Ex kopio

Onko teille käynyt niin, että tärkeän suhteen jälkeen huomaattekin etsivänne saman tyylistä (lähinnä ulkonäöllisesti) ihmistä kuin exänne oli?

Tajusin sen konkreettisesti tänään, kun baarissa luulin yhden miehen nopealla vilkaisulla olevan exäni. Noh, hymyilin siinä itsekseni kun tajusin nähneeni harhoja. Mies tulikin juttelemaan minulle ja löysin hänestä monia yhtäläisyyksiä exäni kanssa, partavesikin oli sama. Se olikin sivulause. Pointti oli siinä, että onko tämä yleistä jos löytyy tunteita exää kohtaan?
7806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eiköhän jopa ihan ymmärrettävää, jos siis edelleen on lämpimiä tunteita sitä exää kohtaan. Samantapaisen miehen voisi ajatella olevan se exä jollain oudolla tavalla.

Itseäni ei kyllä yhtään kiinnostanut exän kanssa samanlaiset miehet, koska muistot vain satuttivat. Yhdet treffit lopetin lyhyeen, koska mies käytti samaa partavettä kuin exä. Liikaa muistoja, liikaa negatiivisia tunteita. Ja minä halusin päästä irti exästä enkä mitään uusintakierrosta.

Äänestä
  • Jäljellejääneet tunteet määrittävät kun "kaksoisolento" tulee kohdalle.

    Ainoa yhtäläisyys minun muinaisissa poikaystävissäni ja sittemmin kahden ex-miehen tapauksissa oli se, että kaikki olivat pitkiä ja hoikkia mutta luonteet erilaiset!

    Äänestä

niin kävi minullekkin ,että ihastuin samannäköiseen ja kaltaiseen naiseen kuin ex-vaimoni oli,kaveritkin on vähän naurekellut ,että otit entisen emännän kaksoisolennon,ehkä se tosiaankin on niin,että en vain ole päässyt ex:stä kokonaan henkisesti irti,niin jotenkin hakee hänen kaltaistaan...

Äänestä

Minulle on käynytn vastaavanlailla mut minä hain toisesta lähínnä sisäisesti samanlaista ihmistä ku edellinen oli ! Ulkoisesti kuitekis kiinnitetään liikaa huomiota toisessa ihmisessä. Sisältö se kuitenkin ratkaisee et viihtyykö toisen kanssa vai ei ! Ulkokuori on aikas usein totaalisen pettävä tekijä ja siinä menee usein halpaan, ulkoinen kauneus on niin häilyväinen tekijä mut sisäinen säilyy ihmisen eliniän ajan !
Totaalisesti rakastuneena ihmisenä ei kiinnitä huomiota toisen "kauneuteen" laisinkaan ! Niinkuin yhdessä sanonnassakin tuumataan et rakkaus tekee arkisesta ihmisestäkin kauniin ! Jotkut väittävät kuitenkin et vain rumat ihmiset näin sanovat mut se on heidän mielipide. Kaikki ihmiset ovat tavalla tai toisella kauniita ja myös ulkoisesti "kaunis" voi myöskin olla ruma !
Paketti kaunis mut sisältä hapan niin eihän se yhtälö toimi !

Äänestä

herrajuma, mä en haluaisin naisen, joka on ihan toisenlainen kuin exäni. Siksihän se ei toiminut, koska me ei tultu toimeen. miksi sit haluaisin samanlaisen naisen? mä haluan nainen, joka on sekä että henkisesti ja ulkoisesti ihan erilainen. sen vastakohta.

Äänestä
  • Unohdat, että aloitusviestin kirjoitti nainen, joka on luultavasti retkahtanut komeaan öykkärirenttuun, ja tekee sen uudestaan, koska kuvittelee että uusi renttu ei tee pahaa ja/tai että nainen voi rakastaa hänet mieleisekseen :)

    Ja sitten jos taas vakavoidutaan, niin voin kyllä kuvitella, että exän näköiset (minullahan ei tietenkään exiä ole) vetävät puoleensa, koska exissäkin on ollut sitä jotain, mihin on aikoinaan ihastuttu. Baaritiskillä ei voi nähdä pintaa syvemmälle kuitenkaan, jolloin ei siis voi etukäteen tietää, tulisiko tämän kanssa samanlaisia ristiriitatilanteita, mitä exän kanssa.

    Äänestä

  • Lord_Boredom kirjoitti:

    Unohdat, että aloitusviestin kirjoitti nainen, joka on luultavasti retkahtanut komeaan öykkärirenttuun, ja tekee sen uudestaan, koska kuvittelee että uusi renttu ei tee pahaa ja/tai että nainen voi rakastaa hänet mieleisekseen :)

    Ja sitten jos taas vakavoidutaan, niin voin kyllä kuvitella, että exän näköiset (minullahan ei tietenkään exiä ole) vetävät puoleensa, koska exissäkin on ollut sitä jotain, mihin on aikoinaan ihastuttu. Baaritiskillä ei voi nähdä pintaa syvemmälle kuitenkaan, jolloin ei siis voi etukäteen tietää, tulisiko tämän kanssa samanlaisia ristiriitatilanteita, mitä exän kanssa.

    ok, myönnetään, sulla on pointti siinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


särkynyt kirjoitti:

Onko teille käynyt niin, että tärkeän suhteen jälkeen huomaattekin etsivänne saman tyylistä (lähinnä ulkonäöllisesti) ihmistä kuin exänne oli?

Tajusin sen konkreettisesti tänään, kun baarissa luulin yhden miehen nopealla vilkaisulla olevan exäni. Noh, hymyilin siinä itsekseni kun tajusin nähneeni harhoja. Mies tulikin juttelemaan minulle ja löysin hänestä monia yhtäläisyyksiä exäni kanssa, partavesikin oli sama. Se olikin sivulause. Pointti oli siinä, että onko tämä yleistä jos löytyy tunteita exää kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu