Miten lukea Raamattua, että myös ymmärrät lukemasi

Raamattua voi lukea kolmesta näkökulmasta. Niitä voi myös ajatella kolmena tasona, jotka johtavat yhä syvemmälle Raamatun sanoman ymmärtämiseen.

Ensimmäinen näkökulma on katsoa Raamattua kuin mitä hyvänsä kirjaa tai kirjakokoelmaa: tutkia sen kieltä, kirjoitusajankohtaa, kirjoittajien henkilöllisyyttä, historian vaikutusta teksteihin jne. Tämä taso on raamatunlukijalle tärkeä ja hyödyllinen. Mutta jos Raamatun lukeminen jää vain tälle tasolle, sen varsinainen sanoma jää hämäräksi.

Toinen näkökulma on pitää Raamattua ohjekirjana. Raamatusta löytyykin parhaat ohjeet hyvään ja tasapainoiseen elämään lähimmäisten ja Jumalan kanssa. Kymmenen käskyä ja Jeesuksen vuorisaarna (Matt. 5-7) ovat maailman parhaat ohjeet toisten ihmisten kunnioittamiseen ja kristillisen elämäntavan toteuttamiseen. Kristitty haluaa ottaa Raamatun antamat ohjeet todesta, vaikka samalla huomaakin, että niiden täydellinen noudattaminen ei onnistu. Onneksi Raamattu ei olekaan pelkkä ohjekirja.

Kolmas näkökulma on etsiä Raamatun lehdiltä pelastusta. Silloin Raamatun lukija astuu elävän ja armollisen Jumalan eteen ja kuuntelee hänen ääntään. Lukija huomaa, että vaikka hän osoittautuu itse syntiseksi, Jumala rakastaa häntä ja pelastus on jo valmiina häntä varten. Pyhä Henki selittää lukijalle Raamatun sanaa ja antaa iloa ja voimaa viedä sen sanomaa eteenpäin muillekin. Raamatun sana muuttuu rukoukseksi ja vaikuttaa lukijaan ja hänen ympäristöönsä.

Kaikki kolme näkökulmaa ja tasoa ovat tärkeitä ja ne kulkevat rinnakkain Raamattua lukiessa. Kuitenkin se, joka etsii Raamatun lehdiltä pelastusta, pääsee sen sanomaan syvimmin sisälle.

JÄRJESTYS

Raamattu on kirjakokoelma, ja siksi sitä ei tarvitse lukea kuten romaania, ensimmäiseltä sivulta viimeiseen. Toki niinkin Raamattua voi lukea, mutta sen sisältö aukeaa ehkä paremmin, jos seuraa alla olevia ohjeita.

Käytännöllisin tapa on aloittaa Uudesta testamentista ja tutkia ensin Jeesuksen elämää, joka onkin avain koko Raamatun ymmärtämiseen. Aloittaa voi esimerkiksi Markuksen evankeliumista, joka on neljästä evankeliumista lyhin ja vanhin; tai Luukkaan evankeliumista ja sen jatko-osasta eli Apostolien teoista. Sen jälkeen voi lukea esim. Johanneksen ja Matteuksen evankeliumin ja UT:n kirjetekstejä.

Vanha testamentti kannattaa aloittaa sen ensimmäisistä kirjoista eli 1. ja 2. Mooseksen kirjasta. Jos VT:n historia kiinnostaa, voi sen tutkimista jatkaa Joosuan kirjasta ja edetä aina 2. Kuningasten kirjaan. Psalmit ovat hienoja rukouksia, joita voi lukea myös muiden raamatunkirjojen rinnalla. Profeettakirjoista voi tarttua ensimmäisenä esim. Jesajan kirjan loppulukuihin (luvusta 51 eteenpäin), joissa on paljon ennustuksia Jeesuksesta. Ruutin, Joonan ja Esterin kirjat ovat lyhyitä, hienoja kertomuksia Jumalan huolenpidosta.

Raamatusta kannattaa aina etsiä asiakokonaisuuksia. Niiden valossa yksittäiset jakeet saavat merkityksensä. Siksi Raamattua ei kannata lukea jae sieltä toinen täältä -periaatteella, vaan mieluummin kirja kerrallaan.

MÄÄRÄ

Raamatussa on hyvin erilaisia tekstejä. Historiallinen kerronta on erilaista luettavaa kuin esim. UT:n kirjeiden opetustekstit. Monipolviset profetiat vaativat usein enemmän tarkkaavaisuutta kuin kertomukset ja vertaukset. Joidenkin raamatunkohtien ymmärtäminen vaatii myös selitystekstien lukemista.

Raamattua kannattaakin lukea kerralla sen verran kuin pystyy sisäistämään: joskus se tarkoittaa montaa lukua, joskus vain muutamaa jaetta. Joka tapauksessa aina kannattaa pyrkiä lukemaan edes jonkinlainen kokonaisuus, esim. yhden väliotsikon alla oleva sisältö kerrallaan.

SÄÄNNÖLLISYYS

Raamatun lukemisessa säännöllisyys on tärkeämpää kuin kerralla luettu määrä. Tässä Raamatun lukemista voi verrata terveellisiin ruokailutottumuksiin: säännölliset ateriat ovat paljon terveellisempiä kuin silloin tällöin ahmiminen. Jumalan sana ravitsee pieninäkin annoksina, kun sen nauttii rukoillen. Raamatunlukijan Liiton lukuoppaat Hetkinen ja Liftari ohjaavat päivittäisellä raamatunlukuohjelmallaan säännölliseen Raamatun lukemiseen.

YKSIN JA YHDESSÄ

Raamattua kannattaa lukea yksin ja yhdessä. Yksin lukiessa voi käyttää apuna esim. Raamatunlukijain Liiton julkaisemia raamatunlukuoppaita. Jos mahdollista, kannattaa liittyä myös raamattupiiriin tai perustaa sellainen. Toisten kanssa lukiessa ja raamatunkohdasta keskustellessa moni asia voi aueta ihan uudessa valossa. Hetkisestä löytyy raamattupiirimateriaalia. RLL:n nettisivuilta löytyy sekä valmiita keskustelukysymyksiä raamatunkohtiin että ohjeita niiden tekemiseen.
113441
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 113

Vanhimmat

Myös Jukka Norvannon Raamattu Kannesta Kanteen opetukset ovat todella selkeitä.

3Äänestä
  • Norvanto on hyvin perusteellinen

    3Äänestä

  • Raamattua ymmärtääkseen kannattaa lukea sitä systemaattisesti, rukoilla ymmärryksen puolesta, lukea kokonaisuuksia (esim. yhden otsikon alla olevat jakeet), miettiä tekstin merkitystä omassa elämässä, ja tarvittaessa käyttää apuna selitysteoksia, jotta saa kokonaiskuvan ja ymmärtää historiallisen kontekstin ja teologiset pääviestit. Tärkeintä on ymmärtää, että se on Jumalan sanaa, joka opettaa ihmisestä ja pelastuksesta Jeesuksen kautta.
    Perusperiaatteet ymmärtämiseen:
    Rukous: Pyydä Jumalaa avaamaan ymmärrystäsi ja opettamaan, ennen kuin aloitat lukemisen. Tämä on keskeistä kristillisessä tulkinnassa.
    Konteksti: Lue tekstin ympäröivä osa ja kokonainen kappale (esim. väliotsikon alla) ymmärtääksesi sen, mitä kirjoittaja halusi sanoa siinä kohdassa.
    Jatkuvuus: Lue säännöllisesti, vaikka vain vähän kerrallaan, jotta pysyt sisällä tarinassa ja opetuksessa. Tavoittele kokonaisuuksia.
    Soveltaminen: Mieti, miten teksti puhuu sinulle ja miten voit soveltaa sen opetuksia omaan elämääsi. Raamattu pyrkii ohjaamaan ja opettamaan.
    Tutkiminen: Käsittele Raamattua kirjallisuutena. Eri osissa (Vanha testamentti, evankeliumit, kirjeet) on erilaisia genrejä ja sanomia. Vanha testamentti luo pohjan Uudelle testamentille.
    Vinkkejä lukemiseen:
    Aloita johonkin helppoon: Esimerkiksi evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) kertovat Jeesuksen elämästä, tai Psalmit ovat rukouksia ja ylistystä.
    Käytä apuvälineitä: Hakuteokset, kartat ja kommentaarit auttavat ymmärtämään kulttuuria ja historiaa.
    Lue eri käännöksiä: Joskus eri käännökset selkeyttävät vaikeita kohtia.
    Keskustele muiden kanssa: Muiden uskovien kanssa lukeminen ja keskustelu voi avata uusia näkökulmia.
    Mikä on Raamatun tarkoitus?
    Kristinuskon mukaan Raamattu on Jumalan sana, joka kertoo ihmisen tarpeesta pelastukseen ja Jumalan tarjoamasta pelastuksesta Jeesuksen Kristuksen kautta, yhdistäen ihmisen takaisin Jumalan yhteyteen.

    2Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    https://www.linnunrata.org/raamattu/ - ihan paras raamattu ja kannattaa käyttää hakusanoja.

    Kyllä ensimmäisenä kannatta kehittää vaikka ajantajua 2000 vuodesta, kun Jumalakin siinä on 3500 vuoden takaa.

    Äänestä

  • Vaan jäikö ymmärtämättä Paavalin tien pää 1Kor.3:13 ja Jeesuksen tien pää Ilmestyskirja 2:7, että ne eivät vastaakaan toisiaan, kun Paavalin tien päässä palaa tuli ja Jeesuksen tien päässä on puita. Vai ajatteliko enemmän saunan lämmittämistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Vaan jäikö ymmärtämättä Paavalin tien pää 1Kor.3:13 ja Jeesuksen tien pää Ilmestyskirja 2:7, että ne eivät vastaakaan toisiaan, kun Paavalin tien päässä palaa tuli ja Jeesuksen tien päässä on puita. Vai ajatteliko enemmän saunan lämmittämistä?

    Totuus Raamatusta on selkeästi osoitettavissa ja karua luovettavaa uskoville.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Totuus Raamatusta on selkeästi osoitettavissa ja karua luovettavaa uskoville.

    Siis karua luettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä ensimmäisenä kannatta kehittää vaikka ajantajua 2000 vuodesta, kun Jumalakin siinä on 3500 vuoden takaa.

    Ensimmäistä ihmistä ei voi nimetä, koska ihmislaji (Homo sapiens) kehittyi Afrikassa vähitellen noin 300 000 vuotta sitten, eikä kyseessä ollut yksittäinen tapahtuma vaan pitkä evoluutioprosessi apinaihmisistä, ja varhaisimmat Homo-suvun edustajat (kuten Homo habilis) ilmaantuivat jopa 2–2,4 miljoonaa vuotta sitten. Raamatun mukaan ensimmäinen ihminen on Aadam, mutta tieteellisesti katsottuna nykyihminen syntyi monien esimuotojen kautta Afrikassa.
    Tieteellinen näkökulma:
    Varhaisimmat ihmiset: Ihmislajin esi-isiä löytyy Afrikasta jopa 2–3 miljoonan vuoden takaa. Esimerkiksi Homo habilis (kätevä ihminen) oli yksi varhaisimmista suvun edustajista.
    Nykyihminen (Homo sapiens): Nykyihminen kehittyi Afrikassa noin 300 000 vuotta sitten, ja varhaisimmat fossiilit on löydetty Marokosta.
    Evoluutio: Ihmisen kehitys oli asteittaista, ja eri ihmislajit elivät rinnakkain, kunnes Homo sapiens levittäytyi maailmalle.
    Uskonnollinen/myyttinen näkökulma:
    Aadam: Monissa uskonnoissa, kuten juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, Aadam (Aatami) on ensimmäinen ihminen, jonka Jumala loi.
    Lyhyesti:
    Tiede: Ei yhtä "ensimmäistä" ihmistä, vaan evoluutio Afrikassa. Homo habilis n. 2,3 milj. v. sitten, Homo sapiens n. 300 000 v. sitten.
    Uskonto: Aadam on Raamatun ja Koraanin mukaan ensimmäinen ihminen.
    Lisätietoa:
    Voit tutustua tarkemmin ihmisen evoluutioon esimerkiksi tutkimalla Homo-suvun eri lajeja, kuten pystyihmistä (Homo erectus).

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä ensimmäisenä kannatta kehittää vaikka ajantajua 2000 vuodesta, kun Jumalakin siinä on 3500 vuoden takaa.

    Jumalalla ei ole aikaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Totuus Raamatusta on selkeästi osoitettavissa ja karua luovettavaa uskoville.

    Mikä on karua?

    1Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Noin älytön on evoluutioteoria!

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä ensimmäisenä kannatta kehittää vaikka ajantajua 2000 vuodesta, kun Jumalakin siinä on 3500 vuoden takaa.

    Jeesus Kristus on sama eilen tänään & iankaikkisesti.📖✝️
    Jumala on ikuinen! 🕊

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ensimmäistä ihmistä ei voi nimetä, koska ihmislaji (Homo sapiens) kehittyi Afrikassa vähitellen noin 300 000 vuotta sitten, eikä kyseessä ollut yksittäinen tapahtuma vaan pitkä evoluutioprosessi apinaihmisistä, ja varhaisimmat Homo-suvun edustajat (kuten Homo habilis) ilmaantuivat jopa 2–2,4 miljoonaa vuotta sitten. Raamatun mukaan ensimmäinen ihminen on Aadam, mutta tieteellisesti katsottuna nykyihminen syntyi monien esimuotojen kautta Afrikassa.
    Tieteellinen näkökulma:
    Varhaisimmat ihmiset: Ihmislajin esi-isiä löytyy Afrikasta jopa 2–3 miljoonan vuoden takaa. Esimerkiksi Homo habilis (kätevä ihminen) oli yksi varhaisimmista suvun edustajista.
    Nykyihminen (Homo sapiens): Nykyihminen kehittyi Afrikassa noin 300 000 vuotta sitten, ja varhaisimmat fossiilit on löydetty Marokosta.
    Evoluutio: Ihmisen kehitys oli asteittaista, ja eri ihmislajit elivät rinnakkain, kunnes Homo sapiens levittäytyi maailmalle.
    Uskonnollinen/myyttinen näkökulma:
    Aadam: Monissa uskonnoissa, kuten juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, Aadam (Aatami) on ensimmäinen ihminen, jonka Jumala loi.
    Lyhyesti:
    Tiede: Ei yhtä "ensimmäistä" ihmistä, vaan evoluutio Afrikassa. Homo habilis n. 2,3 milj. v. sitten, Homo sapiens n. 300 000 v. sitten.
    Uskonto: Aadam on Raamatun ja Koraanin mukaan ensimmäinen ihminen.
    Lisätietoa:
    Voit tutustua tarkemmin ihmisen evoluutioon esimerkiksi tutkimalla Homo-suvun eri lajeja, kuten pystyihmistä (Homo erectus).

