Voisikohan joku mies/poika selventää?
Eräs poika (joka seurustelee) on mun kaverini. Se on siis ollut hyvä kaverini ja ollaan oltu paljon yhteydessä ennen kuin se alkoi seurustelemaan. Nyt se on seurustellut jo vuoden ja ekat puoli vuotta se soitteli välillä mulle öisin, nähtiin sattumalta baarissa ja tuli jutteleen yms. No en ajatellut siitä mitään kummempia kun tosiaan seurusteli. Ei oltu kuitenkaan oikeastaan yhtään kahdestaan missään kuten aikaisemmin. Nyt se sano keväällä että voitais tehdä jotain niin kuin ennen, joka oli mun mielestä ok, sovittiin alustavasti että se katsoo miten sen työvuorot on. Mutta sitten poika alkoi käyttäytyä omituisesti: ensin kysyi että tehdään jotain ja sen jälkeen siitä ei ole kuulunut kuukauteen, baarissa sattumalta näin ja vain moikattiin mutta iloisesti. Sitten taas kuukausi niin se soitti kysyäkseen monelta yksi leffa alkaa tv:ssä! Siis ei moneen kuukauteen ollut muuten soitellut ja sitten kysyy jotain turhanpäivästä, jonka olisi voinut selvittää muualtakin.
Oon tässä pähkäillyt olisiko se jotenkin säikähtänyt sitä, että kysyi mua "kaveritreffeille" vai miten? Ja pelkää mitä tyttöystävä siitä ajattelee? Tunnen sen tytön, joten en usko että siitäkään pitäisi olla kiinni.
Harmittaa vain kun kaverisuhde meni aika omituiseksi. Niin ja ei olla 14v vaan 24v;)

Vastaukset 4
Vanhimmat
oot kiinnostunut siitä jätkästä kun pohdit asiaa noin syvällisesti.Mikähän helvetti siinä on että naiset kiinnostuu aina kavereidensa jätkistä,ei voi ymmärtää.Siis tää saattaa kuullostaa vitun omahyväiseltä paskalta ja saatan olla myös ihan helvetin väärässä koko asian suhteen mut mulla on sellanen perstuntuma että yhden muijan jota oon tapaillu täs viimeaikoina kaveri vois olla ehkä pikkasen kiinnostunu musta.Täs viime vkl kun istuttiin baarissa hänellä oli muka jalat kipeänä ja koska hän istu pöydässä mua vastapäätä hänen oli pakko saada lepuuttaa jalkoja mun sylissä (tottakai mä pikku huppelissä jouduin vähän kutittelemaan varpaita).Siinä vaiheessa kun tää mun tapailema muija lähti himaan mun piti jäädä vielä tän kaverin seuraksi kun hän oli yksin liikenteessä ja meillä oli oikeesti ihan sikahyvät jutut mm seksistä ja yleensäkkin ihmissuhteista ja naurettiin itsemme tärviölle.Sit kun tuli valo ja mulla oli muutama bisse repussa niin hän halus jäädä tissuttelemaan puistoon nekin loppuun ja lopulta mun piti vielä saattaa hänet junalle ja halatakkin kaiken kukkuraksi.Nyt kun mietin niin tää muija jonka kanssa hengailen tais kyllä huomata että meillä luisti juttu paremmin sen kaverin kun hänen itsensä kanssa koska siinä vaiheessa kun hän oli lähdössä himaan ja mä kysyin et lähdetäänkö molemmat mun luokse hän vaan tuhahti jtn et ehkä sun pitäis mennä ton ******** kans himaan.
Oho,tulipas tilitys,no ehkä se johtu siitä että jos rehellisiä ollaan niin mä diggailen oikeastaan siitä kaverista paljon enemmän kuin siitä itse muijasta jota oon tapaillut.On se elämä vaikeaa.
En ole kiinnostunut, mulla ihan oma elämä muualla:) Tai jos oon niin on mennyt itseltä ihan ohi... Mutta itse oon siinä mielessä kiinnostunut että miksi poika ei voi vain olla kaveri ja oikeesti ottaa yhteyttä tai olla ottamatta. En mä ymmärrä sitä että ensin kysytään ja sitten hiljaisuus ja sitten joku aivan kumma puhelu. Näin tyttönäkökulmasta ajateltuna jos me oltaisiin menty kavereina jonnekin ihan kuin ennenkin, ei siinä olisi ollut mitään erikoisempaa mutta nyt tuntuu että jätkä on tehny tästä jotain "salaista". Siis että pyytää mutta ei siiten oikein voikaan. Ainakin oma poikaystäväni hyväksyy reilut kaverisuhteet (tuntee myös tän pojan) mutta hieman ihmetteli tota puhelua...
14 vuotiaan jutuilta. kasva aikuiseksi
Kaveri siinä vain yritti parikin kertaa selvittää, oletko kiinnostava tapaus. Et ilmeisesti ollut, kun lakkasi yrittämästä. Puhelinsoitto oli viimeinen mahdollisuutesi. Tässä vaiheessa on enää tuhaa narista.