Toimeentulotuki "vähävaraisille."

Enpä tiennytkään, millaisia summia pelkästään Suomeen tulemalla voia ansaita. Jos saisi jollain lailla keplotelluksi itsensä maahantulijaksi, niin ei tarvitsisi tehdä enää koskaan töitä?
Verkkouutiset:
"Vieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia. Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3000 euroa ja nelilapsinen 4000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5000 euroon..."
Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus. Ministeri huomauttaa hyvinvointialueiden maksavan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen. Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.
60372
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Kannatti tulla arabimaista tänne maailman onnellisimpaan maahan oleilemaan.

Äänestä
  • KELAh on suurin.

    Äänestä

  • Kutsuhuuto kuului kauas😳

    1Äänestä

  • Maailman tyhmin kansa: suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    KELAh on suurin.

    kelahu kelahar !

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Maailman tyhmin kansa: suomalaiset.

    Tämä tehdään tahallan jotta voidaan perustella sosiaaliturvan alasajo.
    Tavis ei saa mitään mutta mamuille kaikki plus harkinnanvaraiset päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kutsuhuuto kuului kauas😳

    S...tanan Sipilä

    Äänestä

onnellisten veronmaksajien maa

Äänestä

Aloittajakin saisisi saman summan jos viitsisi nousta sieltä soffalta ja mennä töihin. Töihin siitä lompsis!

Äänestä
  • Selvännäkökykysi on ruostunut Vladimir Iljits.

    Äänestä

Lisäksi maksetaan? Noihin summiin sisältyy asumis- ja terveydenhoitokulut. Ilman niitä summa yhdelle henkilölle on alle 600.

Äänestä
  • Voi kuule, pelkästään lasten harrastus, välineet, pyörät jne kuluu hirmuiset määrät.

    Äänestä

Persu tietenkin vääntää aina kaiken vähän valheen puolelle, kuinkas muuten.

Toiset persut lukevat ja mylvivät mukana.

Äänestä
  • Numerot ovat absoluuttisia, eivät mielipiteitä, ja tosiasioita ei voi ideologialla muuksi muuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Numerot ovat absoluuttisia, eivät mielipiteitä, ja tosiasioita ei voi ideologialla muuksi muuttaa.

    Nämä numerot ovat omasta päästä keksittyjä.

    Tarkista ihan itse. Niin minäkin tein.

    Äänestä

Kyllä tuo natsi- verkko"uutiset" on sitten kova valehtelemaan. Ihan oikeaakin tietoa noista asioista löytää, jos sitä osaa etsiä. Tyhmät persut uskoo mitä vain, joka tukee heidän omia mielipiteitään. Tosiasioista viis. Pääasia että saa öyhöttää.

Äänestä
  • Ei persuja totuus kiinnosta. Törkeintä on että löytyy syy vihaamiseen. Muutahan peru ei osaa kuin vihata.

    Äänestä


  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei persuja totuus kiinnosta. Törkeintä on että löytyy syy vihaamiseen. Muutahan peru ei osaa kuin vihata.

    Ja miten rakkautta tulvillaan ovatkaan nämä sinun viestisi 😘😏

    Äänestä

  • jep, niin valehtelee sekä KELA, joka noita palkkioita maahan tulemisesta maksaa

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei persuja totuus kiinnosta. Törkeintä on että löytyy syy vihaamiseen. Muutahan peru ei osaa kuin vihata.

    🥰 rakkaudesta se punikki aseeseen tarttui 1918

    Äänestä

Muiden tukien lisäksi Lieksassa on ainakin aikoinaan jaettu erillistä"bensarahaa" tulijoille, suomalaisille en ole koskaan tällaista jaettavan.

Äänestä
  • Ohituskaistat terveys ja hamppilääkäreihin. Suomalaiset jonoon.

    Äänestä

  • paitsi ehkä kansanedustajille

    Äänestä

Kyllä suurin osa toimeentulotuen saajista on suomalaisia, 227 000. Mutta toki harvemmin pääsee töihin, jos hoitaa lapsia kotonaan.


Etkö yhtään kadehdi niitä joita hallitus paapoo, vanhan rahan perijöitä? Jotka eivät ole yhtään mitään tehneet perintönsä eteen. Eikä tarvi jatkossakaan tehdä. Paitsi ostaa isommat housut, jos rahaa on niin ettei pa**alle taivu!

Äänestä
  • Suomalaiset saavat toimeentulotukea, eivät maahantulotukea.

    Äänestä

höpö höpö, toimeentulotukea saa maksimissaan sen vähän päälle 500 euroa jos on tulot nollissa, siihen päälle saa sähkölaskuun rahaa, eli kaikenkaikkiaan joku 550e/kk saa jos ei ole mithään tuloja
tuttava joka on 63 vuotias saa tuota tuke mutta 20% vähennettynä koska ei suostunut töihin ilman palkkaa

Äänestä
  • Juu, on kyllä onneton rupuraha jopa viikkotasolla.

    Äänestä

  • Tt-tuen perusosa on 593,55e + sairaalakulut, lääkekulut, sähkö ja kotivakuutus. Tuo siis vuokralla asuvalla yksineläjällä.

    Käytännössä työtön saa päivärahan 800e/kk ( 600e netto jos 20% vero) ja asumistuki noin 300e.....ja tuloista ja menoista kun miinustetaan niin tt-tuki on joku 150-200e riippuen asuinkunnasta.

    Äänestä

  • tuo koskee vain suomalaisia

    Äänestä

  • Potaskaa. Mamut saa harkinnanvaraista toimeentulotukea jota maksaa hyvinvointialueet, ei Kela! Suurin osa harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta menee mamuille. Siitä oli syksyllä uutinenkin.

    Äänestä

Jokainen voi itse jäädä toimeentulotuelle perheineen ja katsoa kuinka paljon sitä oikeasti saa.

Äänestä

persujen valehtelua, juurihan yle mot todistettiin että ei mitään tuloja ole ja leipäjonossa ovat, velkarahalla elävät.

Äänestä
  • Velkarahalla?
    Maahantulijatko?
    Nyt kyllä murjasit vitsin...

    Äänestä

  • Montako maahantulijaa näit leipäjonossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Velkarahalla?
    Maahantulijatko?
    Nyt kyllä murjasit vitsin...

    Heh. mistäs matut saa velkaa, meidän pankeistako? 🤣🤣🤣

    Äänestä

Ei helvetti voi olla totta

Äänestä

Äänestän Persuja. Loppuu rahanlappaaminen kehitysmaalaisille.

Äänestä

Hallitus pistää rahahanat kiinni!
Arvostan!!!

Äänestän Kok😇

Äänestä

Miksi vasemmat haluaa tänne ihnisiä kelaan?
Ei Suomella ole siihen Varaa!!!

Asuntojen hinnat pilvissä. Kun asuntosijoittajat tienaa veromaksajien rahat maahanmuuttajien asuttamisesta Kansan rahoilla.

Äänestä
  • Luku- ja kirjoitustaidottomia äänestäjiä.

    Äänestä

Tarkistakaapa ihan itse nuo Purran laskelmat. Kelan laskurillahan se onnistuu.

Kyllä on aikamoista tarinaa keksitty.

Äänestä
  • Ei ole mitään "Purran laskelmia". On vain sinun ikikatkera moottorisahan luontosi. Sinä ole sitä tukijoukkoa joka ryzzii suomalaisten hyvinvoinnin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei ole mitään "Purran laskelmia". On vain sinun ikikatkera moottorisahan luontosi. Sinä ole sitä tukijoukkoa joka ryzzii suomalaisten hyvinvoinnin.

    Tarkista äläkä mölise.

    Äänestä

Sain syövän.
Potkittiin töistä pihalle.
Peruspäivärahalle.
Ei oikeutta muihin etuuksiin.

Äänestä

Sanoihan yks ulkomaalainen opiskelija ihan suoraan että tuli Suomeen koska niin hyvä sosiaaliturva.Onhan se ihan selvä asia,tuskin menisi maahan jossa huono turva,kun voi valita...

Äänestä
  • Juu, Virossa ei ole tätä ongelmaa kun eivät maksa euroakaan.

    Äänestä

Suvaitkaa ihanaa

Äänestä

Ei Suomalaiset tuommoisia tuki summia saa. Se on se peruspäiväraha elämiseen all 6 hunttia /4 vko ja joka menon tilität (sähkö/vesi ),jos jotain avustusta meinaat saada.

Opiskelijat on pakotettu ottaan lainaa että saavat ylipäätänsä toimeentulotukea ja nuoret aikuiset jotka asuu kotona liitetään vanhempien talouteen eikä tule avustuksia jos vanhemmat tienaa.

ONKO SUOMALAITEN VERORAHAT VALJATETTU ULKOLAITEN HYVINVOINNIN TURVAAMISEKSI, KAUTTAALTAAN? Siksikö viimesijaista toimeentuloa ei kyetä enää Suomessa turvaamaan?

Äänestä
  • Vieraat ensin.

    Äänestä

"Opiskelu" oli härski veto sosiaIistihaIIitukseIta juonia maahanmuuttokanava kolmansien maiden eIäteiIIe. Tässä ei ole kyse ihmisten auttamisesta ja hyväntahtoisuudesta, vaan suomalaisen yhteiskunnan hävittämisestä, jonka voi ongelmitta päätellä monestakin asiasta. Esim. se kertoo paljon, kun sosiaIistihaIIitus tiesi, ettei kolmansien maiden eIättien maahantuonti hyödytä yhteiskuntaa , vaan päin vastoin. He tiesivät, että se johtaa hyvinvoinnin heikentymiseen. Esim. taloudellisesta näkulmasta katsona: opiskeluun liittyvien sosiaalitukien määrä on noussut 1,5-2 miljardiin euroon per vuosi, jonka suuruutta on kasvattanut hurjasti "opiskelun" toimiessa kolmansien maiden eIättien maahanmuuttokanavana. Koulujärjestelmä on siis useammastakin syystä pilalla, eikä siksi enää ole se sama järjestelmä, joka on aiemmin ollut maan ja kansan tulevaisuuden tae. Se ei enää maksa itseään takaisin työllisyyden ja tuottavuuden edistäjänä, vaan edistää velkaantuneisuutta, rikollisuutta, epätasa-arvoa, järjestelmän itsensä heikentymistä jne.

Voimme kiittää tästä demareita, kokoomusta ja kepua, sekä heidän asiaansa ajavaa tukijoukkoa: vasemmistoliitto, vihreät ja rkp, sekä yhteiskuntaa harhaanjohtava media, etunenässä Yle ja Hesari. Tämä kopIa on se mikä on tietoisesti ryzzinyt Suomen.

Äänestä

Niin, edellinen hallitus halusi tänne lisää elätettäviä. He säätivät lain, että eu:n ulkopuolisista maista opiskelija voi tuoda koko perheensä mukanaan. Perhe voi elää sosiaalituilla koko puolison opiskelun ajan. Perhe saa heti tullessaan myös oleskeluluvan koko opiskelujen ajan esim. viideksi vuodeksi, vaikka opiskelut jäisivät kesken heti aloituksen jälkeen. Tämä on lisännyt sosiaalitukien menoja paljon.

Kyllä Suomi on Hölmölä, niin kuin Kari Suomalainen piirsi pilapiirrokseensa jo 1990-luvulla. Silloin alkoi tulla somaleja Suomeen. Sen jälkeen ovet ovat olleet auki koko maailmalle. Suomesta tehtiin koko maailman sosiaalitoimisto ja se näkyy nyt.

Äänestä
  • Urpon poppookaan ei saa lopetettua tätä rahansyöttöä matuille. Ja seuraavaksi Lindtmannin hallitus joka paapoo matuja ja jakaa lisää taas.

    Äänestä

Äitini on raihnainen pienen työeläkkeen ja kansaneläkkeen varassa kituuttava vanhus, 91 v. Isäni kuoli, asuu yksin, muistisairas, kotihoitaja 2 krt vrk:ssa käy n. 10 min ajan. Harhailee välillä asunnosta ulos ja kaatuilee kotona. Sai eläkkeensaajan asumistukea mutta Orpo-Purra lakkautti senkin. Syö kituliaasti halvinta valmisruokaa mitä marketista saa kotiinkuljetuksella. Ei jää rahaa mihinkään ylimääräiseen. Ei jäänyt aikoinaankaan rahaa ylimääräiseen ja raatoi töissä koko ikänsä. Tässä kiitos. Vihaiseksi pistää kun mamut tunkee maahamme ja vetävät tuollaisia pöyristyttäviä summia osallistumatta vuosikymmeniä työntekoon sekä verojen ja eläkevakuutusmaksujen maksuun.

1Äänestä
  • Millä perusteella hänen eläkkeensaajan asumistuki lakkautettiin? Joku varallisuusrajahan siinä on, mutta aika paljon saa olla tilillä, että ko. tuki lakkaa kokonaan. Paljonko hän saa leskeneläkettä?

    1Äänestä

Pitäisi olla sama systeemi kuin Venäjällä, ei makseta yhtään mitään työttömyys tai toimeentulo korvauksia. Mene töihin tai rintamalle, siinä vaihtoehdot. Kyllä porukka häipyisi vähän vikkelään muualle, hulluja nuo Suomalaiset.

1Äänestä
Anonyymi00063

1Äänestä
Anonyymi00064

1Äänestä

Alin sosiaaliturva Suomessa on noin 900 nettoeuroa ja siinä on mukana asumistuki. Kela ei maksa perusteetta mitään ylimääräistä tämän lisäksi. Tuosta 900 eurosta menee asumiskukuihin tyypillisesti noin 500 euroa, Jäljelle jää noin 400 euroa, jolla on ostettava ruuat, vaatteet, vakuutukset, netti ja harrastukset.

Äänestä

Liian kallista on pakolais hoiva, ja aiheutta vain ongelmia
ja tosiaan suuren verorasituksen !!
Eu pakko dumppaa Suomeen suuria määriä elätteja,kon etelä-raja vuotaa...
On täysin mielipuolista tukea tätä korruptoitunutta pakolisteollisuutta !!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Enpä tiennytkään, millaisia summia pelkästään Suomeen tulemalla voia ansaita. Jos saisi jollain lailla keplotelluksi itsensä maahantulijaksi, niin ei tarvitsisi tehdä enää koskaan töitä?
Verkkouutiset:
"Vieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia. Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3000 euroa ja nelilapsinen 4000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5000 euroon..."
Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus. Ministeri huomauttaa hyvinvointialueiden maksavan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen. Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu