Lapsuuden muistot ja traumat.

Anonyymi-ap

Millaista on syntyä fundamentalistiseen adventistikotiin? Sanon suoraan: lapsuudessani toivoin usein, etten olisi koskaan syntynyt. Ajatus pikajunan alle hyppäämisestä tuntui joskus helpommalta kuin arki kotona.

Kotimme oli hengellisen väkivallan laboratorio. Päivästä toiseen raamatunluku, Ellen Whiten tekeleet ja polvirukoukset – kaikki pakotettuna, kaikki toistettuna kuin kidutuksen kaava. Lauantain kirkkomatkat olivat painajaisia, ja hartaushetket kotona olivat kuin oksettavia rituaaleja, joiden kaiku puistattaa vielä vuosikymmenten jälkeen.

Lähes 20 vuotta olin vangittuna adventistikodissa, kunnes pääsin pois. Omille lapsilleni olen opettanut pysymään kaukana kaikista uskonnoista – kokemukseni antaa siihen riittävän syyn.

Vanhempieni kuolema oli minulle vapautus. Hautajaiset hoidin lyhyimmän kaavan mukaan, ilman jaarituksia ja ilman vieraita. En ole koskaan palannut heidän haudalleen, enkä tule palaamaan.

Miksi kerron tämän? Siksi, että adventismi – tai pikemminkin kultti – ei edusta mitään hyvää. Haluan antaa varoituksen sanan: kun uskonto tunkeutuu koteihin ja keittiöihin, se ottaa ihmisestä niskalenkin, josta vapautuminen voi kestää vuosikymmeniä.

29

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä. Minun puolestani koko Adventtikirkko saisi painua Suomesta pois.

      Kärsimystä perheelleni aiheuttanut lahko, joka riisti leivän meidän lasten suusta melko konkreettisesti.

    • Anonyymi

      Pakko sinne on kuulua, jos tuntuu ikävältä? Tai maksaa rahaa?!

      • Anonyymi

        Häpeä on suuri niillä, jotka ovat antaneet huijata itseänsä 'made in USA' lahkon toimesta.
        Jeesuksen ja jumalien nimissä on tahkottu paljon rahaa ja tehty ihmisille sunnattomasti vääryyttä niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Taivaspaikkojen myyjät=pastorit ja papit ovat pelkkiä rikollisia, roskasakkia.

    • EGW 666 ☠️🔥👹🔥

      • Anonyymi

        EHW 777, sinä 666

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EHW 777, sinä 666

        Oho, siis E.G.W 777
        Demokrates 666

    • Anonyymi

      Näin se menee valitettavasti kaikissa suunnissa löyty tuota samaa ja myös ateistien kodista.

      • Anonyymi

        Ateistien kodeissa ei kyllä lueta Ellen Whiten kirjoja, raamattua tai rukoilla, joten ateistien kodit ovat siltä osin taivasta maan päällä verrattuna niiden koteihin, joissa lasta raiskataan väkivalloin henkisesti kiduttamalla ja aivopesemällä häntä ulkokultaisilla fundamentalistisilla uskonharhoilla.

        Noo se lapsi jota ateisti kodissa hakataan ei taida noin ajatella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo se lapsi jota ateisti kodissa hakataan ei taida noin ajatella.

        Noo se lapsi jota kiihkouskovaisessa fundamentalistisessa kodissa hakataan ja käytetään henkisesti sekä seksuaalisesti hyväksi ei taida noin ajatella.

    • Anonyymi

      Rakkaus on poissa ad, mitä Kristus tarkoitti.
      Ihmisen ohjaama kultti,väärä Amerikasta.
      Löydä Rakkaus mitä on tarkoitettu meille.

      • Anonyymi

        Adbventismi on omassa kuppikunnassa pyörimistä. Se on verrattavissa sikaan, joka piehtaroi mudassa ja liejussa sekä röhkii samalla tyytyväisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adbventismi on omassa kuppikunnassa pyörimistä. Se on verrattavissa sikaan, joka piehtaroi mudassa ja liejussa sekä röhkii samalla tyytyväisenä.

        Näytä sinä hyvää esimerkkiä oikeasta uskovaisesta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytä sinä hyvää esimerkkiä oikeasta uskovaisesta !

        Miksi pitäisi näyttää? Adventismi on tunnetusti kyllä näyttelemistä ja teatteria, jossa paha pyritään verhoamaan valkeuden kaapuun. Se on ulkokultaisuutta, valkeaksi kalkittu hauta, joka on täynnä kuolleiden luita. Pastorit ja muu yhteisön loisporukka on susia lammasten turkissa.

