HS: Venäjältä laittomasti tullut otettu kiinni

Olisiko paluumuuttaja Ano?

Kaakkois-Suomen rajavartiosto havaitsi yhden henkilön ylittäneen laittomasti rajan Venäjältä Suomeen Imatralla torstaina aamupäivällä.

Helsingin Sanomien mukaan rajan ylittänyt henkilö on nyt otettu kiinni.

Etsintöjä tehtiin Imatran alueella. Alueella liikkui Rajavartio­laitoksen ajoneuvoja sekä helikopteri.

Kaakkois-Suomen alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Viipurin alueen rajavaltuutettuun.

Imatralla asuva Mia Honkanen havahtui helikopterin ääniin kotonaan noin kello 11.30. Honkaset asuvat lähellä rajavartiostoa, joten helikopterin äänet ovat tuttua. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi kuitenkin ihmetellä, miksei ääni loittone.

– Ihmettelin, miksi tuo (helikopteri) on niin pitkään paikoillaan. Selvästi jokin tilanne päällä. Sen suunta oli selkeästi Venäjälle päin. Se oli hyvin matalalla.

Honkanen kertoi puolenpäivän jälkeen, että kopterin ääni kuului yhä, vaikka sitä ei enää pihalta näkynytkään. Honkasten kotipihasta on rajalle matkaa vajaat 10 kilometriä.

Laittomat rajanylitykset eivät ole ennenkuulumattomia Imatran alueella. Eräs asia tässä tapauksessa on Honkasen mielestä kuitenkin toisin kuin yleensä.

– En ole koskaan aiemmin huomannut, että jotakuta etsitään, koska harvemmin niitä (rajanylityksiä) on päiväsaikaan.

Kopterin ääni kuului yhä kello 13 pintaan Honkasten kotona.
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli aidasta ei ole mitään hyötyä?

Äänestä

Miten tämäkin voi olla tiltulle uutta???

Suomen raja-aidassa on aukkoja ja se on osittain auki, koska sitä ei rakenneta täysin pitäväksi, vaan se jättää läpikulkupaikkoja eläimille ja ihmisille. Aidan tarkoituksena on estää ja hidastaa laitonta maahantuloa, ei tyrehdyttää kaikkea liikennettä kokonaan, ja se on suunniteltu ohjaamaan liikennettä virallisille rajanylityspaikoille.

Äänestä

Onneksi alettiin aitaa rakentamaan venäjän rajalle
- nyt maasto miinoja sinne täyteen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisiko paluumuuttaja Ano?

Kaakkois-Suomen rajavartiosto havaitsi yhden henkilön ylittäneen laittomasti rajan Venäjältä Suomeen Imatralla torstaina aamupäivällä.

Helsingin Sanomien mukaan rajan ylittänyt henkilö on nyt otettu kiinni.

Etsintöjä tehtiin Imatran alueella. Alueella liikkui Rajavartio­laitoksen ajoneuvoja sekä helikopteri.

Kaakkois-Suomen alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Viipurin alueen rajavaltuutettuun.

Imatralla asuva Mia Honkanen havahtui helikopterin ääniin kotonaan noin kello 11.30. Honkaset asuvat lähellä rajavartiostoa, joten helikopterin äänet ovat tuttua. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi kuitenkin ihmetellä, miksei ääni loittone.

– Ihmettelin, miksi tuo (helikopteri) on niin pitkään paikoillaan. Selvästi jokin tilanne päällä. Sen suunta oli selkeästi Venäjälle päin. Se oli hyvin matalalla.

Honkanen kertoi puolenpäivän jälkeen, että kopterin ääni kuului yhä, vaikka sitä ei enää pihalta näkynytkään. Honkasten kotipihasta on rajalle matkaa vajaat 10 kilometriä.

Laittomat rajanylitykset eivät ole ennenkuulumattomia Imatran alueella. Eräs asia tässä tapauksessa on Honkasen mielestä kuitenkin toisin kuin yleensä.

– En ole koskaan aiemmin huomannut, että jotakuta etsitään, koska harvemmin niitä (rajanylityksiä) on päiväsaikaan.

Kopterin ääni kuului yhä kello 13 pintaan Honkasten kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu