https://www.is.fi/politiikka/art-2000011649960.html
Nöin se meni. Joka toiselle kuopoaa kaivaa se itse siihen lankeaa.
Purran ilkkuminen Marinin hallituksesta osuikin omaan nilkkaan.
Antaako kansa kiitosta Purralle ja Orpolle heidän hallitustoimista
Nöin se meni. Joka toiselle kuopoaa kaivaa se itse siihen lankeaa.
Purran ilkkuminen Marinin hallituksesta osuikin omaan nilkkaan.
Antaako kansa kiitosta Purralle ja Orpolle heidän hallitustoimista
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jep,kaikki on mustaa ja hyvin on hallitus ajanut maan asiat kuralle. Nyt saavat ajaa loputkin männikköön. Vai uskooko joku, ettei takana ole tarkoituksellinen toiminta?
"Työministeri Matias Marttisen (kok) mukaan katseet täytyy kääntää pidempään aikaväliin.
– Totta kai on niin, että viimeisten kahden vuoden aikana talous- ja työllisyystilanne on Suomessa ollut todella vaikea. Sehän korostaa vain ja ainoastaan tarvetta jatkaa uudistustyötä, jota tämä hallitus on tehnyt. Mitä vahvemmin talous kasvaa, sitä nopeammin työttömyys sulaa.
Marttinen korosti, että työllisyys kasvaa samaan aikaan työttömyyden kanssa. Ilmiö selittyy sillä, että Suomen työvoima kasvaa. Työvoimaa kasvattavat ikääntyneiden työllisten määrän kasvu ja maahanmuutto.
Marttisen mukaan erityisesti yksityisellä sektorilla työvoiman kysyntä on kasvanut.
– Se on lupaavaa ja rohkaisevaa.
Marttinen toteaa, että suhtautuu talousuutisten synkkään tiistaihin ”jalat maassa”.
– Työ on pahasti kesken. Sekä työllisyydessä että julksien talouden osalta työtä täytyy jatkaa."
Eihän tässä näin pitänyt köydä yli työtöntä työnhakijaa 313000 ja työttömyys ji 10, 6 % . Ei muutenMarttisellaan ole kuin tyhjiä lupauksua...katsoa eteenpäin,
Kokoomus Marttinen jauhaa samaa mantraa kuin kokoomus Orpo eli toivotaan, toivotaan, toivotaan...
Muissa maissa nuo hallituksen pässit olisi jo teurastettu.
Meilläkin aletaan jo aktivoitumaan...
Toivottavasti.
Orpo ja Purra paskoivat kaikki hommat ja Suomi joutuu alijäämämenettelyyn.
Totta! Kaikki on mennyt pieleen!
Marinin hallituksen Sote tekee sitä mihin se on tehty eli palvelemaan politiikkojen ja puolueiden etuja. Eli nyt Pirha nostaa luottamushenkilöiden kokouspalkkiota muutamalta illallta kuukaudessa. Aiemmin se oli n. 2000 e /kk. siis muutamalta tunnilta kuukaudessa. Nyt tuo palkkio nousee yli 4000 euroon. Kokouspalkkiot päälle, Nuo hommat ovat sivutoimisia, eli nuo käyvät duunissa vain
kääntymässä muutaman tunnin kuukaudessa.
Kokoomus ja SDP äänestivät tuon korotuksen puolesta, muut puolueet eivät. Kokoomus on varakkaiden puolue ja on aina nostamassa varakkaiden etuja, mutta että SDP. Tosin se on tullut tunnetuksi aina omien ja toverien etujen ja palkkioiden korottamisesta. Nyt tuo tapa taas vahvistui,. Hyvinvointialueilla näyttää olevan liikaa rahaa, kuitenkin PIRHAKIN on leikannut tylyllä tavalla kansalaisten hyvinvointi- ja terveyspalveluja, nyt irtisanoo mm. hoitajia. Onneksi en enää äänestä demareita, härskejä vain oman edun ajajija!
Linkit esittämiisi väitteisiin, muutoin mutuilua öyhötyksesi.
Linkki Pirhan hallintoon. https://www.bing.com/search?q=pirha+hallinto&qs=NWB&pq=pirha+hallin&sk=UT2&sc=8-12&cvid=80F9BEB017FD420D9F4DD942A9B6DBB7&FORM=QBRE&sp=3&ghc=1&lq=0
Pirhan aluehallinto. https://www.pirha.fi/paatoksenteko/aluehallitus
Matias Marttisen mukaan hallituksen työtä täytyy jatkaa.
MAAHAN lisää työttömiä vaan!
Sitä se "työ" on.
Kokoomus Marttinen on märkäkorva huutelija.
"Työministeri Matias Marttisen (kok) mukaan synkissä työttömyysluvuissa on myös lupaavia piirteitä."
Koksupersu näkee jokaisessa huonossa asiassa palan taivasta.
Kokoomukselta ei voi muuta odotaakkaan, se on työnantajien, isojen firmojen ja varakkaiden puolue. Köyhemmän ei kannata äänestää Kokoomusta.
Pelkkiä valeita vain kerrotaan kansalle, ei se totuus siitä muuksi muutu!
Juuri näin.
"– Totta kai on niin, että viimeisten kahden vuoden aikana talous- ja työllisyystilanne on Suomessa ollut todella vaikea. Sehän korostaa vain ja ainoastaan tarvetta jatkaa uudistustyötä, jota tämä hallitus on tehnyt. Mitä vahvemmin talous kasvaa, sitä nopeammin työttömyys sulaa."
Vai niin se korostaa. Että sillä, millä on pilattu, se paraneekin.
Minusta korostaa kyllä kovasti tarvetta herättää sitä kasvua, eikä leikata orastava kasvu pois ja sitten paikata taas leikkauksilla ja velalla.
Juuri näin.
Orpo tekee kohta taas taikatemput.
"Pääministeri Petteri Orpon taikatemppu – rahaa ilmestyi kuin tyhjästä
Hallitus on sanonut kaksi vuotta, että rahaa ei kertakaikkisesti ole. Kunnes nyt sitä onkin."
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000011189151.html
Kiitos linkistä.
Juna, juna! Ja 100 miljardia Ukrainaan. Odottakaa vaan. Kohta nähdään "jättidiilejä".
Näin surkeaa hallitusta ei ole ollut koskaan! Kaikki on mennyt pieleen!
Ei ihme, että heti kun tämä Orpopurra aloitti, niin Euroopan lehdistö kirjoitti kauhukabinetista! Mistä arvasivat?
Orpo on vain valehdellut alusta alkaen.
Vain rahan jakaminen EU JA NATO SEKÄ UKRAINAN SODALLE KIINNOSTA ORPOA ei mikään muu. Ei ihme että talous ei kasva tässä maassa kun kaikki rahat syydetään ulkomaille ilman takaisinmaksu velvoitetta!
On tämä sairas maa.
Kokoomus Orpon porvarihallitus antaa suurimmat verohelpotukset suurituloisille eikä kiristä suurten pääomatulojen saajien verotusta eikä myöskään listaamattomien yritysten osinkotulojen verotusta.
Suomessa on OECD maiden alhaisimpiin kuuluva pääoamtulojen verotus ja myös yritysten yhteisövero on OECD maiden alhaisimpiin kuuluva mutta kokoomus Orpon porvarihallitus laskee yhteisverotusta edelleenkin vuoden 2027 alusta alkaen.
Sanna petti Suomen ja pakeni.
OrpoPurra korjaustalkoissa…
Myös sosiaalisen eriarvoistumisen tarkkikselle olemme menossa. Muita siellä ovat Bulgaria, Kreikka, Espanja, Italia, Liettua, Latvia, Luxemburg ja Romania. Sellaisessa seurassa.
Tämä on hieman helpottavaa. Ehkä sieltä tulee vähän tolkkua tähän hallituksen kurjistamispolitiikkaan.
"Komission raportin mukaan Suomi on vajonnut EU:n keskiarvon alle esimerkiksi työttömyysprosentin, nuorisotyöttömyyden ja 18–24-vuotiaiden koulutuksen kesken jättävien nuorten osuudessa."
"Yhdeksästä jäsenmaasta tullaan tekemään perinpohjaisempi analyysi keväällä 2026."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011651330.html