Oli hurjaa kuultavaa Irman puhe Ähtärin itsenäisyyspäivän juhlassa. Ähtäri halutaan pitää itsenäisenä vaikka väkisin. Miksi? Ehkä siksi, että meidän entiset bisnesneromme , ml. Irma, saavat nostaa kunnan uuteen kukoistukseen?
Suomen nykyinen kuntajako on kohta 200 vuotta vanha (jos kuntaliitoksia ei ole tehty), eikö olisi aika päivittää kuntarajoja, varsinkin jos valtio tukee liitoksia?
Suomen nykyinen kuntajako on kohta 200 vuotta vanha (jos kuntaliitoksia ei ole tehty), eikö olisi aika päivittää kuntarajoja, varsinkin jos valtio tukee liitoksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Irma on yksi noista bisnesneroista, jotka ovat ajaneet Ähtärin tuhoon. Mitään ei saa kuitenkaan muuttaa. Jatkakaamme kuten ennenkin.
Näin on hyvä. Velkaa velan päälle, eikös ne muutu jossakin vaiheessa velkojan ongelmaksi.
Superläähättäjän uusin aloitus ja niin turhaa lätinää
Totta kai valtio niitä muutoksia tukisi ja haluaisi koska kunnathan romahtavat lopulta valtion heikon talouspolitiikan ansiosta kun raha ei liiku. Niin kauan kun eduskunnassa esim. verouudistuksia vältellään (veroja pitäisi laskea jotta kulutus lisääntyisi ja varallisuus pysyisi maassa, kuten Norjassa ja Virossa pysyy) ja eläkepommia (=tulonjako nuorilta ikäluokilta vanhoille) ei korjata. Se on vaikea minkään kunnan laittaa omaa talouspolitiikkaa kulkemaan tällaisessa tilanteessa, varsinkin jos vielä sattuu lähtemään mukaan Business Finlandin ja vastaavien huijareiden kelkkaan.
Kuntatasolla tällä hetkellä ehdottomasti kuntien jotka haluavat vaalia omaa identiteettiään ja perinteitään pitäisikin taistella selvitäkseen pakkoliitoksista ym. Sitä ei tiedä koska valtion taloustilanne muuttuu, niin kauan on jo aurattu tietoisesti vastatuuleen että ei eduskunta voi enää faktojen ollessa selvillä pitkittää pykälien muuttamista kauaa.
Ähtärin talousarvio ensi vuodelle voitollinen. Ok. , mutta mites velat? Velat kasvavat koko ajan mm. hotellin oston ja kunnostuksen myötä. Ensi vuonna voidaan kymmenien miljoonien velkaa lyhentää jopa tonnin verran.