Onko oma perhe lapselle vaarallinen paikka?

Anonyymi-ap

Juuri valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan Suomessa surmattiin vuosina 2009–2022 yhteensä 58 alle 15-vuotiasta lasta. Melkein kaikki heistä tappoi perheenjäsen. Biologinen äiti surmasi 33 lasta ja biologinen isä 19 lasta. Äitipuoli surmasi yhden lapsen ja isäpuoli yhden lapsen. Vain neljän lapsen surmaaja oli joku muu.

13

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joillekin on. Vaikka jokainen tapaus rietenkin on tragedia, niin kuten luvusta huomaa tapauksia kuitenkin onneksi hyvin vähän.

    • Anonyymi

      Mutta kuinka paljon on muuta kaltoinkohtelua joka vie ennenaikaiseen hautaan?

      • Anonyymi

        Joskus ihminen voi pärjätä ihan ok, pärjännyt pitkään lapsuuden jälkeen vaan suorittamalla ja eteenpäin suunaten. Mutta jokin odottamaton tapahtumaketju voi nostaa niitä kaltoinkohteluita pintaan ja sitten mikään ei ole enää ennallaan.


    • Anonyymi

      Uusperheissä paljon tätä hyljeksintää ja lapsen pullauttamista ennenaikaisesti maailmalle selviytymään. Moni ei selviä. Kaikki ei saa edes sosiaaliturvaa kun lapsi katsotaan sopeutumattomaksi.

    • Anonyymi

      Lasten kaltoinkohtelu ja pahoinpitely on aliresurssoitu tutkimuskohde. Kiitos feministisen paradigman.

      • Anonyymi

        Niin, ja lisäksi pitää ottaa huomioon, että kun tarkastellaan, kuinka moni on kuollut, kyse ei ole sellaisesta tulkinnanvaraisesta asiasta kuin mikä on kyseessä silloin, kun puhutaan siitä, kuinka moni sanoo kokeneensa jotakin. Tietyn tilanteen yksi voi kokea yhdellä tavalla, toinen toisella, mutta kuollut on kuollut.


    • Anonyymi

      Ap:lta puuttui linkki joten: https://www.hs.fi/tiede/art-2000011662280.html

      --------

      Feministit varmaan kääntää tämän, suomalaisen selvityksen jotenkin virheelliseksi.. kuten kaikki muun maailman tekemät tukimukset/selvitykset.

      Ilmiö on maailman laajuinen jossa naiset johtavat parisuhdeväkivalta tilastoja mennen tullen, kun lapset huomioidaa tilastoissa.

      Yhdestä toisesta langasta eilen aloin miettimään omia tuttavia ja perheitä. Tajusin että 99% perheväkivallasta on naisten tekemiä (henkinen ja fyysinen). Ja jos henkinen jätetään pois niin päästää ehkä n. 85-95% väkivallan tekijöistä on naisten tekemiä (litsareita ja tavaroiden viskomisia toista kohden)..

      Myönnän kyllä että yksi tapaus jossa mies on tekijänä, vauriot uhrille oli paljon pahempia kuin tapaukset joissa nainen on ollut tekijä. Mutta myös samaan hengenvetoon pitää myös huomioida että tuo miehen tekemä väkivalta ei tapahtui vasta naisen tekemää provosoinnin ja fyysisen vakivallan jälkeen.

    • Anonyymi

      Yllättävän hiljaista ollut.

    • Anonyymi

      Pidä näitä edes huolestuttavana useimmiten kaikista lapsiin kohdistuneista rikoksista rangaistus on pelkkää vankilatuomiota pahempi

    • Anonyymi00010

      Ehdottomasti! Jos nyt ei puhuta äärimmäissyyksistä eli tapoista niin veikkaan aiheen olevan alitutkittu ja paljon piilossa, käytännössä ummmistettu silmät ja varsinkin ennen. Alkaen siitä , että luin jokunen vuosi sitten tutkimusta, jonka mukaan shaken baby eli vauvojen ravistelujuttuja on jopa 10%/ikäluokka, hurjaa ja hirveää!🥹Linkkiä en ikävä kyllä ole säilönyt enkä löydä pikapikaa. Kaikki noi ei toki johda vakaviin seuraamuksiin mutta esim. oppimisvaikeuksiin, käytösongelmiin ym.

      Sitten on tietysti muuta fyysistä pahoinpitelyä, henkistä nöyryyttämistä, käytännössä väkivalta, kaltoinkohtelua. On omaakin kokemusta noista kaikista ja paljon pahempaa mitä lehdissä monesti ollut, nykyään ehdottomasti lasu ja rikoskamaa. Kenties ykköskappalettakin, ja jos ei ihan sitä niin joku pikku putoaminen ym, piittaamatonta tai huolimatonta. Eräsmyöhemmin todettu löydös sopii hyvin tähän. Asian tiimoilta on pahoin kiihdytty ja kierrelty, kirjayukset huonot. Isä fyysiseen väkivaltaan taipuvainen ja agressiivinen, itsekeskeinen, äiti henkisesti ilkee itsekeskeinen, olivat. Mä oon sen verran vanhempi, että silloin ei todellakaan kyseenalaistettu vanhempia, vaan yo-sairaalassakin oltiin törkeän naiveja ja piittaamattomia, lähes kaikkiin em.. Valtavasti muitakin jätetty kirjaamatta: useampi aivovamma monine hankaline seuraamuksineen ja keskivaikea selkäydinvamma ja siis heti puututtu, koulussa, anestesiavirhe, vaikeaa masennusta ja ahdistusta. Törkeimmät piittaamattomuudet ollet kotona ettei puututtu heti tai ollenkaan ja että osa lääkäreistä pitäny kehityshäiriönä (miten sellanen on kehityshäiriö mikä aiemmin toinut normaalisti!) tai muuten ihan hmoilasena. OLkoon nyt näin pintapuolisesti.

      Sitten vielä lääkärin suulla sanottu:kun työkyky laskenut muiden toimesta, se korjaantuu asennemuutoksella! Eläke hylättiin moneen kertaan! Kyl ärsyttää miten nykyään paapotaan ja hyysätään nuorempia pikku ongelmien ja laiskuuden kanssa. Eläke tulee kun vähän masentaa ja ahdistaa kun tarttis tehdä jotain. Vaikkei eläke niin Kelasta saa rahaa vuosikaudet vaikkei edes yritä opiskella tai tehdä työtä. Tähän vielä holtittomuudentalousongelmat kotona päälle. Nyt ku
      Kaikesta huolimatta kognitio on ihan hyvä mutta syrjäytynyt eläkeläinen olen. Sisäistä vihaa on äärettömän paljon, mutta koska en ole impulsiivinen, se ei niin myös purkaudu jos on purkautuakseen. Muuten aika näyttää sitten miten "kehitysvammaisen" pää kestää ja mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitää ellei pää kestä.

      lajijasuris

      • Anonyymi00011

        ....ja vielä tavallaan talousväkivaltaa siis liian lainanoton kanssa. Nyt ku vingutaan aika normikoroista, joski taloustieteen näkövinkkelistä ehkä n. 1% ylikorkoa, niin eihän ihmisten maksuvalmisongelmat johdu kuin taas kerran holtittomasta velkaantumisesta, nyt nollakorkojen vuoksi. Jos piti silmät jan korvat auki edes ysiluokan taloustiedossa, ymmärsi mitä on korot ja että nollakorko on sairaan talouden piirre eikä varsinkaan kestä ikuisesti.
        Ja vielä koroista, jos muistan oikein lukemiani tilinpäätöksiä ja veroräätöksiä, niin pahimmillaan korot 100 000 mk, 20-25% tuloista!

        lajijasuris


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        ....ja vielä tavallaan talousväkivaltaa siis liian lainanoton kanssa. Nyt ku vingutaan aika normikoroista, joski taloustieteen näkövinkkelistä ehkä n. 1% ylikorkoa, niin eihän ihmisten maksuvalmisongelmat johdu kuin taas kerran holtittomasta velkaantumisesta, nyt nollakorkojen vuoksi. Jos piti silmät jan korvat auki edes ysiluokan taloustiedossa, ymmärsi mitä on korot ja että nollakorko on sairaan talouden piirre eikä varsinkaan kestä ikuisesti.
        Ja vielä koroista, jos muistan oikein lukemiani tilinpäätöksiä ja veroräätöksiä, niin pahimmillaan korot 100 000 mk, 20-25% tuloista!

        lajijasuris

        ...ja vielä tavallaan talousväkivaltaa siis liian lainanoton kanssa. Nyt ku vingutaan aika normikoroista, joski taloustieteen näkövinkkelistä ehkä n. 1% ylikorkoa, niin eihän ihmisten maksuvalmisongelmat johdu kuin taas kerran holtittomasta velkaantumisesta, nyt nollakorkojen vuoksi. Jos piti silmät jan korvat auki edes ysiluokan taloustiedossa, ymmärsi mitä on korot ja että nollakorko on sairaan talouden piirre eikä varsinkaan kestä ikuisesti.
        Ja vielä koroista, jos muistan oikein lukemiani tilinpäätöksiä ja veroräätöksiä, niin pahimmillaan korot 100 000 mk, 20-25% tuloista!

        lajijasuris


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      638
      2433
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1197
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1148
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1036
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      945
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      94
      810
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      693
    Aihe