    • Hei kaikille,

      Laitan vinkiksi Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toimintaa Tukinetissä. UUT on järjestö, joka tarjoaa tukea ja tietoa hengelliseen väkivaltaan ja uskonnollisten yhteisöjen varjopuoliin liittyen.

      Kahdenkeskistä tukea saa seuraavista:

      Vertaistukea uskontojen varjopuoliin -tukisuhde

      Onko sinulla ristiriitainen suhde uskonyhteisöösi? Oletko lähtenyt uskonyhteisöstä ja kaipaat tukea menneen käsittelyyn ja uuteen suuntaamiseen? UUT:n tukisuhde on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat keskustella yksityisesti ja luottamuksellisesti johonkin uskonyhteisöön kuulumisesta tai siitä eroamisesta. Tukihenkilönä toimii Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n koulutettu vapaaehtoinen vertaistukija. Tukisuhde ei ole ammattiapua, vaan sen tarkoitus on tarjota vertaistukea uskonyhteisöjen varjopuoliin liittyen. Tukisuhteen kesto on muutamasta kuukaudesta korkeintaan noin puoleen vuoteen, riippuen tuen tarpeestasi ja viestittelyn tahdista. Tukisuhteen aloittaminen edellyttää palveluun rekisteröitymistä itse valitsemallasi nimimerkillä.

      https://tukinet.net/teemat/vertaistukea-uskontojen-varjopuoliin/tukisuhteet/

      UUT:n seksuaalineuvonta

      Onko sinulla tausta jossain hengellisessä yhteisössä? Kaipaatko luottamuksellista keskustelutukea jonkin seksuaalisuuteen liittyvän aihepiirin käsittelyyn? Tässä tukisuhteessa voit keskustella nimettömästi sinua mietityttävästä aiheesta. Tukihenkilöinä toimivat Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n vapaaehtoiset, joilla on koulutusta seksologian alalta. Tukisuhde voi olla maksimissaan muutaman kuukauden mittainen, riippuen tuen tarpeestasi ja viestittelyn tahdista. Voit myös kysyä kertaluonteisesti neuvoa johonkin sinua askarruttavaan kysymykseen.

      https://tukinet.net/teemat/uutn-seksuaalineuvonta/tukisuhteet/

      Tukinetissä on paljon muitakin palveluita, joista saa tukea esimerkiksi elämän eri ongelma- ja kriisitilanteissa.

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    • Anonyymi

      Kristuksen rakkaus... tämä on tarinan mukaan tullut taivaasta tapettavaksi maan päälle. On jonkun Jumalan poika, sekä Joosefin poika ja Davidinkin poika. Mutta on sama äiti Maria tällä Jeesuksella.
      Voisiko tällainen tapahtuma olla mitenkään nykypäivänä mahdollinen? Ja kuka uskoisi?

      • Anonyymi

        Saduissa kaikki on mahdollista.
        Jeesus sadussa se Jeesus itse pani sitä Mariaa niin, että luikahti Marian sisään kokonaan.
        Sitähän ne ihmettelivät siellä 'viisaitten' kerhossa, että kuinka se ihminen voi mennä sinne äitinsä kohtuun ja syntyä sitten uudestaan?
        Joh. 3:4 - Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        Olihan siinä sivistymättömillä junteilla ihmettelemistä ja jutun juurta kerrakseen.

        Alaikäisten lasten mielen raiskaus on aina kuulunut adventtikirkon pastoreiden työkalupakkiin. Lapsikasteet ovat adventtikirkossa täysin tavallinen käytäntö.
        Jo alle kouluikäisistä aloitetaan aivopesu ja siihen sopivat lastenluokiksi nimetyt sessiot lauantaiaamuisin samalla kun heidän vanhepiaan aivopestään kirkkosalin puolella.

        Lasten hyväksikäyttö on adventtikirkossa aina priorisoitu kaikkein korkeimmalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten hyväksikäyttö on adventtikirkossa aina priorisoitu kaikkein korkeimmalle.

        Adventtikirkon taivoitteena onkin saada aivopestystään reppanasta elinikäisen maksajan ja nöyrän talkoolaisen, joka elättää ne loiset, jotka sitä puljua johtavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventtikirkon taivoitteena onkin saada aivopestystään reppanasta elinikäisen maksajan ja nöyrän talkoolaisen, joka elättää ne loiset, jotka sitä puljua johtavat.

        Mikä on adventtikirkon tärkein tehtävä?
        Kerätä pölvästeiltä ja aivopestyiltä maallinen hyvä pois ahneiden kirkonmiesten taskujen täytöksi.
        Mikä on adventtikirkon toiseksi tärkein tehtävä?

        Kun selasin tätä sivustoa aivan muun aiheen vuoksi, niin silmiini osui myös tämä keskustelupalsta.
        Voin kertoa, että minut aikanaan kastettiin Adventtikirkkoon upotuskasteella kun oli 12 vuotias. Lapsikastehan se tietysti oli ja lapsen hyväksikäyttöä, vaikka kyseinen yhteisö väittää, että se ei suorita lapsikasteita.
        Meinasin hukkua kastealtaaseen, kun vetäisin sitä 'pyhää' kastevettä vahingossa suun ja nenän kautta keuhkoihini. Laskin alleni, kun pelästyin, että hukun. Vesikin kun oli vielä kylmää. Koko se yhteisö oli myös hyvin kylmä, joten en sitten kasteeni jälkeen paljoa käynyt missään sen yhteisön järjestämissä tilaisuuksissa, koska traumatisoiduin kaikesta kokemastani siinä seurakunnassa. Kun täytin 18, erosin heti ensimmäisenä Adventtikirkosta.
        Täytyy todeta, että aika ryvettyneeltä huijariyhteisöltä Adventtikirkko Suomessa ainakin tämän palstan perusteella näyttäytyy.

        Niin kaikista uskonryhmistä löytyy tätä samaa mitä näillä sivuilla.

        Mielestäni alle 18-vuotiasta ei pitäisi voida kastaa henkisen kypsymättömyyden ja perheen mahdollisen painostusvaikutuksen vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni alle 18-vuotiasta ei pitäisi voida kastaa henkisen kypsymättömyyden ja perheen mahdollisen painostusvaikutuksen vuoksi.

        Lapsen tulisi saada päättää siitä, mihin hän uskoo tai ei usko.
        Raamatun satukirja on lapselle raakaa luettavaa, koska raamattu on täynnä väkivaltaa.
        Maailmassa on paljon satuja, jotka soveltuvat hyvin lapselle ja kehittävät lapsen ajatusmaailmaa. Raamattu ja verta tihkuvat uskonnot eivät ole lapsia varten.

        Raamattua pitävät ohjeenaan narsistiset psykopaatit sekä empatiaa vailla olevat sosiopaatit. He lukevat sitä mielellään siksi, koska se peilaa hyvin heidän luonteensa laatua ja piirteitä.

    • Anonyymi

      Moni adventistiperheen lapsi on tehnyt itsemurhan tai yrittänyt tehdä sen.
      Varsinkin Toivonlinnan ympäristö on ollut lukuisien itsemurhien ytimessä.
      Mieleeni on syöpynyt useita tapauksia Toivonlinnan ympäristössä, jossa uskovaisten vanhempien ja adventtikirkon luomat paineet ovat olleet vanhempien jälkikasvulle ylitsepääsemättömiä, jolloin ainoaksi ratkaisuksi on jäänyt elämän riistäminen itseltään.

      • Anonyymi

        Tätä samaa löydät kaikista uskon suunnista !

      • Anonyymi00028
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä samaa löydät kaikista uskon suunnista !

        Et löydä samaa, etkä voi puolustautua vetoamalla siihen, mitä muut tekevät. On myös uskonsuuntia, joissa ihmistä kannustetaan ajattelemaan itse, eikä hyväksymään ehdoitta etukäteen uskonyhteisön määrittelemiä opinkohtia ja fundamentalistisia sääntöjä. Jeesuskin maan päällä ollessaan antoi vain kaksi käskyä: 'Rakasta Jumalaasi ja rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsikin'.
        Kun rakastat lähimmäistäsi, rakastat silloin myös Jumalaa.
        Jeesus esittikin asian hyvin selvästi jakamalla ihmiset vuohiin ja lampaisiin.
        Niihin, jotka auttavat lähimmäistä kaikin tavoin tiedostamattaan luonnostaan ja niihin, jotka vain kysyvät, että milloin he näkivät Jeesuksen köyhänä, alastomana tai sairaana.
        Jeesus sanoi, että kaiken, minkä olette tehneet tai jättäneet tekemättä lähimmäiselle, sen te olette tehneet Jeesukselle.
        Laittomuus on sitä, että kohtelet lähimmäistä väärin tai välinpitämättömästi, kun lähimmäisellä on vaikeaa ja tarve saada apua. Kaikki se välinpitämättömyys ja kaltoin kohtelu kohdistuu silloin suoraan Jumalaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      257
      4590
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1109
    Aihe