Mistä johtuu vassujen myrtsiys?

He ovat kateellisia, katkeria omistavaa luokkaa kohtaan. Mutta miksi?

Se joutuu heidän omasta aatteesta joka lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet lähes automaattisesti. Kun aate ei annakaan (ei koskaan ole tietääkseni antanut) näitä etuisuuksia, ihmisestä tulee katkera kaunainen ja kateellinen kaikille joilla on maallista hyvää enemmän kuin vassulla. Aate siis lupaa ihmiselle etuisuuksia, mutta kun tyhjästä ei voi antaa mitään, se on voi voi.

Hyvinvointi ja mammona tulee vain tuottamalla jotain myytävää ulos maasta ja omalle kansalle. Se ei sanonnan mukaan kasva puussa, paitsi että metsäteollisuuden tuotteet ovat olleet Suomen selkäranka pitkään. Nyt vassut ovat lopettamassa niidenkin tuottamisen ilmastohössötyksellään.

Milloin vassut heittää aatteena pois ja sisäistää tämän? Ei tarvita mitään aatteita. Niistä on vain ikävyyksiä tiedossa.
11112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Muistutus teille rakkaat vassut. Teilläkin olisi lupa alkaa yrittäjäksi. Se on kiinni aatteestanne ja erityisesti teistä itsestänne. Te voitte heittää aatteet romukoppaan ja alkaa elää tällä tavoin normaalia elämää.

Se teidän aate vaikka lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet, ei voi koskaan niitä antaa ellei ole mistä jakaa. Markkinataloudessa on jaettavaa ihmisille mutta sosialismissa ei. Se vaatii vaan sohvilta nousua ja kantamaan kortensa yhteisen hyvän puolesta kekoon.

Hetkinen, mutta eikö tämä viimeinen ohje kuulu vassujen ihanteisiin? No sitä suuremmalla syyllä vassut. Miksi vassut ei noudata ihanteitaan?

Äänestä
  • Vassujen aate toimii vain teoriassa, ehkä. Käytännössä ei koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Vassujen aate toimii vain teoriassa, ehkä. Käytännössä ei koskaan.

    Teoria on kaunistakin siinä aatteessa. Että ihminen tekisi työtä yhteisön hyväksi sekä antaisi omastaan.

    Milloin näin tapahtuisi käytännössä?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Teoria on kaunistakin siinä aatteessa. Että ihminen tekisi työtä yhteisön hyväksi sekä antaisi omastaan.

    Milloin näin tapahtuisi käytännössä?

    Siis tekisi työtä ilman palkkaa yhteisön hyväksi.

    Äänestä

Aloittajalla on näemmä peräpukamat kipeänä. Oletko ajatellut hakea apteekista apuja, vai oletko kenties masokisti ?

Äänestä

Suomi nousi menneinä vuosikymmeninä juuri metsän avulla kukoitukseensa. Minkä takia vassut ovat tekemässä omilleenkin tässä vahinkoa kun ennallistavat ja ajavat muutenkin metsäteollisuutta alas? Metsäteollisuuden duunareissa on huomattava määrä vassuja. Näin omat "koirat" puree kaikkein eniten.

Äänestä
  • He kiivaina ajoivat europarlamentissa tätä ennallistamista joka tuhoaa metsäteollisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    He kiivaina ajoivat europarlamentissa tätä ennallistamista joka tuhoaa metsäteollisuuden.

    Tähän ei voi olla vaikuttamatta kateus metsänomistajia kohtaan.

    Äänestä

Kun Purran vuodatusta eduskunnan kyselytunnilla kuuntelee, niin on aivan selvää että hän on täynnä vihaa ja katkeruutta. Ihmettelen että mistä se oikein johtuu? Siitäkö että laitapuolen ihmiset eivät aikanaan oikein ymmärtäneet miten asiat maailmassa toimii?

Äänestä

Ladalla ajaessa on joutunut nuuhkimaan diisselmersun savuja jo yli 50 vuotta.

Äänestä

Teit viime yönä 21 aloitusta. Onko sinulla ongelmia, jotka pitäisi hoitaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

He ovat kateellisia, katkeria omistavaa luokkaa kohtaan. Mutta miksi?

Se joutuu heidän omasta aatteesta joka lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet lähes automaattisesti. Kun aate ei annakaan (ei koskaan ole tietääkseni antanut) näitä etuisuuksia, ihmisestä tulee katkera kaunainen ja kateellinen kaikille joilla on maallista hyvää enemmän kuin vassulla. Aate siis lupaa ihmiselle etuisuuksia, mutta kun tyhjästä ei voi antaa mitään, se on voi voi.

Hyvinvointi ja mammona tulee vain tuottamalla jotain myytävää ulos maasta ja omalle kansalle. Se ei sanonnan mukaan kasva puussa, paitsi että metsäteollisuuden tuotteet ovat olleet Suomen selkäranka pitkään. Nyt vassut ovat lopettamassa niidenkin tuottamisen ilmastohössötyksellään.

Milloin vassut heittää aatteena pois ja sisäistää tämän? Ei tarvita mitään aatteita. Niistä on vain ikävyyksiä tiedossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu