Millähän logiikalla naiset hakee seuraa?
Haetaan mukamas normaalia miestä, mutta silti ei tunnu mikään kelpaavan.
Haetaan mukamas normaalia miestä, mutta silti ei tunnu mikään kelpaavan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sellaista ei ole olemassakaan.
Naisen logiikka on naisesta ja varmasti iästä, elämänkokemuksesta, arvoista, yms. asioista kiinni, mutta moni nainen toivoo varmasti mieheltä luonnetta, johon kuuluu se että mies on itsensä kanssa tasapainossa.
Eli huolehtii itsestään niin hyvin ettei tarvitse purkaa omaa huonovointisuuttaan naiseen ja etsiä naisesta syyllistä omaan huonoon oloonsa. Yleensä miehet etsivät syyllistä, jotta voivat ryhtyä taistelemaan ja sotimalla tuhota vihollisen.
Eli miehen oma ego ja itsetunto on oltava vahva ja perusasiat kondiksessa, jolloin naisesta saa elämänkumppanin eikä jatkuvaa taistelukumppania.
Naista tulee arvostaa naisena, äitinä ja seksikumppanina ja tämän arvostuksen saadessaan nainen kunnioittaa miestä. Kun mies ei arvosta näitä naisen rooleja, niin naisen kunnioitus miestä kohtaan vähenee.
Miehen eduksi katsotaan miehen luonne ja taito hoitaa itseään ja ymmärtää ja kuunnella naista.
Peruslähtökohta on varmasti monella naisella tämä, jos puhutaan 'normaalista miehestä'.
Normaali mies on ITSENSÄ kanssa sinut, olkoon se koulutus, ammatti, asema, arvot, uskonto, elämäntapa, ulkonäkö, tms. mikä hyvänsä.
Jos mies on itsensä kanssa OK ja hyväksyy itsensä, niin se riittää. Yleensäkin hyvällä omanarvontunnolla varustettu mies.
Jokaisen pitäisi löytää se omanarvontuntonsa.
Minua kiinnostaa miehet, jotka ovat varmoja itsestään, mutta eivät ylimielisiä tai jääräpäisen itsekkäitä, vaan ymmärtäväisiä ja keskustelu- ja ajattelutaitoisia.
Hyväksyvät muiden näkemyksiä, vaikka olisivat itse eri mieltä.
Pystyvät pohtimaan asioita myös pintaa syvemmältä ja miettimään miehen ja naisen olemusta ja tajuamaan sen, että me olemme samoja.
Miehellä ja naisella on loppujen lopuksi samat tarpeet. Perustarpeet siis, kuten kaikilla ihmisillä.
Normaali mies on paitsi mies, niin myös isä ja seksuaalinen olento minulle. Miehellä on roolit kuten naisella, ja jos mies pystyy hoitamaan omat roolinsa, niin kunnioitan häntä.
Täydellisiä emme voi olla, mutta voimme pyrkiä siihen, että niin mies kuin nainenkin oppii nämä roolinsa parisuhteissaan ja voimme pyrkiä vain siihen, että ne eivät unohtuisi niin usein.
Arkipäivän pyörityksessä ne unohtuvat, joten ns. normaali mies tarkoittaa minulle sitä, että mies ymmärtää omat roolinsa ja pyrkii elämään sen mukaan. Vastuut ja velvollisuudet isänä, ymmärtävä asenne heikompia kohtaan, naista arvostava asenne ja myös yksinolon taito.
Siinä minun määritelmät normaalille miehelle.
Ovatkohan liian kovat?
Tää on just tätä. Vastaukset ovat ihan järkeviä ja asiallisia, mutta missä kaikki tälläiset naiset ovat? En oo ainakaan vielä kohdannu sitä oikeaa.
Olisko se mahdollista, että normaalin lisäks halutaan kuitenkin myös sitä täydellistä?
En kuitenkaan yleistä. Naiset ovat varmaan huomanneet saman miesten kanssa:)
Täydellisyys on tavoitteena......! :)
Sellaista ei ole olemassakaan.
Täydellisen epätäydellinen täytyy olla ensin tullakseen lähemmäksi täydellisyyttä.
Huippua ei löydy koskaan, sillä se on määrittelemätön ja löytyy vain itsestään, jos sieltäkään...?
Pyrkiä voi mihin tahansa, mutta täydellisyyttä pitää etsiä itsestään eikä muista.
zzzzzzhmh. :))
Joo, hienosti kirjoitettu
Ensin tuntui kuin olisit minua kuvaillut, mutta sitten muistin että kyllä sitä usein on lapsellisen jääräpäinenkin, eikä monesti niin toisia huomioiva kuin olisi hyvä
Näitä normaaleja miehiä on enempi kuin äkkiseltään luulisi sillä "miehen mallit" tässä yhteiskunnassa ei aina anna mahdollisuutta noin fiksusti olla. Suuri osa miehistäkin ajattelee että joutuu esiintymään vähän eri lailla kuin edellä kuvattu. Jos naisella on kyky nähdä sen läpi niin "normaaleja miehiä" alkaakin löytymään yllättävästi.
Lapsellisuus on olemassa meissä kaikissa ja se on iloinen asia :)).
Naisten ja miestenkin kyky nähdä esiintymisen läpi auttaa varmasti suhteessa kuin suhteessa.
Jos ymmärtää ihmisen perusolemuksen ja tajuaa, että syvältä me olemme samanlaisia, niin oppii näkemään asiat totuudenmukaisemmin.
Niin heikkoudet kuin vahvuudetkin, sillä ne ovat loppujen lopuksi kaikilla samat.
Tunteet ja järki, musta-valkoisuus mielipiteissä ja siellä välissä se keskitie.
Kysymys on tunteista ja kuinka tunteita oppii käsittelemään ja mihin niitä purkaa kun on vaikeaa.
Jokainen osaa vetää naamarin ylleen, mutta naamarin takana on yksi ihminen ja se on sama.
Kuin sinä ja minä ja ne niitattuna yhteen. :)
Et taidakaan olla ihan tytönheitukka
Ihan näin mielenkiinnosta, minkä ikäinen ihminen osaa ajattella näin? Kehtaatkos kertoa (en kerro kellekään)
...vähän ajatella...! ;)
aattelinkin, kun olen jo itsekin puolimatkassa viittäkymmentä
Se on hyvä ikä tämä, ei vielä vanhuus paina eikä enää nuoruuden vauhkouskaan
jatka samaan tahtiin ;)
lähes täydellisiä! :)
Naiset tarkoittavat käsitteellä "normaali mies" usein myös sellaista miestä, jonka ei tarvitse olla joku filmitähtikopio, vaan ulkonäöltään sellainen tavallinen kadun kulkija.
Jos nyt pelkästään ulkonäöstä puhutaan, niin minä esim. pidän miehistä, jotka eivät ole liian kauniita, sellaisia kiiltokuvapoikia. Samoin mieluummin keskivertomiehen kroppa, ei mielellään supertrimmattu. Eli pieni vatsa ei ollenkaan haittaa, mieluummin masu kuin pyykkilauta.
Ja muista ominaisuuksita olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, eli jokainen makunsa mukaan.
Naiset yrittävät varmaan viestittää miehille, että ei tarvi olla rahaa kuin roskaa ja trimmi body avoauto. Vaan sellainen "normaali" mies.
Minulla ei ole mitään tiettyä kuvaa, jonka mukaan miestä etsisin. Kun ihastun, niin se on täysin kaikkien järjen rajojen ulkopuolella. Sitä Jotain pitää olla, mutta en tiedä mitä se on. Kaikki elämäni miehet ovat osoittautuneet tavalla tai toisella epänormaaleiksi, joten kai minä sitten jotain epänormaalia haenkin. Joukkoon on mahtunut alkoholia paljonkin ottavia, absolutisteja, muusikkoja, urheilijoita, pyöreitä, hoikkia, bodareita, akateemisia, yrittäjiä, duunareita, virkamiehiä... Kunpa tietäisinkin mistä se on kiinni.
Minua ihmetyttää se, että miesten on vaikea käsittää sitä juttua, että ei miehessä välttämättä ole mitään vikaa, ettei nainen välttämättä etsi mitään ihmeellistä prinssiä, mutta jos se jokin puuttuu niin se puuttuu vaikka mies olisi kuinka muodollisesti pätevä ja kunnollinen. On niitä järkijuttujakin tullut kokeiltua, mutta itse en voi olla suhteessa, jossa en rakasta toista. Pelkkä arjen sujuminen ei vielä riitä, mutta ei silti pelkästään tunnepuolenkaan täyttyminen.
Miksi miehet ovat niin yksinkertaisia, että kaikkeen pitää olla selitys? Ja jos sitä ei löydy, niin nainen on itseriittoinen prinsessa? Ei se niin mene, ja monet miehet huomaavat tämän siinä neljän-viidenkympin tienoilla, tajuavat että hei, ei välttämättä olisi tarvinnut/kannattanut jäädä siihen ensimmäiseen "mukavaan" suhteeseen.
Meidän miesten ajattelutapa tuntuu kyllä olevan sellainen että aina on olemassa syy-seuraussuhde.
Elikkä joku asia johtaa toiseen ja niin edespäin.
En ole nyt ihan varma, mutta tuossa viimeisessä kappaleessa taisit hyväksyä sen että miesystäväsi tulee kertomaan sinulle että hän on löytänyt itselleen "mukavamman" naisystävän.
Ja tietysti otat sen ihan hyvin tyyliin "No joo, niinhän se logiikkani mukaan meneekin!"
Toisaalta jos olet kokeillut alkoholisteja, absolutisteja, urheilijoita, pitkiä, paksuja, bodareita, duunareita jne. on sinulla varmasti kokemusta sanoa näin. Nämähän olivat kaikki vielä monikossa.
En edes yritä tuon jälkeen keksiä logiikkaa laittaa nimimerkiksi "Nuori naimaton nainen"....
Minulle riittäisi se, että mies sanoisi että "en halua olla sinun kanssasi". Se siitä sitten, mitäpä siinä vastaanväittämään. Kyllä kai hän itse paremmin tietää mitä tuntee? Eikä sille välttämättä ole mitään muuta selitystä kuin että "aikansa kutakin". Tai sitten on uusi nainen. Lopputuloksen kannalta syyllä ei ole mitään väliä.
Itselleni kaikista karmeinta olisi, jos mies olisi minun kanssani vastentahtoisesti. Jos seurustellaan tai eletään yhdessä niin sen täytyy olla siksi, että sitä halutaan. Ja itselläni tähän haluamiseen tarvitaan myös sitä tunnetta, jota rakkaudeksi kutsutaan.
Onko tässä jotain epäloogista tai epäselvää?
Ei mitään epäselvää enää. Kieroon kysymykseen suora vastaus. Ja selviä syy-seuraus juttuja.
Taidanpa alkaa pikkuhiljaa pitämään sinusta ;)
Ei Venus ja Mars sitten niin kaukana toisistaan olekaan! ;-)
ei järjellä selitettävissä
Uskomatonta skeidaa on tähän kysymykseen tullut vastaukseksi! Ei naisilla ole sen kummempaa logiikkaa kuin miehilläkään. Naiset hakee miehistä yleensä taloudellista hyötyä. Rahaa ja muita etuja vedätetään joko välittömästi itselle tai sitten tulevalle lapselle. Miehet haluaa naisilta taloudellisten etujen lisäksi seksipalveluja.
Taloudellinen hyöty = rahan olemassaolo?
Se tulee siinä vaiheessa realistisesti kuvioon mukaan, kun lapset on olemassa. Perheen perustamiseen kuuluu aina myös raha.
Tässä mielessä olet oikeassa.
Nuoret naiset ja sinkut haluavat miehen, jolla on omaa raha. Äiti haluaa perheessä olevan sellaisen isän, jolla on rahaa elättää myös tekemänsä lapset ja elatus on silloin äidin ja isän tehtävä. Elatukseen kuuluu raha ja hoitotyö.
Jos isä käy työssä, hän saa palkkaa ja jos äiti hoitaa lapsia kotona, on työ rahanarvoista.
Seksipalvelut kuuluvat automaattisesti parisuhteeseen ja ne pitäisi nähdä molempien osalta nimenomaan palveluina eikä pakkopullana.
Pakkopullaa seksistä tulee, jos toisen arvostus ja kunnioitus on kadonnut.
Taitaa tänä päivänä olla niin, että normaali mies on pettävä, sitoutumiskammoinen, häntäheikki, joka pitää suunnilleen kaikkia vastaantulevia hyvännäköisenä (kännissä) ja on valmis nylkyttämään tämän kassa yhden yön edes nimeä kysymättä. Sitähän nämä tämänpäivän "tosimiehet" ovat.
Naisena voin sanoa, että mä saatan kyllä rakastua mieheen, mutten ikinä luottaa. En enää ikinä. Mun unelmani hyvästä miehestä on murskattu aikapäivää sitten. Jaa että olenko katkeroitunut... Olen helvetissä! Ja eikähän mulla ole oikeus siihen. Nyt joku mies tietysti vetää herneet nekkuun, ja sanoo samaa naisista. Tiedän kyllä, että naisetkin pettää ja kieroilee. Mutta tiedän myös, että useammin sen tekee mies.
Luottamus on se asia, jota jokaisen tulisi miettiä. Luottamuksen romuttuessa hajoavat liitot. Tämä on totuus, sillä menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin.
Sitä luottamusta kun ei alusta asti anneta kenellekään. Luottamus on hankittava ja hankkiminen on vaikeaa. Tässä yhteiskunnassa kun ei nykyisin hankita muuta kuin tavaraa tai vaihtoehtoisesti mielettömästi kokemuksia, elämyksiä ja erilaisia juttuja, jotka kestävät juuri niin kauan kuin on kiva olo.
Kiva olo kestäisi kauemmin jos luottamus kestäisi.
Haluaisin tietää, mitä miehet sanovat tähän...?
Onko luottamus naisiin vaikeaa, jos nainen on luottamuksensa kerran miehen silmissä menettänyt? Luottavatko miehet naisiin sen enempää kuin naiset miehiin?
Nuoret luottavat enemmän, mutta kun iskuja on tullut tarpeeksi, niin kokemusten jälkeen karisee varmasti myös luja luottamus.
Ehkä jotkut liitot solmitaankin vain sopimuksiin nojaten tässä sopimusyhteiskunnassa, joka ei kuitenkaan ole sitä. Siihenkin on luottamus mennyt, sillä käskyt tulevat jostain muualta.
Ehkä lupa olla vapaa ja tehdä mitä kumpikin tahtoo on sitten se yksi vaihtoehto ja luotetaan siihen että vapaus on se tärkein asia.
Musta kyllä tuntuu että nykyään tämä "normaali" määrite on jokaiselle erilainen. Ehkäpä siksi kannattaisi näissä hakusissaan, jos jonnekin siis kirjoittaa, kirjoittaa tosiaankin tarkemmin hakunsa piirteet sen sijaan, että sitä normaali-käsitettä sinne tunkee. =)
Olen samaa mieltä, normaali on sellainen klisee, joka ei kerro sisällöstä ja tarkoituksesta yhtään mitään. Parempi pysyä oleellisessa. Minä esimerkiksi haluan kumppaniltani seuraavaa: luotettava, omillaan toimeentuleva, pitkä (minä olen superpitkä naiseksi eikä itsetuntoni kestä miestä kainalokeppinä) vähintään keskivertoälykäs. Keskivertoälykäs kykenee helposti lukemaan näitä viestejä ja kirjoittamaan vähillä kielioppivirheillä. Oliskohan jotain vielä? No tykkää minusta ja nauttii seurastani. Tämä viimeinen on vaikea, koska yleensä miehet kiertävät minut kaukaa, ehkäpä pituuteni ja suorasukainen puhe karkottaa. Nämä kriteerit tekevät kumppanikseni sopivasta miehestä jo epänormaalin, enintään 10%, ei luulen, että vain 5%, miehistä osuu tähän hakuun, joten minä siis haen epänormaalia tyyppiä :-)