No joo... onpa pikkuruisen hankala tilanne nyt "päällä". Jos voitte auttaa niin olisin kovin kiitollinen.
Tarina alkaa niin että tapasin exäni noin 8 vuotta sitten. Kesäromanssi kukoisti ja kuoli ja me molemmat muutettiin syksyn tullen uusien kumppaneiden kainaloihin. Ainakin minä olin onnellinen. Meni 5 vuotta, ja törmättiin uudelleen exäni kanssa samaan kapakkaan. Selvisi että molemmat oltiin erottu eli sinkkuja taas. Joten tuumasta toimeen ja siinä seurustellessa hurahti sitten mukavasti 1,5 v jonka lopuksi onnistuimme eroamaan riitaisasti exäni aloitteesta.
Mulle tässä ei ollut mitään ongelmaa, enkä vieläkään ymmärrä mistä se exä niin tulistui, mitään pettämisiä ei ollut eikä muutenkaan mustasukkaisuutta. Yhtenä aamuna se vaan heräsi hernepussi nenässä ja minä taas en kattele kiukkuavaan miestä kahta kuukautta kauempaa, varsinkaan kun mitään selitystä ongelmaan sillä ei tuntunut olevan. Eron jälkeen kaikki mikä minuun liittyy on ollut exälle kuin punanen vaate, yhteiset ystävätkin on olleet ihmeissään että mikä miestä riivaa kun se minua niin vihaa ja melkein kaikkea mikä minuun liittyy.
No.
Nyt on menny erosta tuommonen 1 vuosi ja exäni on tavannut ihanan naisen jonka kanssa muutti yhteiseen kotiin tuossa toukokuussa.
Ongema A on se että tuo nainen on eräs tuttavani.
Ongelma B on se että exäni ei sitä tiedä.
Joten kaipaisinkin teiltä apua miten hoitaa ongelma C; tuttavani on tuossa soitellut ja pyytänyt useasti kylään nyt kun hän on muuttanut uuteen kotiin ja haluaisi kovasti esitellä uuden kumppaninsa minulle. Elikkä minun exän.
Kai sanomattakin selvää että jos minä sanallakaan hiiskun menneistä tai ilmaannun niiden oven taakse exäni veivaa naisen pihalle muitta mutkitta, vaan sen takia että se vihaa minua jostain käisittämättömästä syystä.
Tää on fakta, on sattunut ennenkin että jos exäni on saanut vihiäkään (totta tai tarua) että nainen jota hän tapilee liittyy minuun vähääkään, niin kenkää on tullut. Samantien.
Mikä neuvoksi?
Mulla ei ole mitään ongelmaa exäni suhteen. Suhde loppui kahdesti, ja itse olen sen verran aikuinen että ymmärrän että joskus nyt vaan suhteissa käy niin. Eli olen ihan onnellinen että exäni on löytänyt naisen jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää. Ja olen onnellinen tuttavani puolesta, sillä exäni on todellakin mukava ja kunnollinen mies.
Mutta mitäköhän tämän asian kanssa tekisi? En jaksaisi keksiä mitään tekosyitäkään tuttavalleni ja kieltäytyä kokoajan tarjotuista vierailu kutsuista. Olisi kiva nähdä häntä ja ihan exääkin, mutta pelkään että exäni vihaa mua vieläkin niin paljon etten viitsisi ottaa mitään riskiä siitä että heidän onnensa nyt tähän pikkujuttuun kariutuisi.
En tiedä mitä tehdä. En haluaisi sekaantua heidän suhteeseensa ja herättää pahaa verta, mutta en haluaisi tehdä tuttavaanikaan onnettomaksi lopettamalla tuttavuuttamme tällaisen asian takia.
Mitään vinkkiä?

Vastaukset 11
Vanhimmat
uskon, että saatat arvata, mihin teidän suhde kariutui. Ehkä ex:si oli johonkin asioihin tyytymätön suhteessanne, mut ette pystynyt puhumaan siitä. Ois riskaabelia kertoa tilanteesta sen nykyiselle, koska se tajuaa, että, vihassa on se toinen puoli. Vaikee tilanne kaiken kaikkiaan.
Jos et ole vielä mitään vastausta saanut, ja mies heivaa kaikki, jotka edes tuntevat sinut, niin eipä kyllä ihan terveeltä tapaukselta kiinnosta.
Jos minä olisin tuollaisessa tilanteessa, niin kertoisin heti tälle tuttavalle missä on vika ja kieltäytyisin tulemasta vieraisille. Sanoisin myös, että minusta ei kannata hiiskua ja että tämän uuden naisen kannattaa nämä kaikki faktat huomioonottaen harkita koko juttua erittäin tarkkaan.
Sinullahan ei ole mitään ongelmaa. Jos exäsi veivaa naisiaan pihalle omista motiiveistaan ja omista syistään, niin siihen voi vain todeta että "voi-voi". Mene kylään, jos siltä tuntuu ja elä normaalisti. Et ole tehnyt mitään väärää seurustellessasi, etkä mitään väärää, jos olet jonkun tuttava.
Ihmiset pystyvät kehittämään itselleen suuria ongelmia pienistäkin asioista. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa luoda ongelmia ja murheita tyhjästä, kuten exäsi tekee. Voi helvetin kauhistus jos joku on jokun tuttu joka on joskus ollut jonkun kanssa.
Elämä on, anna sen olla.
olen sitä mieltä että sinun tulee kertoa tälle ystävällesi tilanne...ja se ei todellakaan ole sinun vika jos exäsi veivaa kaikki ihmiset luotaan jotka liittyy jollain tavalla sinuun..
jos mies tekee sen myös tälle naiselle..että jättää hänet koska olette tuttuja..niin varmaan voi jo huokasta helpotuksesta ettei sen enempää ole aikaansa siihen mieheen sitten tuhlannut. jos toisesta välittää todella niin ei jättäisi toista pelkästää sen vuoksi että "vihaa" niin paljon jotain hänen tuttuaan..
sanot ystävällesi, että hrm.. toi sun miehesi on muuten mun exäni. sitten pyydät että hän keskustelee miehensä kanssa, että onko ok, että tulet kylään.
sit saat tietää, oletko tervetullut vai ei.
mä tekisin niin. ainoa reilu ja suoraselkäinen ratkaisu mun mielestäni.
Kiitos hyvästä neuvosta. Ehkä se on kuitenkin sitten niin tehtävä. Ja tuttavani voi sitten tykönään päätellä haluaako kertoa exsälleni asiasta ja kokeilla tikulla jäätä.
Kertoo ystävällesi rehellisesti miten asia on, tietääkö sun ex että hänen uusi tuntee sinut(?)
kuinka hyvä ystävätär hän on kun olet seurutellut ex:si kanssa 2:sti eikä ole törmännyt ennen sitten.. mutta itse ainakin kertoisin rehellisesti miten asia on, vaikka sitten ei ihan koko tutuutta olisikaan...vaan että on tuntenut hänen uuden miehen ja säpinää on ollut, kiutenkin ystäväsi suuttuu jos kerrot ja sepität tarinoitasi hänelle miksi et voi tulla :)
Niin, se oli tuo ongelma B: exäni ei tiedä että nykyinen tyttöystävänsä on mun tuttu.
Ihmiset muuttaa. Ja me ei olla asuttu aina samassa kaupungissa tuttavan kanssa. Ensin tapasin exäni opiskelupaikkakunnalla ja 5 vuotta myöhemmin tavattiin kapakassa täällä kotikaupungissa missä nyt asutaan kaikki kolme. Työn perässähän tänne on tultu.
Tuttavani on vanha koulukaveri (ala-asteelta). Ja kukapa sitä listaa esitelemään kaikille että kenen kanssa sitä on kulloinkin tullut oltua ja missä ;).
Niin se varmaan on, ettei mitään listaa tule pidettyä tai kerrottua kaikille mitä tekee ja missä, jos ei niin läheisiä ole sentään.. no mutta rehellisyys on kuitenkin hyväksi aina, vaikka ihan kaikkea ei kertoisikaan totuudesta niin toinen ymmärtää sitten vähän asennettasi.
Tuota, tuota. Rankkaatkohan itsesi nyt vähän liian korkealle tuon exäsi elämässä... Vähän vaikea uskoa, että hän heivaisi nykyisen suhteen ihan vain siks, että sinä satut kuulumaan samaan tuttavapiiriin. Oletkohan itse nyt ihan oikeasti päässyt tämän suhteen ylitse?
Ja olen kyllä päässyt exästä ylitse jo aikapäiviä sitten. Mitäpäs sitä menneitä haikailemaan kun uusia ihmisiä tapaa joka päivä. Ja mukavia miehiä.
Tottakai toivoisin että exäkin olisi jo sen verran suuttumuksestaan päässyt ettei nyt enää tärvelisi hyvää suhdetta vain minua kohtaan tuntemansa vihan takia. Tosin, jotkut ei kasva aikuiseksi ikinä.
Enkä viitsisi todellakaan ottaa sitä riskiä että heidän suhde tämmöiseen pikkujuttuun kariutuisi. Lapsellistahan se olisi, mutta mikäs minä olen aikuista miesta neuvomaan? Vaikeaahan sitä on exsän mielialoja tulkita, tehköön mitä tykkää. Se vaan on aina ollut turhan pitkävihaista sorttia.
Mutta kuten tuossa edellä jo kommentoin, kerron tuttavalleni ainakin olennaisen ja annan hänen päättää miten etenee asiassa. Kunhan nyt vain asiat selkiäisi parhain päin, ja kaikki meistä pääsisi jo murehtimasta vanhoja juttuja.