    Roskaa.💩

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Mikä on karua?

    Karu selli.🎪🥺

    Äänestä

Raamattua kannattaa lukea ainoastaan alkuperäiskielillä, alkuperäisistä lähteistä(kääröistä jne.), kaikki käännökset suomeksi ja muille kielille ovat väärennöksiä ja siten kadotukseen vievää eksytystä.

Äänestä
  • Jeesuksen toinen tuleminen, kreikaksi parousia, on kristinuskon keskeinen odotus Jeesuksen paluusta maan päälle kirkkaudessa ja voimassa täyttämään loput messiaanisista ennustuksista, aloittaen tuhatvuotisen valtakunnan, jossa rauha vallitsee. Tämä tapahtuma, jonka apostolit näkivät taivaaseen nousun yhteydessä (Apt. 1:11), merkitsee lopullista voittoa Saatanasta ja kaikkien ihmisten tietoisuutta hänen paluustaan.
    Tärkeimmät piirteet:
    Paluu kirkkaudessa: Jeesus palaa voimassa ja kirkkaudessa, Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa (Matt. 16:27).
    Täyttymys ja tuhatvuotinen valtakunta: Toinen tuleminen aloittaa tuhatvuotisen valtakunnan, jossa Jeesus hallitsee henkilökohtaisesti maan päällä.
    Kaikki tietävät sen: Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, kaikki ihmiset tulevat tietämään tämän tapahtuman.
    Ennustettu: Sekä Raamatun profeetat että Uusi testamentti puhuvat tästä tapahtumasta.
    Mitä tapahtuu:
    Jeesus tulee takaisin maan päälle.
    Saatanan valta loppuu.
    Rauha ja ilo vallitsevat.
    Uskonnollinen merkitys:
    Se on kristinuskon lopun aikojen huipentuma.
    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko näkee tehtäväkseen valmistella Herran paluuta.

    Äänestä

  • Kerro toki muutama väärennetty kohta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen toinen tuleminen, kreikaksi parousia, on kristinuskon keskeinen odotus Jeesuksen paluusta maan päälle kirkkaudessa ja voimassa täyttämään loput messiaanisista ennustuksista, aloittaen tuhatvuotisen valtakunnan, jossa rauha vallitsee. Tämä tapahtuma, jonka apostolit näkivät taivaaseen nousun yhteydessä (Apt. 1:11), merkitsee lopullista voittoa Saatanasta ja kaikkien ihmisten tietoisuutta hänen paluustaan.

    Mormooonit eivät ole kristittyjä.

    Kunnia ja kirkkaus on ufoa tarkkoitava ilmaus.

    'Heralla on käytössä kymmnettuhannet loistavat vaunut' - ylöstempaamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen toinen tuleminen, kreikaksi parousia, on kristinuskon keskeinen odotus Jeesuksen paluusta maan päälle kirkkaudessa ja voimassa täyttämään loput messiaanisista ennustuksista, aloittaen tuhatvuotisen valtakunnan, jossa rauha vallitsee. Tämä tapahtuma, jonka apostolit näkivät taivaaseen nousun yhteydessä (Apt. 1:11), merkitsee lopullista voittoa Saatanasta ja kaikkien ihmisten tietoisuutta hänen paluustaan.
    Tärkeimmät piirteet:
    Paluu kirkkaudessa: Jeesus palaa voimassa ja kirkkaudessa, Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa (Matt. 16:27).
    Täyttymys ja tuhatvuotinen valtakunta: Toinen tuleminen aloittaa tuhatvuotisen valtakunnan, jossa Jeesus hallitsee henkilökohtaisesti maan päällä.
    Kaikki tietävät sen: Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, kaikki ihmiset tulevat tietämään tämän tapahtuman.
    Ennustettu: Sekä Raamatun profeetat että Uusi testamentti puhuvat tästä tapahtumasta.
    Mitä tapahtuu:
    Jeesus tulee takaisin maan päälle.
    Saatanan valta loppuu.
    Rauha ja ilo vallitsevat.
    Uskonnollinen merkitys:
    Se on kristinuskon lopun aikojen huipentuma.
    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko näkee tehtäväkseen valmistella Herran paluuta.

    Miten kristinusko keskeisesti odottaa Jeesuksen paluuta, kun silloinhan uskovaisilta lähtee uhri itsensä puolesta - kaatuu koko kristinusko?

    Jeesuksen paluu on antikristus.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mormooonit eivät ole kristittyjä.

    Luetaan kristinuskoon, koska myös heidän jumalana on Jahve.

    Äänestä

  • Mahtaakohan parantaa ymmärryskykyä itse tarinasta, jos se ei edes omalla äidinkielellä avaudu?!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen toinen tuleminen, kreikaksi parousia, on kristinuskon keskeinen odotus Jeesuksen paluusta maan päälle kirkkaudessa ja voimassa täyttämään loput messiaanisista ennustuksista, aloittaen tuhatvuotisen valtakunnan, jossa rauha vallitsee. Tämä tapahtuma, jonka apostolit näkivät taivaaseen nousun yhteydessä (Apt. 1:11), merkitsee lopullista voittoa Saatanasta ja kaikkien ihmisten tietoisuutta hänen paluustaan.
    Tärkeimmät piirteet:
    Paluu kirkkaudessa: Jeesus palaa voimassa ja kirkkaudessa, Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa (Matt. 16:27).
    Täyttymys ja tuhatvuotinen valtakunta: Toinen tuleminen aloittaa tuhatvuotisen valtakunnan, jossa Jeesus hallitsee henkilökohtaisesti maan päällä.
    Kaikki tietävät sen: Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, kaikki ihmiset tulevat tietämään tämän tapahtuman.
    Ennustettu: Sekä Raamatun profeetat että Uusi testamentti puhuvat tästä tapahtumasta.
    Mitä tapahtuu:
    Jeesus tulee takaisin maan päälle.
    Saatanan valta loppuu.
    Rauha ja ilo vallitsevat.
    Uskonnollinen merkitys:
    Se on kristinuskon lopun aikojen huipentuma.
    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko näkee tehtäväkseen valmistella Herran paluuta.

    Mormoni on mormoni vaikka voissa paistais (vanha sanonta).

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Luetaan kristinuskoon, koska myös heidän jumalana on Jahve.

    Kirjoitetaan JHVH.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kirjoitetaan JHVH.

    Wikisivu Jahve, juutalaisuuteen perustuen on kristinuskon ja islamin jumala, ja kirjoitetaan kyllä tupla W:llä - JHWH.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Luetaan kristinuskoon, koska myös heidän jumalana on Jahve.

    Valtavirran kristilliset kirkot eivät usein pidä heitä kristittyinä johtuen mormonismin omasta, ainutlaatuisesta teologiasta, kuten eroista kolminaisuusoppiin ja lisätyistä pyhistä kirjoituksista (Mormonin kirja)

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miten kristinusko keskeisesti odottaa Jeesuksen paluuta, kun silloinhan uskovaisilta lähtee uhri itsensä puolesta - kaatuu koko kristinusko?

    Jeesuksen paluu on antikristus.

    Olet todella harhainen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Valtavirran kristilliset kirkot eivät usein pidä heitä kristittyinä johtuen mormonismin omasta, ainutlaatuisesta teologiasta, kuten eroista kolminaisuusoppiin ja lisätyistä pyhistä kirjoituksista (Mormonin kirja)

    Mormonit ovat harhaoppisia. Ovat omineet osia kristinuskosta ekdyttääkseen,

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kirjoitetaan JHVH.

    Jahve on pelkkää oletusta.👎

    Äänestä

Kun on kyse 2000 vuotta vanhoista teksteistä ja Jumalasta jo 3500 vuoden takaa ja opettajasta, joka yritti saada uskontoon jo muutoksen 2000 vuotta sitten, kun sanoi se Jumalaa Saatanaksi, jolle uhrattiin esikoispojat mm. Ja lapsia tulella, jo joutui itse tämän kultin uhriksi, niin kannattaa aloittaa tarkistamalla ensin taustat - 5.Mooseksen kirja luku 4:10 alkaen, josta, että Jumalasta on kyse, ja lukemalla wikisivu Jahve, mikä kertoo tarinan taustat.

Äänestä
  • Jumala sanana ei ole käsite Jumalasta, vaan siitä mitä tuhansia vuosia sitten pelättiin Jumalana eli mölisevänä, tultasyöksevänä pahuutena, jolla papit kiristivät hyötyä syntisanalla.

    Äänestä

  • Kristinuskolla Jeesus on siis uhrina tälle tulivuorijumalalle, kun vastusti juutalaisuutta.

    Äänestä

Hienosti opetit ja vastasit itsesi esittämiin kysymyksiiin. Varmasti kannattaa aina Raamattua lukea rukouksen hengessä, pyytää aina Pyhää Henkeä avaamaan sitä lukijalleen. Nöyryys, kunnioitus, vilpittömyys usein ovat hyviä ominaisuuksia myös Raamatun lukijalle, jos tetysti muuenkin elämässä.

Raamatussa on kaikessa yksinkertaisuudessaan kaavan omaisesti kaksi tasoa, tai oikeasti kolme. Siinä kerrotaan, miten ihminen on toiminut ja toimii, sitten, miten Jumala on toiminut ja toimii. Ja sitten vieä, miten Jumala odottaisi ihmisen toimivana ja miten Hän ei haluaisi ihmisen toimivan. Ne on kaikki esitetty Raamatussa limittäin kaikissa kirjoissa ja luvuissa. Voi hyvin!

1Äänestä

Ellette te keksi ihan uutta näkökantaa Raamattuun, kuin mikä teillä on juutalainen syntiopin tie pelastua Jeesuksen uhrinpalvonnalla tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte, on tämä teidän koko uskontonne loppu nyt.

Äänestä
  • Toistaiseksi en ole havainnut edes yritystä siihen suuntaan.

    Äänestä

  • Juutalaiset uhraavat edelleen syntiensä sovittamiseksi.

    1Äänestä

Raamatun jumala ilmoittaa kostavansa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Miksi Suomessa ei ole samaa lakia?

Äänestä
  • Niin, se Jumala on muinainen tulivuori, millä papit pelottelivat syntisanalla ja keräsivät hyötyä itselleen - mm. kuningas Salomo 666 talentia kultaa lasten hengen säästämisellä, jotka tuo 'Jumala' oli määrännyt uhreikseen.

    Äänestä

  • Luehan tarkemmin. Ihminen voi itse katkaista tämän ketjun.

    1Äänestä

Jos Raamattu olisi ylivertaisen älyn inspiroima tai peräti sanelema opus kaikelle ihmiskunnalle, niin miksi se on niin sekava ja monitulkintainen, että sen lukemiseksi tarvitaan jotain erehtyväisen ja syntisen ihmisen ohjeita tai peräti opaskirjoja?

Raamattu on koottu tietyssä järjestyksessä, mutta tuo järjestys on hämäystä ja olisikin paras aloittaa lukeminen jälkimmäisen osan keskeltä?!?

Äänestä
  • Siitä syystä, koska sen ymmärtäminen vaatii älyä.

    1Äänestä

  • Riittää aluksi, kun tajuat, että tarinassa esiintyy Saatana Jumalan nimellä ja varastaa uskojansa sielun.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Riittää aluksi, kun tajuat, että tarinassa esiintyy Saatana Jumalan nimellä ja varastaa uskojansa sielun.

    Tämän ei pitäisi kyllä olla ongelma yhdenkään teologin ja papin ymmärtää, kun siunaa vainajan sieluttomana tulenliekkeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Siitä syystä, koska sen ymmärtäminen vaatii älyä.

    Koko ihmiskunnalle tarkoitettu kirja EI VOI VAATIA lukijaltaan kovin paljon älyä.

    Viestinnän ensimmäinen sääntö on se, että viestin muoto ja tyyli pitää sovittaa kuulijakuntaan. Kun Jeesuksen mukaan pääkohderyhmä on "lapsen kaltaiset" eli infantiilit, niin aika selkokieltä pitäisi olla ja hyvin jäsennettynä.

    Jumala ei ymmärrä edes viestintää.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Voi sinua ymmärtämätön!

    1Äänestä

Kirja "Miten ymmärrät Raamattua oikein". Kirjoittaja on eksegetiikan professori, maailmalla tunnetuin suomalainen teologi Heikki Räisänen. Suosittelen lukemaan. Hän kuoli vuonna 2015.

Äänestä
  • Juu, mutta Heikki Räisänen ei lopultakaan keksinyt Jeesuksen murhan motiivia - se täytyy tietää ymmärtääkseen tarinan.

    Vai tajusiko Räisänen, ettei Jeesus ollut juutalainen, vaan Israelilainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Juu, mutta Heikki Räisänen ei lopultakaan keksinyt Jeesuksen murhan motiivia - se täytyy tietää ymmärtääkseen tarinan.

    Vai tajusiko Räisänen, ettei Jeesus ollut juutalainen, vaan Israelilainen?

    Ja ottaen huomioon, että oli teologi, hän ei koko totuutta olisi voinut edes paljastaa.

    Äänestä

  • Niin, mentäisiinkö takaperin ihan 2000 vuotta, kun olen juuri tieteeseen perustellut, että mistä Raamattu todellisuudessa kertoo?

    Ja on syytä edelleenkin olettaa, että Räisänen ei keksinyt, että Jeesus ei ollut juutalainen vaan oli israelilainen, kun en ainakaan ole nähnyt, että hän olisi keksinyt Jeesuksen murhan motiivin.

    Vai keksikö?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Niin, mentäisiinkö takaperin ihan 2000 vuotta, kun olen juuri tieteeseen perustellut, että mistä Raamattu todellisuudessa kertoo?

    Ja on syytä edelleenkin olettaa, että Räisänen ei keksinyt, että Jeesus ei ollut juutalainen vaan oli israelilainen, kun en ainakaan ole nähnyt, että hän olisi keksinyt Jeesuksen murhan motiivin.

    Vai keksikö?

    Ja toinen asia - teologina, jos keksi - olisiko voinut edes ääneen sanoa, kun olisikin ollut entinen teologi.

    Äänestä

  • Räisäsen oli hyvin vaikea löytää kirjalleen alunperin kustantajaa. Että semmoinen teologi oli hän.

    1Äänestä

  • Räisänen on suurimpia eksyttäjiä ja kylmää yliopistossa tätä valhettaan. Siksi evlut kirkon papit ja piispat ovat harhaoppisia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Räisänen on suurimpia eksyttäjiä ja kylmää yliopistossa tätä valhettaan. Siksi evlut kirkon papit ja piispat ovat harhaoppisia.

    Räisänen on kuollut.☠️⚰️🪦
    Jeesus elää!📖✝️🕊

    Äänestä

Nämä on hulppeita vitsejä: Jos Raamattu olisi jonkin älyn luoma, niin miksi se on niin sekava?

Entä jos se rajoitus onkon ihmisten korvien välissä ymmärtää?

- Olen juuri täysin yksinkertaisesti selittänyt mikä se tarina on - ilman mitään sekavuutta.

Äänestä
  • Ja sopien jopa tämän päivän tieteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ja sopien jopa tämän päivän tieteeseen.

    Ensimmäinen ehto: lopeta uskomasta valehtelevia uskovaisia.

    Äänestä

  • Jos teologi kirjoittaa kirjan "Miten ymmärrät Raamattua oikein", niin teologinkin käsityksen mukaan väärinymmärryksen vaara on suuri.

    Eli Jumala ei osannut viestiä.

    Äänestä

  • Et ole edes koskaan lukenut alusta loppuun ja ymmärtänyt lukemaasi jos sanot sitä sekavaksi.

    1Äänestä

Jos luette, lukekaa vain se mikä on hyödyllistä ja hyvä sanoma. Ei Raamattu kuten mikään muukaan kirja ole kokonaisuudessaan totta, ja kaikkihan ne ovat lukijansa tulkitsemia. Soveltakaan tulkintaanne vain omaan elämään. Usein oikeaan käsitykseen päätyy kun kysyy miksi tämä lause on krijoitettu, mitä sillä tarkoitetaan ja onko se suomennettu oikein. Jos lauseessa ei ole sisältöä, se kannattaa unohtaa.

Raamattu ei käske mitään, eikä ainakaan lukemaan ja uskomaan itseään.

Äänestä
  • Eihän Suomen Lakikaan käske uskomaan itseensä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eihän Suomen Lakikaan käske uskomaan itseensä.

    Mikähän tämä itse peukutettu neronleimaus on?!

    Äänestä

  • Jokainen sivistynyt ihminen on lukenut Raamatun ainakin kerran kokonaan. 📖 Suosittelen tätä kaikille.😇👍

    Äänestä

Kristityn usko on kasvutarina, jossa Raamatun kokonaissanoma alkaa pikkuhiljaa avautua koko loistoonsa. Kun Pyhä Henki alkaa antamaan vastauksia kysymyksiisi ja vahvistuksia oikeasta tiestä epäilyksien tullessa, olet päässyt jo keskusteluun Jumaluuksien kanssa. Taivaan Isä, Poika Jeesus Kristus Kaikkivaltias Herramme ja tuleva tuomarimme ja heidän hierarkiansa selvenevät. Jos jää epäselvuuksiä, kannattaa kysyä heiltä rehellisesti. Kun vastaus tulee, niin sen huomaa heti, että tämä on suoraa puhetta minulle, koska se on niin selkokielistä ja juuri sinulle räätälöityä ilmaisua. Kun näitä kertyy, ne aiheuttavat Jumalaista riemua ja saa sinut ylistämään Jumalaa. Kun muistelet näitä kaikkia, maailman kaikkeuden suurimman Olennon hyvyyksiä kammiossasi yksin, voit ratketa riemulliseen virkistävään hihhulimaiseen ylistykseen Jumalasi kunniaksi.

1Äänestä
  • Käytännössä olen Paavalinkin sanoin, kun hänen Jumalansa on kuulemma hullumpi Raamatun mukaan, kuin yksikään ihminen, että se uskon ohella vain kasvaa. Muistaako kukaan koodia Raamatusta tuohon Paavalin kirjeen jakeeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Käytännössä olen Paavalinkin sanoin, kun hänen Jumalansa on kuulemma hullumpi Raamatun mukaan, kuin yksikään ihminen, että se uskon ohella vain kasvaa. Muistaako kukaan koodia Raamatusta tuohon Paavalin kirjeen jakeeseen?

    Löytyy: Jae 1:23 ja 1.Korinttolaiskirje

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Löytyy: Jae 1:23 ja 1.Korinttolaiskirje

    Tai tarkistettuna ja 1:25, kun Jumalan heikkous ja hulluus, molemmat voittavat ihmisen.

    Äänestä

Ensisijaisesti Raamattua pitää lukea taivaan näkökulmasta mitä Jumala on ajatellut
ja Jumala on täysin puhdas ja pyhä siinä ei ole pilkun pilkkua eikä varjon varjoa Eikä rypyn ryppyä. Tämä on ehdoton kanta, tämä on sisäistettävä selkäytimeen. sitten katse pitää kohdistua pyhään taivaaseen
Mikä on täydellistä taivaassa sitä tavoitelkaa

Ja Jeesus oli täydellinen ja antoi henkensä Golgatan ristillä sinunkin syntiesi puolesta Tämä usko johtaa taivasten valtakuntaan jossa ei ole muuta kuin Jumalan kaltaista pyhää elämää
pyhä elämä se on tavoite maan päälläkin ja anteeksianto on ohjenuora mitä ei voi ohittaa, se on Jumalan voima evankeliumi joka suoritettiin sinun syntiesi tähden Golgatan ristillä.

1Äänestä
  • "Ensisijaisesti Raamattua pitää lukea taivaan näkökulmasta mitä Jumala on ajatellut"

    Jos Jumala ymmärtäisi jotain viestinnästä ja olisi laatinut / laadituttanut kirjan IHMISILLE, niin tietenkin se olisi pitänyt kirjoittaa IHMISEN näkökulmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    "Ensisijaisesti Raamattua pitää lukea taivaan näkökulmasta mitä Jumala on ajatellut"

    Jos Jumala ymmärtäisi jotain viestinnästä ja olisi laatinut / laadituttanut kirjan IHMISILLE, niin tietenkin se olisi pitänyt kirjoittaa IHMISEN näkökulmasta.

    Mutta onneksi ihmisen näkökulmasta voi ainakin tarkistaa Raamatusta, että se puhuva Jumala onkin tulivuori. 5.Mooseksen kirja, luku 4:10 alkaen. Sen taivaassa palaa kyllä tuli, mutta kun pitää tämän 'taivaan näkökulman' mielessä, niin osuu ihan nappiin.

    Äänestä

Muistat et se on maailman tunnetuin satukirja ni tiedät kuinka sitä luet

Äänestä
  • On metkaa, kun useimpien satujen juoni kyllä ymmärretään, mutta Raamatun ei edes haluta ymmärtää, kun Paholainen varastaa sielun?!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    On metkaa, kun useimpien satujen juoni kyllä ymmärretään, mutta Raamatun ei edes haluta ymmärtää, kun Paholainen varastaa sielun?!

    Tälläisten yhden jakeen hokijat, eivät näe kokonaisuuksia, vaan imeskelevät namuaan virnuillen. He eivät kehity. Kymmeniä vuosia he hokevat mantraansa, tulivuorijumalastaan jne...

    Äänestä

Minä osaan kertoa miten Raamattua EI PIDÄ lukea, jos haluaa säilyä kristittynä.

Sitä ei pidä lukea kannesta kanteen alkaen Genesiksen 1. luvusta ja lopettaen Johanneksen ilmestyksen sadistisisiin lopun ajan veriorgioihin.

Jos näin tekee, tajuaa miten sekava soppa ja aikaansa sidottuja Raamatun eri tekstit ovat ja silloin on vaarana lipsahtaa ateistiksi. Niin minulle ainakin kävi.

Äänestä
  • Ja kannattaa kirkoissa myös välttää katsomasta Jeesuksen kidutuskuvaa, siitä tulee sadistisia ajatuksia.

    Myös kannattaa välttää jaetta Gal.3:13, missä Jeesus on tosi Jumalana kirottu kiroukseksi, kun nykyajan ihminen tietää, että Saatanan voiman avulla kirotaan.

    Myös ehtoollisella käyntiä kannattaisi välttää, koska tuossa ihmissyöntiä mukailevassa riitissä on kuviteltava tunnustuksen mukaan ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.

    Myös ihmissyönti voi aihettaa ikäviä tunemuksia, vaikka ei tietäisikään, että kyseessä on todellinen intiaaneiltakin tuttu ihmissyöntiriitti vihollisen kuolleena pitämiseksi, kuten Paavali toteaakin antaessaan ehtoollisriitin, että sillä julistetaan Herran kuolemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ja kannattaa kirkoissa myös välttää katsomasta Jeesuksen kidutuskuvaa, siitä tulee sadistisia ajatuksia.

    Myös kannattaa välttää jaetta Gal.3:13, missä Jeesus on tosi Jumalana kirottu kiroukseksi, kun nykyajan ihminen tietää, että Saatanan voiman avulla kirotaan.

    Myös ehtoollisella käyntiä kannattaisi välttää, koska tuossa ihmissyöntiä mukailevassa riitissä on kuviteltava tunnustuksen mukaan ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.

    Myös ihmissyönti voi aihettaa ikäviä tunemuksia, vaikka ei tietäisikään, että kyseessä on todellinen intiaaneiltakin tuttu ihmissyöntiriitti vihollisen kuolleena pitämiseksi, kuten Paavali toteaakin antaessaan ehtoollisriitin, että sillä julistetaan Herran kuolemaa.

    Ja kun ehtoollisella on happamaton leipä, kannattaa välttää lukemasta 2.Kuningasten kirjan lukua 23, mikä paljastaa, että happamaton leipä liittyy lasten uhrauksessa syöntiriittiin ja veren juontiin, mitä ehtoollinen mukailee.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ja kun ehtoollisella on happamaton leipä, kannattaa välttää lukemasta 2.Kuningasten kirjan lukua 23, mikä paljastaa, että happamaton leipä liittyy lasten uhrauksessa syöntiriittiin ja veren juontiin, mitä ehtoollinen mukailee.

    Ja hyvä on myös vältellä - tuli tuosta intiaaniriitistä mieleen - intiaanien mytologiaa, kun heillä on ihmislihaa syövä Paholainen Wendigo, joka yllyttää ihmislihan syöntiin, jolloin syöjä itse muuttuu myös Paholaiseksi.
    Nämä nyt tuli tärkeimpinä välyettävinä mieleeni.

    Äänestä

  • Ai niin, ne Johanneksen ilmestyskirjan mainitsemasi lopunajan veriorgiat liittyvät siihen, kun kristityt joutuva Peto-jumalansa kanssa tuliseen pätsiin, kun olivatkin saatananpalvojia Jeesuksen nimen hyväksikäytöllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ai niin, ne Johanneksen ilmestyskirjan mainitsemasi lopunajan veriorgiat liittyvät siihen, kun kristityt joutuva Peto-jumalansa kanssa tuliseen pätsiin, kun olivatkin saatananpalvojia Jeesuksen nimen hyväksikäytöllä.

    No niin, ja sitten me muut saammekin uuden, ihanan maailman, jossa ei enää ole itkua oleva, joka on oikeudenmukainen ilmestyskirjan mukaan, kun Lutherinkin sanoin kaikki jo luonnostaan vihattava on korjattu maailmasta pois, ja poltettu kirkon toimesta rikkaviljana tulessa.

    Äänestä

Toisin sanoen tulee siis lukea kuten sinä. Kaikki muut tavat on väärin.

Äänestä
  • Miten minä voisin olla väärässä?
    Nyt en ymmärrä?

    Äänestä

<<laadituttanut kirjan IHMISILLE, niin tietenkin se olisi pitänyt kirjoittaa IHMISEN näkökulmasta.<<

Eikö minä voi katsoa taivaan silmälaseilla asioita
ja siellähän ne on annettu ne on universaaliset
Ja kun taivaaseen on koti , sinne on kohdistettava katse: Jeesus istuu Isän oikealla puolella.
eihän mikään muu ole ongelma kun Raamattua lukee kun sen täyttäminen käytännössä se on ongelma : ihmiset on niin itsekkäitä ja itse tietoisia ja kulkevat harhassa.
Jumala on alistettu ihmiselle mieluisaksi. Jeesusta ei ole ylennetty.

Jeesus on ainoa tie totuus ja elämä

Äänestä
  • " ihmiset on niin itsekkäitä ja itse tietoisia ja kulkevat harhassa."

    Eikö ihmiset ole juuri sellaisia, millaiseksi kaikkitietävä Jumala on heidät älykkäästi suunnitellut?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    " ihmiset on niin itsekkäitä ja itse tietoisia ja kulkevat harhassa."

    Eikö ihmiset ole juuri sellaisia, millaiseksi kaikkitietävä Jumala on heidät älykkäästi suunnitellut?

    Tällaisia ihmiset kun lankesivat syntiin. Syntiä Jumalan edessä , näihin ei ole maallista lakia.

    2.Timoteuksen kirje:
    3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

    Missä on sielun puhtaus?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    " ihmiset on niin itsekkäitä ja itse tietoisia ja kulkevat harhassa."

    Eikö ihmiset ole juuri sellaisia, millaiseksi kaikkitietävä Jumala on heidät älykkäästi suunnitellut?

    Noinko robotti ajattelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Noinko robotti ajattelee?

    Eikö ihmiset ole juuri sellaisia, millaiseksi kaikkitietävä Jumala on heidät älykkäästi suunnitellut?
    Noinko robotti ajattelee?

    Äänestä

Hyvää ohjeita.

Äänestä

33👍

Äänestä

Jännää, että täällä kärkkäiten Raamattua kritisoivat ne jotka eivät itse ole koskaan sitä lukeneet kokonaan.

1Äänestä
  • Kritisoijissa on myös niitä, jotka ovat lukeneet.

    1Äänestä

  • Aikanaan kun Hannu Salama sai syytteet jumalanpilkasta, niin oikeudessa kävi ilmi että hän tunsi raamatun paljon paremmin kun moni piispa, jotka olivat syytteen nostaneet. Loppujen lopuksi kävi niin että Salama sai tuomion mutta Kekkonen armahti hänet. Eli kerrankin Kekkonen teki jotain oikein eikä vain suojellut omaa valtaansa.

    Äänestä

<<Eikö ihmiset ole juuri sellaisia, millaiseksi kaikkitietävä Jumala on heidät älykkäästi suunnitellut?<<

Miksi ihminen käyttäytyy ilkeästi toisia kohtaan epäoikeudenmukaisesti ahneesti ja tällä tavalla kun Jumala on luonut ihmiset hyväksi alkuperin
mutta synti tuli ja turmeli sielun ahneuteen ja ilkeyteen ja
ihminen ei halua tunnustaa itsensä syntiseksi
Jeesuksen valo Ei kosketa heitä
he ovat ylimaallisia
kun Jeesuksen valo koskettaa se valaisee synnin
Siksi hän kävi Golgatan tien lävitse ja sovitti synnin ja synti sai rangaistuksen.

taivasten valtakunta on Jeesuksen läsnäolo sydämessä

Äänestä
  • "Synti tuli"
    Jos kaikki on Jumalan luomaa, niin mistähän se synti tuli?
    Mistä muualta kuin Jumalasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    "Synti tuli"
    Jos kaikki on Jumalan luomaa, niin mistähän se synti tuli?
    Mistä muualta kuin Jumalasta?

    Synti tuli Perkeleen kapinasta Jumalaa vastaan.📖😿

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Synti tuli Perkeleen kapinasta Jumalaa vastaan.📖😿

    Kukas sen kapinoivan Perkeleen loi ja suunnitteli?

    Ei ole MITÄÄN mistä kaiken luonut kaikkivaltias ei olisi viime kädessä vastuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kukas sen kapinoivan Perkeleen loi ja suunnitteli?

    Ei ole MITÄÄN mistä kaiken luonut kaikkivaltias ei olisi viime kädessä vastuussa.

    Jumala otti syyn päälleen ja sovitti ne Golgatan ristillä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Jumala otti syyn päälleen ja sovitti ne Golgatan ristillä Jeesuksessa Kristuksessa.

    Ja sovitti samalla teidät helvettiin luonnostanne vihattavina ja sieluttomina, kun ryhdyitte palvomaan tätä uhrausta itsenne puolesta. Tarjouksen tekijä oli Paholainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kukas sen kapinoivan Perkeleen loi ja suunnitteli?

    Ei ole MITÄÄN mistä kaiken luonut kaikkivaltias ei olisi viime kädessä vastuussa.

    Ihminen loi pahuuden - sai valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Ihminen loi pahuuden - sai valita.

    Oli kaksi tietä (Matt.7), ja selvä tieto, että toinen tie vie (sielun) kadotukseen.

    Ei kukaan pakottanut uskomaan Jumalan kiroamiseen ja äärimmäisen julmaan kuoliaaksi kiduttamiseen moraalia ja etiikkaa opettaneen Jeesuksen nimeen itsensä puolesta uhrina, ettei tarvitse vastata omista pahoista teoistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kukas sen kapinoivan Perkeleen loi ja suunnitteli?

    Ei ole MITÄÄN mistä kaiken luonut kaikkivaltias ei olisi viime kädessä vastuussa.

    Tarinassa ei edes ole mitään kapinoivaa Perkelettä, tarina on niiltä luonnostaan vihattavilta uskovaisilta, jotka haluavat oman valintansakin laittamaan Jumalan syyksi.

    Sana 'synti' on kristinuskon luoneen Paavalin perisyntitarinasta, ja perustana koko uskolle oli, että oli alunperinkin uskottava Luojajumalan pahaksi ja petolliseksi.

    Tämä olisi helvetistä kutsunut Saatanan viekoittelemaan muka luomaansa viatonta ihmistä, kun Jumala valetarinan mukaan oli istuttanut ihmisen kiusaksi puun, mihin ei saanat koskea.

    Tarina on valhe luomiskertomuksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Ja usko jo pahaan ja petolliseen Luojajumalaan, kuvastaa jo LUONNOSTAAN vihattavaa ihmistä (lainaus Lutherilta).

    Äänestä

Kun luterilaisia on pari prosenttia kristityistä, niin miten luterilainen voi opettaa "oikean" tavan lukea Raamattua? Lukeeko muka 98% kristityistä Raamattua ihan väärin, kun eivät ymmärrä olla luterilaisia? Vai olisiko luterilaiset juuri niitä, jotka ei ihan ymmärrä?

Äänestä
  • Siten, ettei luterilaisuus tippaakaan keplottele anemaksuin kirkolle, saadakseen Raamatun tarinaan paremman lopputuloksen, kuin mitä Raamatussa lukee, koska sama tarina on kaikille kristityille.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Siten, ettei luterilaisuus tippaakaan keplottele anemaksuin kirkolle, saadakseen Raamatun tarinaan paremman lopputuloksen, kuin mitä Raamatussa lukee, koska sama tarina on kaikille kristityille.

    Ja jos ymmärtää Lutherin parhaiten referoiman Rasmatun kertomuksen, ei myy Paholaiselle sieluaan.

    Äänestä

<<Ja sovitti samalla teidät helvettiin luonnostanne vihattavina ja sieluttomina, kun ryhdyitte palvomaan tätä uhrausta itsenne puolesta. Tarjouksen tekijä oli Paholainen.<<

Tarjouksen tekijä oli Paholainen on itse Jumala, synnit anteeksi ja uusiluomus, synnit on jätetyksi taakse, saatanalle kova pala ja ilmaiseksi. Tässä on Jumalan ylittämätön hyvyys oivallettavana.

Äänestä
  • No, ei oikein osu kohdalleen, jos Paavalin sanoin pelastus Jeesuksen uhrauksella on Roomalaiskirje 7 luvun mukaan, pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.

    Palvotaanko tällä synnillä Jumalaa vai Saatanaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    No, ei oikein osu kohdalleen, jos Paavalin sanoin pelastus Jeesuksen uhrauksella on Roomalaiskirje 7 luvun mukaan, pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.

    Palvotaanko tällä synnillä Jumalaa vai Saatanaa?

    Ja edelleenkin tämän uskon tien päässä palaa tuli - 1.Korinttolaiskirje, luku 3:11-13.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Ja edelleenkin tämän uskon tien päässä palaa tuli - 1.Korinttolaiskirje, luku 3:11-13.

    Miten tästä oivallat Jumalan ylittämättömän hyvyyden?

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Miten tästä oivallat Jumalan ylittämättömän hyvyyden?

    Niin, että polvillesi menit, etkä osannutkaan vastata, samaa mieltä - siinä ei ole minkäänlaista hyvyyttä.

    Äänestä

Jos et ole uskossa Jeesukseen niin luet sitä saadaksesi sieltä evankeliumia uskoontulosta Jeesukseen eli tarkkaat kuinka opetuslapset ja ihmiset ottivat uskon vastaan ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Jos ole jo uskossa Jeesukseen niin lue Raamattua rukoillen yhdessä Pyhän hengen kanssa niin opit sieltä mitä Jumala ja Pyhä henki juuri nyt tahtoo sinulle tässä elämän- ja uskonkasvunvaiheessa antaa sinulle.

Äänestä
  • Niin, sinä olet tippunut junasta ja makaat rähmälläsi pientareella: nyt USKOTAAN JEESUSTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Niin, sinä olet tippunut junasta ja makaat rähmälläsi pientareella: nyt USKOTAAN JEESUSTA.

    Kyllä hänen omansa, hänen äänen kuulee, ja jos et kuule, niin jää sitten sinne pientareelle vaikka kuolemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Kyllä hänen omansa, hänen äänen kuulee, ja jos et kuule, niin jää sitten sinne pientareelle vaikka kuolemaan.

    Vaikka todellisuudessa tietysti oletkin vain tuon väärän päätteen hokijatrolli, joka Matt.7 on se laittomuusden tekeminen Jeesuksen nimeen, joille hän sanoo, että menkää pois, en tunne teitä, te laittomuuden tekijät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamattua voi lukea kolmesta näkökulmasta. Niitä voi myös ajatella kolmena tasona, jotka johtavat yhä syvemmälle Raamatun sanoman ymmärtämiseen.

Ensimmäinen näkökulma on katsoa Raamattua kuin mitä hyvänsä kirjaa tai kirjakokoelmaa: tutkia sen kieltä, kirjoitusajankohtaa, kirjoittajien henkilöllisyyttä, historian vaikutusta teksteihin jne. Tämä taso on raamatunlukijalle tärkeä ja hyödyllinen. Mutta jos Raamatun lukeminen jää vain tälle tasolle, sen varsinainen sanoma jää hämäräksi.

Toinen näkökulma on pitää Raamattua ohjekirjana. Raamatusta löytyykin parhaat ohjeet hyvään ja tasapainoiseen elämään lähimmäisten ja Jumalan kanssa. Kymmenen käskyä ja Jeesuksen vuorisaarna (Matt. 5-7) ovat maailman parhaat ohjeet toisten ihmisten kunnioittamiseen ja kristillisen elämäntavan toteuttamiseen. Kristitty haluaa ottaa Raamatun antamat ohjeet todesta, vaikka samalla huomaakin, että niiden täydellinen noudattaminen ei onnistu. Onneksi Raamattu ei olekaan pelkkä ohjekirja.

Kolmas näkökulma on etsiä Raamatun lehdiltä pelastusta. Silloin Raamatun lukija astuu elävän ja armollisen Jumalan eteen ja kuuntelee hänen ääntään. Lukija huomaa, että vaikka hän osoittautuu itse syntiseksi, Jumala rakastaa häntä ja pelastus on jo valmiina häntä varten. Pyhä Henki selittää lukijalle Raamatun sanaa ja antaa iloa ja voimaa viedä sen sanomaa eteenpäin muillekin. Raamatun sana muuttuu rukoukseksi ja vaikuttaa lukijaan ja hänen ympäristöönsä.

Kaikki kolme näkökulmaa ja tasoa ovat tärkeitä ja ne kulkevat rinnakkain Raamattua lukiessa. Kuitenkin se, joka etsii Raamatun lehdiltä pelastusta, pääsee sen sanomaan syvimmin sisälle.

JÄRJESTYS

Raamattu on kirjakokoelma, ja siksi sitä ei tarvitse lukea kuten romaania, ensimmäiseltä sivulta viimeiseen. Toki niinkin Raamattua voi lukea, mutta sen sisältö aukeaa ehkä paremmin, jos seuraa alla olevia ohjeita.

Käytännöllisin tapa on aloittaa Uudesta testamentista ja tutkia ensin Jeesuksen elämää, joka onkin avain koko Raamatun ymmärtämiseen. Aloittaa voi esimerkiksi Markuksen evankeliumista, joka on neljästä evankeliumista lyhin ja vanhin; tai Luukkaan evankeliumista ja sen jatko-osasta eli Apostolien teoista. Sen jälkeen voi lukea esim. Johanneksen ja Matteuksen evankeliumin ja UT:n kirjetekstejä.

Vanha testamentti kannattaa aloittaa sen ensimmäisistä kirjoista eli 1. ja 2. Mooseksen kirjasta. Jos VT:n historia kiinnostaa, voi sen tutkimista jatkaa Joosuan kirjasta ja edetä aina 2. Kuningasten kirjaan. Psalmit ovat hienoja rukouksia, joita voi lukea myös muiden raamatunkirjojen rinnalla. Profeettakirjoista voi tarttua ensimmäisenä esim. Jesajan kirjan loppulukuihin (luvusta 51 eteenpäin), joissa on paljon ennustuksia Jeesuksesta. Ruutin, Joonan ja Esterin kirjat ovat lyhyitä, hienoja kertomuksia Jumalan huolenpidosta.

Raamatusta kannattaa aina etsiä asiakokonaisuuksia. Niiden valossa yksittäiset jakeet saavat merkityksensä. Siksi Raamattua ei kannata lukea jae sieltä toinen täältä -periaatteella, vaan mieluummin kirja kerrallaan.

MÄÄRÄ

Raamatussa on hyvin erilaisia tekstejä. Historiallinen kerronta on erilaista luettavaa kuin esim. UT:n kirjeiden opetustekstit. Monipolviset profetiat vaativat usein enemmän tarkkaavaisuutta kuin kertomukset ja vertaukset. Joidenkin raamatunkohtien ymmärtäminen vaatii myös selitystekstien lukemista.

Raamattua kannattaakin lukea kerralla sen verran kuin pystyy sisäistämään: joskus se tarkoittaa montaa lukua, joskus vain muutamaa jaetta. Joka tapauksessa aina kannattaa pyrkiä lukemaan edes jonkinlainen kokonaisuus, esim. yhden väliotsikon alla oleva sisältö kerrallaan.

SÄÄNNÖLLISYYS

Raamatun lukemisessa säännöllisyys on tärkeämpää kuin kerralla luettu määrä. Tässä Raamatun lukemista voi verrata terveellisiin ruokailutottumuksiin: säännölliset ateriat ovat paljon terveellisempiä kuin silloin tällöin ahmiminen. Jumalan sana ravitsee pieninäkin annoksina, kun sen nauttii rukoillen. Raamatunlukijan Liiton lukuoppaat Hetkinen ja Liftari ohjaavat päivittäisellä raamatunlukuohjelmallaan säännölliseen Raamatun lukemiseen.

YKSIN JA YHDESSÄ

Raamattua kannattaa lukea yksin ja yhdessä. Yksin lukiessa voi käyttää apuna esim. Raamatunlukijain Liiton julkaisemia raamatunlukuoppaita. Jos mahdollista, kannattaa liittyä myös raamattupiiriin tai perustaa sellainen. Toisten kanssa lukiessa ja raamatunkohdasta keskustellessa moni asia voi aueta ihan uudessa valossa. Hetkisestä löytyy raamattupiirimateriaalia. RLL:n nettisivuilta löytyy sekä valmiita keskustelukysymyksiä raamatunkohtiin että ohjeita niiden tekemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu