Olimme eilen poikaporukalla ostamassa vaimolleni alusvaatteita Redin Lindexissä, kun paikalle ilmestyi lastenvaunuja työntelevä heppu.
Ensivaikutelma oli myönteinen. Koko kuvio oli täysin selvä. Kuka tahansa päätyisi samaan näkemykseen kuin minä.
Mutta sitten tapahtui jotain outoa. Katsokaas kun Lindexissä on tavallista suuremmat peilit. Ne ovat niin isot, että koko kylä mahtuu niihin. Tällä tällaisella on valtava ero verrattuna kapeisiin peruspeileihin, jotka toisinaan jopa vääristelevät vallitsevaa tilaa.
Lindexin peileihin mahtuu koko suku.
Lastenvaunumies huomasi tällaisen jättipeilin, asettui sen eteen ja tarkasteli sitä hämmentävällä hartaudella ja antaumuksella.
Meillä rekkien ja roikottimien syövereissä syntyi hiljainen hämmennys, kun lastenvaunumies katseli itseään hieman liian pitkään.
Sitten aikaa oli kulunut jo niin paljon, että kaveri oli pysäyttänyt kaiken liikkeen.
Kun me muut katsoimme sivusta, niin hän kohensi asusteitaan, otti erilaisia asentoja ja teki jopa tanssiliikkeitä valtavan peilin edessä.
Jos meitä olisi tuolloin kuvannut, niin olisimme vain lauma ihmisiä suu auki.
(reps)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Poikaporukalla alusvaatteita jonkun vaimolle…no uuuh🥰
Hyvin harvinaista
Siis mä olen nähnyt niin paljon erilaisten ideoiden toistoa, että toisinaan putoan täysin kärryiltä, kun näin ei käykään, vaan jotain täysin odottamatonta astuu esiin massasta.
En oikeastaan vieläkään ymmärrä sitä mitä koin eilen.
(naurua)
Sellainen vinkki kaikille naisille jos joku epämiellyttävä puupää seurailee, niin juoksuta se tavaratalon alusvaateosastolle ja vilkaise kassaan merkitsevästi ei tullut vaimon kanssa tuo tänne
Ja sama lastentarvikeosastolla ei sillä oo skidiäkään stevet hoi