Mies uhkaa erolla jos petän pikkujouluissa!

Anonyymi-ap

En tiedä mitä tehdä! Ihan toivoton olo! Koko vuoden olen odottanut että pääsisin rentoutumaan firman pikkujouluihin. Varsinkin kun olen jo pidempään pitänyt pientä peliä nuoremman tummaihoisen taloushallinto päällikön kanssa.

Olisi ollut tilaisuuksia jo aiemminkin hänen kanssaan touhuta muutakin kuin pikaisia suudelmia kahvihuoneessa tai kevätjuhlissa käsipeliksi lipsahtanutta paria hidasta tanssia, mutta olen tarkoituksella odottanut pikkujouluristeilyä että voisi ajan kanssa nauttia.

Eikä mies edes huomio kustannuksia! Olen sijoittanut uusiin alusvaatteisiinkin melkein 300€! Enkä tosiaan meinaa miehen edessä esiintyä avohalkiopitsipöksyissä ja laadukkaissa push-upeissa!

Kyllä kaihertaa myös ajatus että haluaisin vielä lapsen kun miehen kanssa tehdyt ovat geenipooliltaan suhteellisen heikkoja ja suoraan sanoen ei niin söpöjä. Laskeskelin että osuisi ovulaatiokin juuri risteilylle ja komean tumman miehen siemenillä tulisi varmasti missi-tasoinen maitokahvinvärinen sydänten murskaaja!

Mutta ei mene miehelle mikään jakeluun! Itsekäshän tuo on aina ollut mutta en arvannut ihan narsistiksi! Mikä tässä nyt eteen? Erota en haluaisi mutta en myöskään elää elämää missä minun haluja ja toiveita ei oteta ollenkaan huomioon!

20

947

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😄😄😅

      • Anonyymi

        😂😂😂


      • Anonyymi

        Oletko sinä se bimbo joka käy katkeruuttaan naureskelemassa ja uffalemassa näitä palstaäijän älynväläyksiä läpi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä se bimbo joka käy katkeruuttaan naureskelemassa ja uffalemassa näitä palstaäijän älynväläyksiä läpi?

        Ja jota kiusataan netissä jos sille vähän nauraa tai kyseenalaistaa tekstiä. Jo on palestiinahuivit kurtussa banderollipajalla, tämä ns tiedostavien kaksinaismoralismi se ei petä


    • Anonyymi

      No ompas MURHETTA KERRAKSEEN, MUT MIES TAITAA OLLA OIKEASSA KIYLLÄ, eipä hääviltä "onni"näytä ,,niin jos tää on oikea kirjootusta ,ettei pilajuttu,, se on taas eriasia !

      • Anonyymi

        Ihan ny miehenkin joskus huomiotava vaimon toiveet


      • Anonyymi00023
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan ny miehenkin joskus huomiotava vaimon toiveet

        Läpinäkyvyys tavassa toimia on monen suhteen perusta. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, siitä propsit aplle.


    • Anonyymi

      Kaikki, mitä miehesi ei näe ei ole totta? Tee Trumppimainen diili, jossa maksimoit oman hyödyn ja pakotat tumman mielen takaamaan sen, että riskit jäädä kiinni ovat minimaaliset? Se mitä tapahtuu risteilyllä jää risteilylle, sitä ei muistella enää maissa?

    • Anonyymi

      Yks sai jo kenkää

    • Anonyymi

      Valetta joko aloitus 😂😂😂

      • Anonyymi

        Kyllä pikkujouluissa petetään! Isäntäkin on tullut pari kertaa kaula syötynä kotiin ja kerran tuli vasta tiistaina retkiltään ja söi oitis kuurin antibiottia!


      • Anonyymi00015
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pikkujouluissa petetään! Isäntäkin on tullut pari kertaa kaula syötynä kotiin ja kerran tuli vasta tiistaina retkiltään ja söi oitis kuurin antibiottia!

        Meiän isäntä sai satiaiset pikkujouluista


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Meiän isäntä sai satiaiset pikkujouluista

        Joululahja sekin 💝 vaikka väärästä rakkaudesta.


    • Anonyymi

      Kyllä miehesi on nyt narsisti jos ei tajua että hyviin tapoihin kuuluu olla "vierasvarainen " varsinkin ulkosuomalaisille , että toimi ihan omien vaistojesi mukaan .

      • Anonyymi

        Ihanaa juontamista aloittajasetä älä ny suatta kursaile vaan käytä sitä matikliseekieltä ja muita kaikki herkkuja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa juontamista aloittajasetä älä ny suatta kursaile vaan käytä sitä matikliseekieltä ja muita kaikki herkkuja

        Oletko mahdollisesti korvikealkoholin alaisena vai muuten vaan epäselvä ulosanniltasi (kehitysvammainen tms)?


    • Anonyymi

      No voi kamalaa sentään!

      Pakkaahan dosettisi paremmin niin ei tuollaisia ongelmia pääse korvien väliin kehkeytymään!

    • Anonyymi00018

      Jos keskinäinen luottamus on noin heikoissa kantimissa niin syytä on leikata matot halki!

      • Anonyymi00022

        Mitä se auttaa jos mies on ilkeä narsisti? Ei lattiamatot ole syyllisiä miehen sairaaloiseen mustasukkaisuuteen!


    • Anonyymi00024

      Hyvä ja puhutteleva aloitus. Ottiko mies opiksi ja saitko geeneillesi vastinetta?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      699
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe