Tuntuu että en melkein kuulu tähän elämään

Moikka! Olen nuori aikuinen, joka kärsii yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden kokemuksesta.

Kerron nyt hieman taustaa minusta. Minulla on jostain syystä elämässäni käynyt niin että jokainen paikka melkein minne menen niin jään tahtomattani ulkopuolelle. Oli kyseessä uusi työpaikka tai kun yritän tutustua ihmisiin. En tunne yhteyttä monien kanssa.

Olen miettinyt syitä miksi näin voi olla ja olen tullut tulokseen että kaltaiseni ihmiset ovat jollain tavalla ehkä harvinaisempia kuin muut.

Olen ensinäkin sellainen että en osaa käydä small talk keskusteluja, vaan tuntuu että minun pitäisi päästä pintaa syvemmälle ja haluaisin sanoa asiat juuri niinkuin ajattelen. Tällaista suorapuheisuutta ei kuitenkaan monet näytä kestävän ja täytyy aina suodattaa jokainen asia ennen kun sen voi sanoa.

Arvomaailmani on myös normaalista poikkeava. Esimerkiksi en näe itseäni työelämässä vaan elämässä toisenlaista elämää. Unelmaelämässäni voisin tehdä melkein mitä vaan ilman että raha olisi esteenä ja siihen pyrin. Minulla on mies joka on saanut minut uskomaan että tälläinen elämä on meille mahdollista ja tämä varmasti erottaa minua jo paljon valtaväestöstä.

Olen ehkä myös jollain tavalla pinnallinen, en seuraa maailman menoja ja minua ei kiinnosta yhteinen hyvä. En vain usko siihen.

Minulle tärkeimpiä asioita elämässä on romanttinen rakkaus missä vetovoima pysyy ja ajattelen että miehen kuuluu tehdä eteeni tiettyjä asioita. Tämä myös erottaa minut monista naisista sillä en ole sellainen hoivaajatyyppi. Ajattelen että mieheni kuuluu pitää minusta huolta, maksaa laskut ja ratkaista ongelmiani. Tämä on minulle tärkeää.

Rakastan myös matkustelua, enkä näe elämääni Suomessa koska tuntuu että sieluni kuolee täällä. Haluan asua paikassa jossa jokainen päivä tuntuu kuin elokuvalta. Ihmiset lähestyy minua kadulla ja mikä vain on mahdollista.

Pidän rohkeista ihmisistä joilla on oma tyyli ja uskaltaa olla omia itsejään. Tämä nykyinen ympäristöni ei tue minua tässä ollenkaan.

En ehkä kuvailisi itseäni mukavimmaksi ihmiseksi. Olen aika itsekeskeinen ja en tunne empatiaa muita ihmisiä kohtaan samalla tavalla kuin olen huomannut että muut tuntevat. Etenkin muut naiset ovat todella empaattisia ja pyytelee anteeksi olemassa oloaan.

Tunnen monesti olevani röyhkeämpi kuin monet muut, minua ei monesti ihan oikeasti kiinnosta mitä muut minusta ajattelee kun olen ulkona ja en arvosta muita ihmisiä.

Kerroin nyt vain osan siitä millainen olen ja voin vastata lisäkysymyksiin.

Jos tunnet samaistuvasi mihinkään mitä äsken sanoin niin olisi kiva kuulla siitä lisää! :)