Mikko esittää, että Saarikko olisi pitänyt valita Kelan johtoon?

Ähtärin valtuuston puheenjohtaja eli Mikko Savola esittää X: ssä että Kelan johtajaksi olisi pitänyt valita Saarikko, joka on nyt ylioppilaskunnassa sihteerinä.

Näin olisi kuulemma vältytty kohulla?

Annika Saatikko tunnetaan edellisen hallituksen valtiovarainministerinä, joka noudatti vihervasemmiston tahtoa ja velkaannutti Suomea yli 40.000.000.000 € .
Tämän on todennut myös Valtion taloudellinen tutkimuslaitos tuoreessa puolueettomassa tutkimuksessaan.

Saarikko oli luomassa nykyistä paikallishallintoa yhdessä vasemmiston kanssa!

Saarikko myös lupasi ennen vasleja ,että jokaisessa hyvinvointialueen kunnassa tulee olla oma terveysasema.

Nyt niitä on vähennetty tähän mennessä noin 80 yksikköä ja kepu hallitsee hyvinvointialueiden hallintoa kuten myös Etelä- Pohjanmaalla.

Ähtärin sairaalan toiminta on lopetettu.

Tällainen ihminen Kelassa olisi varsinainen pommi!
9355
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saarikko on riski ihminen !

Äänestä

Olisiko myös eläinpuiston hallituksen puheenjohtajaksi pitänyt valita joku muu kuin Savola niin olisi vältytty kohuilta ja kaupungin ajatumisesta selvitystilaan?

Monet kohut on jo nähty ja kaikki ei ole tässä.

Äänestä

Mikko on kuitenkin fiksu, eikä nimittele Kelan pääjohtajaa esimerkiksi " mätäomenaksi".

Siitähän nousisi uusi kohu, koska mies on sairauslomalla.

Äänestä

Muistelen, että Saarikko toi vähän ennen viime vaaleja esityksen, että Kela maksaa vuonna 2022 vielä kolmannentoista lapsilisän, jotta hallitus saa " veretseisauttavan vaalivoiton".

Siihen paloi tietenkin satoja miljoonia ja kepu hävisi jo toiset eduskunta vaalit peräkkäin?

Nyt oppositiossa vastustetaan kaikkia säästölakeja yhdessä vasemmiston kanssa!

Äänestä

Saisivat nussuttaa kunnolla.

Äänestä

Tätä samaa vanhan ajan paskaa, haikaillaan poliittisten virkanimitysten perään.

Äänestä
  • Älä muuta sano. Ja nyt on huippuvirka ja palkka. Päihittääkö pääministerin?

    Äänestä

Mikko huutaa fasessa ja esittelee omia kirjoituksiaan. Miten pitää terveydenhoitoa tarjota kaikille alueelle.
Itse lopetti ja Kepu keskitti kaikki palvelut.
Seudun liitti ammattikoulun kun..koulu on komea linjat vei vaan seinäjoki.
Kepu oikeesti on tyhmempää kuin luulin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ähtärin valtuuston puheenjohtaja eli Mikko Savola esittää X: ssä että Kelan johtajaksi olisi pitänyt valita Saarikko, joka on nyt ylioppilaskunnassa sihteerinä.

Näin olisi kuulemma vältytty kohulla?

Annika Saatikko tunnetaan edellisen hallituksen valtiovarainministerinä, joka noudatti vihervasemmiston tahtoa ja velkaannutti Suomea yli 40.000.000.000 € .
Tämän on todennut myös Valtion taloudellinen tutkimuslaitos tuoreessa puolueettomassa tutkimuksessaan.

Saarikko oli luomassa nykyistä paikallishallintoa yhdessä vasemmiston kanssa!

Saarikko myös lupasi ennen vasleja ,että jokaisessa hyvinvointialueen kunnassa tulee olla oma terveysasema.

Nyt niitä on vähennetty tähän mennessä noin 80 yksikköä ja kepu hallitsee hyvinvointialueiden hallintoa kuten myös Etelä- Pohjanmaalla.

Ähtärin sairaalan toiminta on lopetettu.

Tällainen ihminen Kelassa olisi varsinainen pommi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu