Eurostoliitto keksi laittaa X:lle 120 miljoonan sakon. Ilmeisesti X olisi välttänyt sakon, jos olisi suostunut Henna Virkkusen määräämiin sensuuritoimiin.
Luulen, että Eurostoliitto nimiselle diktatuurille maksetaan vielä kalavelat korkojen kera tästä kuprusta.
Luulen, että Eurostoliitto nimiselle diktatuurille maksetaan vielä kalavelat korkojen kera tästä kuprusta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
USA:n hallinto ottaa sakon äärimmäisellä vakavuudella. Vastatoimia on tulossa, se on täysin saletissa.
X on yksityinen yritys. Trump ei sitä omista, eikä Yhdysvallat. Miksi Trumpin pitäisi puuttua asiaan?
Kilpailun rajoittaminen nyt vaikka ihan aluksi.
Toki Trump voisi puuttua diktatuurin toimiin jo ihan humaanisistakin syistä.
Koska persujen mielestä Trumpin pitäisi hajottaa koko EU ja jättää Eurooppa Putinin armoille.
Eikö olekin hassua, että yksikään eurooppalainen ei ymmärtänyt, että Eurooppa voisi itsekin panostaa puolustukseen. Ei ennen kuin Trump vähän isällisesti potkaisi eurohönöjä persuuksille.
Johan EUn GDPR-laitkin saivat somejätit muuttamaan rosvoamiskäytäntöjään piirun verran inhimillisemmiksi. Ei tämä mitään uutta ole. Musk rosvotkoot muita maita.
Samoja EU-pykäliä ne joutuvat muutkin somealustat noudattamaan joita X ei nyt noudattanut.
Muut siis alistui sensuuriin? No hienoa että X ei !
On hienoa! EUn ei pidä alkaa määräilemään sitä kuinka paljon lapsipornoa ja naisten hakkaamista X alustallaan sallii!
Toisaalta tuo on mielikuvituksesi tuotosta, että tästä olisi kyse. Todellisuudessa X ei suostunut poliittiseen sensuuriin.
Trumppi sensuroisi kaiken häntä arvostelevan, jos voisi. Mutta kun vielä ei voi.
Zuckerberg on kertonut äärimmäisestä sensuurista, mikä vallitsi woke-Bidenin aikana. USA kävi äärivasemmistodiktatuurin kynnyksellä Bidenin aikana.
Älä viitsi persuilla. Jokainen ei-persu Suomessa kyllä tietää mitä nämä Zuckerbergit edustavat.
Zuckerberg, Musk ja Bezos, persujen sankareita.
Siinä teille Zuckerbergiä:
Meta tienaa miljardeja huijauksilla, jotka ajavat ihmiset perikatoon
Metan huijauksista saamat tuotot ovat suurempia kuin mitkään sakot, jotka yhtiö voi saada, kertoo Reuters.
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000011637441.html
He ovat luoneet mahtavat yritykset ja työllistäneet valtavasti. Kyllä he ovat persujen sankareita.
Itsenäisyyspäivän mellakassa nousi esiin myös vasemmiston sankari, poliisia tiiliskivellä heittänyt vassari, joka huusi: kuole poliisi!
X omistaa musk joka valheillaan sai trumpin uudellen valtaan eli mahdoton toteutui rahalla..
Noiden kahden touhuja kuvastaa hyvin DOGEn, eli Trumpin "Tehokkuusviraston" kohtalo. Kovalla melulla ratsattiin yrityksiä ja saatiin tuhansia ihmisiä irtisanottua. Puolen vuoden päästä ensin Musk kenkäistiin DOGEsta ulos ja hetki siitä koko DOGE lakkautettiin kaikessa hiljaisuudessa tuotettuaan yhdysvaltalaisveronmaksajille yli 1500 miljardin taalan tappiot.
Yksi nolla lipsahti liikaa, 150 miljardin siis, Joka sekin on noin lyhyessä ajasssa aikaansaatuna melkoinen suoritus porukalta jonka piti päin vastoin SÄÄSTÄÄ liittovaltion varoja.
Voi voi teidän foliohattujen harhoja. Mutta jotainhan sitä pitää keksiä kun ei kestä sitä, että jenkit halusi Trumpin, kaikkien aikojen valtiomiehen, presidentiksi.
Pesti missä Musk oli kestää vain puoli vuotta. Hassu poika.
Doge toimii kylläkin.
Eurostoliitto maksaa vielä korkojen kera tuosta tempusta ja hyvä niin.
Miten siis miten eu johto sai eurooppaan sodan?
Sodassa on aina kaks puolta.tuskin putin yksinään tappelee?
Trumpp paha paha.orban paha paha....upposi kansaan! Lampaille