Suomessa on maailman puhtain ilma

Miksi meidän pitää muka tehdä jotain ilmastotoimia. Tehkööt muut, jos katsovat tarpeelliseksi.
35209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Naiivi hiilijalanjälki hössötys on täyttä kusetusta ja rahastusta ei se ilmasto sillä muuksi muutu.

3Äänestä

joo ja rajoille korkeat aidat estämään saastuneen ilman kulkeutumista Suomeen

Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Yksi maailman pahimmista saastuttajista on Kuollassa, eikä koko eruooppa ole mikään puhdas pulmunen, eikä edes Suomi. Saastekarttoja kannattaa vilkuilla aina välillä

Äänestä
  • Hyppää kaivoon saastekarttojes kanssa senkin vajukki.

    Äänestä

Kiinassa käynti avasi silmät. Tämä on puhdas maa. Tehkööt muut ensin toimia että pääsevät tälle tasolle.

Äänestä

Miksi asunnoissa ja autoissa on ilmansuodattimet, jos ilma on puhdasta? Miksi vesilaitoksella puhdistetaan vettä juomakelpoiseksi?

Äänestä

Kunmeilläon virkamies- ja nainenkunta, jonka mielestäSuome on oltava edelläkävijä joka asiassa ja enemmänkin ettei maine mene. Rahaa on !

Äänestä

Nytkin on niin ihanaa kun saa pitää verkkoja järvessä.

Äänestä
  • Toissapäivänä tuli kolme noin reilun kilon haukea ja yksi puolen kilon ahven. Pannu täysi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Toissapäivänä tuli kolme noin reilun kilon haukea ja yksi puolen kilon ahven. Pannu täysi.

    Vaikka noinkin "pieni" saalis, siitä riittää pariinkin ateriaan luomukalaa. Fileerasin nahkat pois ja hyvää filettä tuli.

    Perunamuusi, munakastike, ja voissa paistetut maustetut fileet, se on nam. Etenkin ahven on hyvin laitettuna fantastista. Olen kiitollinen että saa kalastaa näin myöhään. Vai mitä vihervassut?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ensi viikolla koetaan verkot uudelleen

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ensi viikolla koetaan verkot uudelleen

    Eli huomenna.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vaikka noinkin "pieni" saalis, siitä riittää pariinkin ateriaan luomukalaa. Fileerasin nahkat pois ja hyvää filettä tuli.

    Perunamuusi, munakastike, ja voissa paistetut maustetut fileet, se on nam. Etenkin ahven on hyvin laitettuna fantastista. Olen kiitollinen että saa kalastaa näin myöhään. Vai mitä vihervassut?

    Norjan kasvatettu lohi on maailman myrkyllisintä ruokaa. Näin eräässä ohjelmassa sanotaan tubessa. Norjan lohiskandaali on ohjelman nimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Norjan kasvatettu lohi on maailman myrkyllisintä ruokaa. Näin eräässä ohjelmassa sanotaan tubessa. Norjan lohiskandaali on ohjelman nimi.

    En ikinä syö tietoisesti Norjan kasvatettua lohta

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vaikka noinkin "pieni" saalis, siitä riittää pariinkin ateriaan luomukalaa. Fileerasin nahkat pois ja hyvää filettä tuli.

    Perunamuusi, munakastike, ja voissa paistetut maustetut fileet, se on nam. Etenkin ahven on hyvin laitettuna fantastista. Olen kiitollinen että saa kalastaa näin myöhään. Vai mitä vihervassut?

    HYVÄ ja NAM! Nimenomaan oikeessa aidossa voissa kala pitää paistaa. Pistää melkein vihaksi, kun jossain ohjeissa neuvotaan käyttämään kaiken maailman kissan rasvoja kalan paistamiseen.

    Voi on aina voita, mutta ei se viinaa voita. Voittaapas!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    HYVÄ ja NAM! Nimenomaan oikeessa aidossa voissa kala pitää paistaa. Pistää melkein vihaksi, kun jossain ohjeissa neuvotaan käyttämään kaiken maailman kissan rasvoja kalan paistamiseen.

    Voi on aina voita, mutta ei se viinaa voita. Voittaapas!

    👍 Tämä sulle. Voita ei mikään voita

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Norjan kasvatettu lohi on maailman myrkyllisintä ruokaa. Näin eräässä ohjelmassa sanotaan tubessa. Norjan lohiskandaali on ohjelman nimi.

    Korjaan. Norjalainen lohiskandaali

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    👍 Tämä sulle. Voita ei mikään voita

    En kommentoinut siis muuta kuin voiasiaa. Viinaa en juo.

    Äänestä

Persut ovat suomessa ilmanpilaajia sekä ilmastonpilaajia.

Äänestä
  • Vihervassut puhuu muka ilmaston puolesta. Kuitenkin he haluavat kaikki halukkaat maahan ikuisia kissanpäiviä viettämään.

    Kun tulija tulee kehitysmaasta tänne länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan, hänen hiilijalanjälki jopa monikymmenkertaistuu.

    Vihervassut unohtaa kiihkossaan tietoisesti tämän totuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vihervassut puhuu muka ilmaston puolesta. Kuitenkin he haluavat kaikki halukkaat maahan ikuisia kissanpäiviä viettämään.

    Kun tulija tulee kehitysmaasta tänne länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan, hänen hiilijalanjälki jopa monikymmenkertaistuu.

    Vihervassut unohtaa kiihkossaan tietoisesti tämän totuuden.

    Maahanmuuttokiihkossaan siis

    Äänestä

Niin eihän siinä mistään puhtaudesta olekaan kyse, vaan ilmaston lämpenemisestä.

Äänestä
  • Aurinko on kapistus joka osaa lämmittää ilmaston ilman mitään ihmisen toimia. Välillä tulee jääkausi ja välillä lämmin ilmasto.

    Äänestä

On Suomen lisäksi muuallakin puhdasta. Lähes kaikissa pohjois.Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioissa (kanada, Alaska) valtioissa on yhtä puhdas ilma kuin Suomessa Ilmasto. Ja koko Australia on vihreällä tuossa ilmansaaste kartalla..
https://waqi.info/fi/

Äänestä
  • Joo. Mitä halvempaan asuttuna alue on, sitä puhtaampaa siellä on. Joten vihervassujen haitallinen maahanmuutto ei lisää luonnon hyvinvointia, päinvastoin vähentää sitä.

    Äänestä

Jaa, noinko on, no eipä sitten ole kehumista: naapuri polttaa vanhoja ratapölkkyjä saunassaan pari kertaa viikossa.

Äänestä

Täytyy toimia maailman hyväksi siinä missä voi. Kyllä se ilmastonmuutos koskettaa meitäkin.

Äänestä
  • Saasteet pitää poistaa siellä missä niitä tulee. Ei täällä niitä saa pois.

    1Äänestä

joo Muoniossa ei helsingissä

Äänestä

Onko EU jo säätänyt puunpolttodirektiivin, toivottavasti.
Puolet kansasta kuolee ennen aikaisesti jatkuvaan savuun, kun ei ole vaan varaa oikeaan lämmitykseen.

Äänestä
  • Parempi savuun kun kylmään.

    Äänestä

Saispa sitä ilmaa kämppäänkin ilman ettei alakerran kessukkaterroristi 24/7 pilaisi hengitysilmaa.

Äänestä

Tsernobylin katto on alkanut vuotaa, sieltä ne beccerellit jälleen tulevat ilmavirtausten mukana Suomeen

Äänestä

Kaikki osallistuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi meidän pitää muka tehdä jotain ilmastotoimia. Tehkööt muut, jos katsovat tarpeelliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu