Itselläni ei tule yhtään mieleen
Mitä yllättäviä kriisejä on vaalien jälkeen tullut esiin?
Anonyymi-ap
18225
9Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Se kriisi koettiin kun hallitus koottiin.
Oppositiolla on kriisi, koska hallitus on yhä suosittu!
Tuskin on.
Myönnetään ettei Suomen talouden romahdus tainnut yllätyksenä tulla vaalien jälkeen.
Siksi Sanna Marin lähtikin pakoon.
Moni poliitikko on lähtenyt eduskunnasta muihin hommiin jos kysyntää on muilla aloilla ollut. Kokoomuksen kansanedustajia lähti kokoomus Kataisen porvarihallituksesta aikoinaan yksityisiin terveysfirmoihin.
Marin oli pääministeri, ja vastuussa asioista, karkasi kun vastuu alkoi painaa.
Ei mitään, mutta Orpolle kaikki tulee yllätyksenä.
Orpo ja Purra alkaa olla hallituksineen ainakin jo kriisissä.
Onhan ne
Yllätyskriisi on jatkuvasti tällä palstalla. Kriisi on niin suuri, että leipäjonot ja köyhyys jäävät jonnekin taka-alalle, ne ei ketään kriisiytä.
Jonot olivat jo Marinin aikana, ei hänkään niitä poistanut.
Leipäjono on nykyisen avustuspolitikan johdosta hyvä keksintö. Jos elää toimeentulon varassa, ei käytännössä ole rahaa ruokaan, jotenon mentävä jonoon, rahaa ei voi ottaa, kun kela veisi sen rahan. Leipää eivät sentään tule suusta ottamaan.
Ei mitää, mihin ei olisi voinut varautua, jo hallitusneuvotteluissa.
Agenda oli ihan muuta, kuin kriisien hallintaa
Nykyinen hallitus
No joutuihan ne ottaa taas lisää velkaa!
Ei kai yhtikäs mitään?