Tosin Trumppi on ollut pressana jo melkein vuoden, mutta edelleen kaikki on Bidenin syytä. Hohhoijaa.
"Se on Bidenin vika" julistaa Trumppi
Anonyymi-ap
51283
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Trump on täysin oikeassa.
Vanha hölmö Joe tuhosi
amerikkalaisen unelman,
repi Suuren Amerikan
Yhdysvallat palasiksi.
Demokraattirikolliset
gitmoon.
On outoa ettei Yhdysvalloissa ole jo tehty johtopäätöstä maan kumppanuussuhteiden pilaamisesta ja täystuhosta sekä poistettu uhkaa.
Baidenin tuhojen korjaamiseen menee 100 vuotta! Samoin meidan Sannan tuhojen korjaamiseen.
Trump ja persut ovat kuin kaksi marjaa: Edellisen presidentin vika/edellisen hallituksen vika.
Täydellisiä vastuunpakoilijoita molemmat.
Ja äärettömän typeriä.
Bidenin vanha seniiliapina tuhosi kaiken.
Täytyy toivoa että Trump pysyis hereillä edes tunnin kerrallaan.
Jaa niin kuin mitä?
Voivoi. Menetkö vaipat ?
Nukkuu kohta ikiuneen.
Sota olisi jo ohi jos Biden olisi pysynyt pystyssä huojumatta Ukraina olisi saanut apua eikä nuollut Putinin takalistoa
Juu, Ukraina olisi jo voittanut sodan.
Trump pilkkaa Euroopan johtajia heikoiksi. Minä taas väitän USA:n johtajia idiooteiksi!
Trump on heikko johtaja, jonka takia Putler ohjaa Yhdysvaltojen Ukraina- ja Eurooppa- sekä Natopolitiikkaa ja on romuttanut Yhdysvaltain arvovallan kumppaniensa silmissä. Venäjä, Kiina jne. nyt eivät ole Yhdysvaltoja saati heikkoa Trumpia koskaan edes arvostaneet, vedättävät vain tätä huomionhakuista narsistista vanhusta.
Trump on nimenomaan vahva johtaja, ja sitä te selkärangattomat punikit ette kestä.
=)) Taco pyörii Puten mukaan.
Se on helppoa
"Se on Bidenin vika" julistaa Trumppi
Kuulostaa ihan OrpoPurralta "Se on Marinin syy".
Eikö äärioikeisto ja anarkokapitalistit osaa kuin muita syyttää omasta paskasta politiikastaan.
Kyllä se on ihan totta, että teidän vasemmistolaisten yhteiskunnan mädättäjien tuhojen korjaamiseen joutuu näkemään paljon vaivaa.
Ai siksikö oikeistohallitus on saanut työttömyyden kasvun, talouden ja velkaantumisen EU:n huonoimmiksi ja konkurssiluvut pahimmiksi 2000-luvulla sekä 2024 että tänä vuonna 2025?
Ensi hallitus koostuu demareista, he saavat siis aivan kaiken nousuun ja heti.
Populistina uskot tuon ksiken.
Ei ne osaa.
Lähdetään lapion varteen ?
No mutta tietenkin kaikki negatiivinen on aina muiden syytä eikä Trumpin.😁
Et taida olla penaalin terävin kynä.
Idän kasakat kilvan kehuu punaisen talon Mcdonaldia.
Biden samanlainen tuholainen kuin Sanna, täystuho.
Biden avas rajat, miljoonia laittomia siitilaisia loisii jenkkilässä ja nauttii demareiden täyshoidosta.
Demarit on niin WEF jengiä että, siirtolaisia tarvitaan äänestäjiksi, ei niitä muun syyn takia maahan päästetty ja sijoitettu alueille, missä demareiden kannatus ollut heikkoa.
Päivittäin saa muistuttaa persuja siitä että teidän hallituksenne on tekemässä hallituskausien uuden Suomen ennätyksen maahanmuuttomäärissä. Tänä vuonna on jo tehty uusi ennätys yhden kalenterivuoden ajalta.
Bidenin perheen bisnekset …
Nekö ovat jotenkin pahempia kuin Trummpin bisnekset?
Tyypillistä äärioikeiston narratiivia. Suomen persuthan tekevät ihan samaa, kaikki on aina ja ikuisesti Sannan syytä.
Aika peska perintö,
jos se on totta.
Miten paljon jokun ”bideninperhe” saa pahaa aikaiseksi,
ja lykkää vaan oman edun saavuttamiseksi
lusikkaa jonkun maan hallintoon ja ongelmiin.
No onhan täällä meillä Suomessakin aina ihan kaikki edellisen hallituksen vika. Nykyinen hallitus pitäisi lakkauttaa, kun se on edeleen edellisen hallituksen armoilla niin että se ei voi millekään asialle mitään.
Suurempi ongelma on edellisen hallitusväen ja sen kannattajien asennevammaisuus itseaiheutettua kritiikkiä kohtaan. Kun ei päät kestä. Siksi sosialistit aatteelleen ja kuItiIIeen uskollisena tietenkin vaatii, ettei heitä saa kritisoida ja arvostella ja pyrkii pesemään kätensä kaikin mahdollisin tavoin.
Yhdessä lauseessa syytät "sosialisteja" siitä että muka syyttelevät edellistä hallitusta jostain, seuraavassa syytät itse edellistä hallitusta :)
Sosialistien vakiofraasi... "mutkun se edellinen...." on nolo keino yrittää väheksyä oman Iahkonsa edesottamuksia ja seurauksia, sekä yrittää tehdä kritiikistä epäuskottavaa. Mutta tällainen on niin sosialismia niin sosialismia että....
Miksi kutsut persuja sosialisteiksi?
Miksi hakkaat käpäIään juIkisiIIa paikoiIIa?
Vastaa nyt vain kysymykseeen äläkä teinipersuile.
No näinhän se on. Sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.
Lausunto: Trumpin peruskannattajaan uppoaa kaikki roska.
Hohhoijaa, yrittäisit edes.
Ei tuo ole lausunto, vaan tyhjänpäiväinen provo. Peräänkuulutat usein sivistynyttä käytöstä ja asiallista keskustelua, mutta et kuitenkaan osaa näyttää esimerkkiä.
Perskokkareet olleet vallassa 2,5 vuotta eivätkä vieläkään ota vastuuta mistään epäonnistumisestaan, vaan kaikki on edellisen hallituksen syytä.
Nyt odottavat jo seuraavaa hallitusta, joka tekee heille vaikeita päätöksiä. Tämä hallitus on täysi 0.
Lausunto: antanet esinerkkejä omasta sivistyneestä tuotannostasi. Eikö niin?
Fakta: Annoin juuri ja sen aiheuttaman kivun vuoksi annoit taas lausunnon, joka ei ole lausunto, vaan tyhjänpäiväinen provo.
Miten siinä aina käy niin, että kompastut omaan tyhmyyteesi? Olisko jo aika yrittää kehittyä? Kehittyyhän se paisekin.
Tämä hallitus korjaa niitä ongelmia, jotka Marinin hallitus jätti korjaamatta. Vastuullista Marinin hallitukselta, vastuuttomuutta Orpon hallitukselta?
Jos elämäntarkoituksesi on nolata itsesi, onnistumisprosenttisi on jotain muuta kuin 0.
Lausunto: ja sitten seuraava hallitus joutuu taas korjaamaan tämän hallituksen virheitä.
Lausunto: ilmeisesti tuo on sitä sinun sivistynyttä keskustelua.
Toivottavasti vielä jiskus aikuistut.
Sama tyyli kuin trumpistti persuilla.