...voi olla näin vaikeaa!
Mulla ollu suhde mieheen monta, monta vuotta. Suhteemme on kaikke muuta kuin normaali parisuhde yleensä, ei asuta yhdessä yms. mutta kuitenkin sidomme toinen toisiamme normaalin parisuhteen lailla.
Olen yrittänyt lopettaa suhteen vuosia, mutta tuloksetta, ehkä osa syynä on joskus ollut yksinäisyyden pelko ja toisaalta miehessäni on niin paljon hyvää, mutta toisaalta myös paljon pois pistettävää mm. pettämistä ja joskus myös kun napsahtaa niin lyömistä.
Joskus uskoin että elämä muuttuu paremmaksi, enää en vuosiin. Yritän jatkuvasti lopettaa suhdetta tai että se edes muuttuisi pelkäksi ystävyydeksi, mutta mikään ei onnistu mieheni vaan hokee että ei halua suhteemme loppuvan ja toivoo että tulisin vastaan ja että haluaa yrittää muuttua, mutta olisi kyllä jo muuttunut jos niin olisi.
En vain käsitä koska olen yrittänyt niin hyvällä kuin pahalla suhteen lopettamista ja sanonut myös että rakkautta ei enää ole, vain ehkä normaalia lähimmäisestä välittämistä, mikä pistää toisen silloin pitämään toisesta niin kynsin hampain kiinni.
Miehelläni ei varmasti ainakaan tulisi sitä yksinäisyyden pelkoa, koska tuntuu että kaappaa naisen kuin naisen itsellensä komean ulkokuoren ja leppoisan perus luonteensa avulla.
Itse en enää ole valmis panostamaan suhteeseemme koska luottamusta ei yksinkertaisesti ole ollut vuosiin eikä sitä varmasti tule.
Oma pääkin tässä jo ailahtelee siten, että välillä olen tosi ilkeä ja valillä mukava kun ei selvyyttä suhteeseen tule.
Itse en tämänlaisesta elämän tyylistä pidä vaan haluaisin yhteisen kodin, turvallisuutta, rakkautta jne.
Olen itse ollut rehellinen ja tuonut esille omat tunteeni , toivomukseni ja ajatukseni.
Asian pointtini täässä siis vain on miksi mies pettää jos muka todella välittää toisesta tai miksi ei päästä toisesta irti jos toinen niin haluaa eikä rakkauttakaan ole???
Ystäville minun on asioistani vaikea puhua tuntuu että suhteemme on jonkinlaista kulissi suhdetta, enkä ammatti auttajaankaan haluaisi kääntyä koska empä tiedä uskonko siitäkään voivan olla apua.
Onko kellään ajatuksia tai kokemuksia vastaavasta?
Mulla ollu suhde mieheen monta, monta vuotta. Suhteemme on kaikke muuta kuin normaali parisuhde yleensä, ei asuta yhdessä yms. mutta kuitenkin sidomme toinen toisiamme normaalin parisuhteen lailla.
Olen yrittänyt lopettaa suhteen vuosia, mutta tuloksetta, ehkä osa syynä on joskus ollut yksinäisyyden pelko ja toisaalta miehessäni on niin paljon hyvää, mutta toisaalta myös paljon pois pistettävää mm. pettämistä ja joskus myös kun napsahtaa niin lyömistä.
Joskus uskoin että elämä muuttuu paremmaksi, enää en vuosiin. Yritän jatkuvasti lopettaa suhdetta tai että se edes muuttuisi pelkäksi ystävyydeksi, mutta mikään ei onnistu mieheni vaan hokee että ei halua suhteemme loppuvan ja toivoo että tulisin vastaan ja että haluaa yrittää muuttua, mutta olisi kyllä jo muuttunut jos niin olisi.
En vain käsitä koska olen yrittänyt niin hyvällä kuin pahalla suhteen lopettamista ja sanonut myös että rakkautta ei enää ole, vain ehkä normaalia lähimmäisestä välittämistä, mikä pistää toisen silloin pitämään toisesta niin kynsin hampain kiinni.
Miehelläni ei varmasti ainakaan tulisi sitä yksinäisyyden pelkoa, koska tuntuu että kaappaa naisen kuin naisen itsellensä komean ulkokuoren ja leppoisan perus luonteensa avulla.
Itse en enää ole valmis panostamaan suhteeseemme koska luottamusta ei yksinkertaisesti ole ollut vuosiin eikä sitä varmasti tule.
Oma pääkin tässä jo ailahtelee siten, että välillä olen tosi ilkeä ja valillä mukava kun ei selvyyttä suhteeseen tule.
Itse en tämänlaisesta elämän tyylistä pidä vaan haluaisin yhteisen kodin, turvallisuutta, rakkautta jne.
Olen itse ollut rehellinen ja tuonut esille omat tunteeni , toivomukseni ja ajatukseni.
Asian pointtini täässä siis vain on miksi mies pettää jos muka todella välittää toisesta tai miksi ei päästä toisesta irti jos toinen niin haluaa eikä rakkauttakaan ole???
Ystäville minun on asioistani vaikea puhua tuntuu että suhteemme on jonkinlaista kulissi suhdetta, enkä ammatti auttajaankaan haluaisi kääntyä koska empä tiedä uskonko siitäkään voivan olla apua.
Onko kellään ajatuksia tai kokemuksia vastaavasta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mies joka pettää,ja lyö ei ole minkään arvoinen.
...ongelma ei olekaan siinä haluanko jatkaa tällaista elämää vaan siinä miten pääsen tällaisesta elämästä eroon.
Eikä asia tapauksessani ole niin, että eroon pääsee jos vain haluaa, kun toinen ei jätä rauhaan vaikka mitä tekisi!
lähde kun mies on poissa kotoa, mene jonkun ystävän tai sukulaisen luo ja jos mies on väkivaltainen hanki lähestymiskielto.
Uskon että mies tulee vaikka työpaikalla, jos en esim. vastaa puheluihin ja suostu muuten tapaamaan.
No se lähestymiskielto on tietysti vaihtoehto jolla joskus myös olen pelotellut miestäni mutta joka jotenkin vaan tuntuu liian kovalta kyllä kahden ihmisen pitäisi pystyä helpommilla keinoillakin eroamaan.
Mutta kyllä tässä itselle herää kysymys sittenkin että oiskohan neidissä vaan itsessä vika kun ei eroon pääse vaikka tahtoo jos ei kerran ole valmis ihan mihin keinoihin vain!?
niin kyllä miehestä eroon pääsee jos haluaa.
sun pitää tehdä päätös ja lähteä... jos suhteessa on enemmän itserakkautta kun yhteistä rakkautta niin missä pointti(?)
vaikka hän olisi kuinka 'ridge forrester' niin suhde ei perustu loppupeleissä ulkonäköön vaan sisäkuoreen, et varmasti ole ainut kulissi eläjä mutta toisaalta olet vähän heikko kun hyväksyt kaiken tuon etkä arvosta itseäsi, sinuakin pitää kunnioittaa suhteessa ja elämässä...että miksi teet itsellesi tuon(?) vaadi kunnoitusta ja arvostusta jos myös itse sitä osaat antaa.
Päätöksen olen kyllä tehnyt ja itseasiassa jo kauan sitten ja se on ihan selkeä eli suhteen jatkumisella ei kyllä varmasti ole edes toivoa! Olen kyllä mielestäni vahva ihminen, vaikka voi olla että ehkä kai näissä suhde asioissa sitten kuitenkin liian heikko ja kyllä olen vakavasti punninut suhteemme hyvät ja huonot puolet eli tiedän että mitenkään kevyt kenkäisesti en tästä ole luopumassa, vaikka ero tuottaa aina tuskaa niin lopulta on ajateltava tulevaisuutta pitemmällä tähtäimellä ja mitä itse haluaa omalta elämältään, ehkä olen itserakas mutta arvostan kyllä itseäni sen verran että minullakin on oikeus onnelliseen elämään, mitä se sitten minun kohdallani onkin... Olen myös pohtinut omaa itseäni ja sitä tosi asiaa miten kohtelen toista... Toki minussakin on vikani kuten kai yleensäkin meissä kaikissa ihmisissä mutta uskon että saadessani todellista rakkautta ja välittämistä olen valmis antamaan samalla mitalla takaisin. Uskottomuus ja väkivalta suhteessa on kuitenkin niin anteeksi antamatonta että mitkään lukuisat hyvät teot ja hetket eivät voi sitä korjata. Ehkä elän lopun elämäni yksin, mutta siihenkin olen valmiimpi kuin että elän valheessa ja petoksessa muuten niin hyvän ja rikkaan elämäni.Olemme jo päässeet ehkä askeleen irti toisistamme mutta paljon on vielä edessä ennen kuin lopullinen irtautuminen on valmis...