Cityconissa ei nimenomaisesti ole kyse Israelin valtiosta.
Samalla tavalla kuin S-ryhmä sanoo canceloivansa israelilaistaustaiset tuotteet, samalla tavalla sen pitäisi canceloida vuokranmaksu liiketiloille, jotka ovat israelilaistaustaisissa omistuksissa.
Muuten kyseessä oli vain halpa hyveposeerausprojekti. Ja sitä se nyt paljastuu olleen.
S-ryhmän ei tule alistua vasemmistolaisten valittajien talutusnuoraan ja heidän politiikkansa temmellyskentäksi.
Suomalaisten firmojen on aika oppia se, mitä Atlantin toisella puolella on jo opittu: kun kosket wokeen, se aiheuttaa sinulle valtavaa vahinkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu