Faktaa: Venäjän talous on Teksasin kokoinen

Ukrainan entinen presidentti Viktor Juštšenko lataa suoraa tekstiä putinista ja venäjästä.

– Se on valtava maa, jota asuttaa sadat kansallisuudet, vähemmistöt, Siperiassa ja maan syrjäosissa on ainakin 200 alkuperäiskansaa, joiden kulttuurit ovat katoamassa. Aina kahden kolmen vuoden välin jokin alkuperäiskansan kieli kuolee hiljaa.

Juštšenko sanoo, että nyt voi todeta jokaisen Putinin suustaan päästämän sanan olevan valhe.

– Rehellisesti, en haluaisi enää keskustella hänen nykyisen persoonansa kanssa. Hän johtaa Venäjää katastrofiin. Hän tuhoaa Venäjän, kääntää ajan taaksepäin tehden Venäjästä heikosti kehittyneen kolmannen maailmaan maan, toteaa Juštšenko ja antaa esimerkin:

– Putinin viimeisen 25 vuoden vallan aikana Venäjän talouskasvun dynamiikka on ollut 1 prosentti. Vertailuna! Intian kasvu samana aikana on ollut 800 prosenttia.

– Maailman suurimmalla maalla Venäjällä ei ole yhtäkään vapaata toimittajaa. Miten maa voi selvitä 21. vuosisadalla ilman vapaata ajattelua, luovuutta, kriittistä analyysiä? – Lahjakkaimmat ja toisinajattelevat ihmiset ovat Venäjän vankiloissa tai maanpaossa.

Nannaa nannaa....
22213
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mahtavaa!!

Äänestä

Venäjä tuhoaa itse itsensä!

2Äänestä
  • Se on hyvä.

    Äänestä

  • Pikkuhiljaa...

    Äänestä

”Ukrainalaiset antavat henkensä Euroopan rauhan puolesta”

Näin on.

2Äänestä
  • Näin voi sanoa.

    Äänestä

  • Slava Ukraini!

    Äänestä

"– Ukraina luovutti [maailman] kolmanneksi suurimman ydinasevarantonsa, jonka arvo oli 200 miljardista biljoonaan dollariin, riippuen siitä miten pelotteen arvo lasketaan. Vastineeksi saimme Budapestin sopimuksen, jota noudatti ainoastaan Ukraina."

3Äänestä

Kovin hiljaa ryzzänrakastajat....heheheeee.

Äänestä

Nyt on asiaa.

Äänestä

Alkuperäiskansat USAn maaperällä ovat reservaateissa.

Äänestä
  • Niitä suojellaan, venäjällä ei.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Niitä suojellaan, venäjällä ei.

    :) Alkuperäiskansat saavat elää omilla ehdoillaan, omilla tavoillaan, omilla maillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    :) Alkuperäiskansat saavat elää omilla ehdoillaan, omilla tavoillaan, omilla maillaan.

    Venäjä käyttää alkuperäiskansoja tykinruokana Ukrainassa.

    2Äänestä

Venäjän talous oli vuosi sitten Italian kokoinen mutta nyt ei ole enää sitäkään.

2Äänestä
  • Alaspäin menee....

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Alaspäin menee....

    Vain Suomen talous nousee kohisten.

    Äänestä

Trumppi ajaa usan samalle tielle. Ja eu;ssa persumieliset.

Äänestä
  • Viddu sä olet tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Viddu sä olet tyhmä.

    Trumppi haluaa nyt usan,venäjän,kiinan,intian ja japanin yhteen. Koskahan trump anoo brics maaksi?

    Äänestä

No niin on.

Äänestä

TALOUS MIKÄ TALOUS TIETEILIJÄT VAKUUTTANEET VUOSI TOLKULLA VENÄJÄN TALOUS ROMAHTAMASSA.KUITENKIN MUUTAMAN VIIME VUODEN AIKANA FAKTAT NOUSU 5-8 PROSSAA NYT SITTEN VELIKULTIEN ARVIO SUOMEN SAMAN AJANJAKSON ARVIOSTA 0.0 ON KUULEMA PROPANDAA

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan entinen presidentti Viktor Juštšenko lataa suoraa tekstiä putinista ja venäjästä.

– Se on valtava maa, jota asuttaa sadat kansallisuudet, vähemmistöt, Siperiassa ja maan syrjäosissa on ainakin 200 alkuperäiskansaa, joiden kulttuurit ovat katoamassa. Aina kahden kolmen vuoden välin jokin alkuperäiskansan kieli kuolee hiljaa.

Juštšenko sanoo, että nyt voi todeta jokaisen Putinin suustaan päästämän sanan olevan valhe.

– Rehellisesti, en haluaisi enää keskustella hänen nykyisen persoonansa kanssa. Hän johtaa Venäjää katastrofiin. Hän tuhoaa Venäjän, kääntää ajan taaksepäin tehden Venäjästä heikosti kehittyneen kolmannen maailmaan maan, toteaa Juštšenko ja antaa esimerkin:

– Putinin viimeisen 25 vuoden vallan aikana Venäjän talouskasvun dynamiikka on ollut 1 prosentti. Vertailuna! Intian kasvu samana aikana on ollut 800 prosenttia.

– Maailman suurimmalla maalla Venäjällä ei ole yhtäkään vapaata toimittajaa. Miten maa voi selvitä 21. vuosisadalla ilman vapaata ajattelua, luovuutta, kriittistä analyysiä? – Lahjakkaimmat ja toisinajattelevat ihmiset ovat Venäjän vankiloissa tai maanpaossa.

Nannaa nannaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu