Arviointiryhmä esittää 6-11 aluetta. Täysin selvää, että Etelä-Pohjanmaa tulee olemaan osa Tamperetta. Nyt ajetaan itse alas ihmisten lähipalvelut pitkin maakuntaa. Hölmöläisten hommaa. Onneksi Seinäjoen kallis keskussairaala kokee saman Tampereen toimesta. Jotakin jää, mutta ei mitään isoa. Kokonaisuudessaan maakunnan alaspäin meno on alkanut jo vuosia sitten ja tämä on vain yksi surullinen osa sitä.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue loppuu 2030
Anonyymi-ap
17705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Samalla iskulla kyllä vähenee maakunnatkin. Niillä ei ole kyllä mitään merkitystä ihmisille, joten joutaisivat pois kokonaan. Niiden tehtävät pystyy hoitamaan nykyiset kunnatkin.
Millä lailla se on täysin selvää?
Olisitte sosialistit uskoneet enne Sote-päätöksen nuijimista pöytään silloista oppositiota niin oltaisiin säästytty monelta ohilyönniltä. Sitä saa mitä tilaa ja monelta hyvinvointialueen johtajalta sekä edustajalta lähtee palli alta.
Ei jaa kaipaamaan tuollaista ylimielistä organisaatiota.
Näin tässä lopulta käy. Etelä-Pohjanmaa on vain pieni maakunta ja täältä Seinäjoelta on vain tunnin junamatka Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Turha täällä on tämmöiselle väestömäärälke tuollaista satoja miljoonia euroja maksavaa keskussairaalaa ylläpitää. Säästyvät rahat hammashoitoon ja terveyskeskuksiin.
Soten keksi aikoinaan Vanhasen hallitus, jota sitten Kokoomuksen hallitukset väänsi vuosia. Miten väännät tuon 'sosialistien' syyksi, kun sitä oli rakentamassa: Vanhasen, Kataisen, Stubbin, Sipilän, ja lopuksi Marinin hallitukset? Ja tuossa loppuvaiheessa siihen oli upotettu jo niin paljon rahaa että myöhäistä sitä olisi ollut perua — Sipilän hallitus tarkoituksella jätti viime silaukset seuraavalle hallitukselle, että sai siirettyä vastuun muille.
Hah ha ja kukahan se tulee seuraavassa hallituksessa tekemään näitä hyvinvointialueiden lakkautuksia? Onko se SDP-- hys hys --sehän on aivan eria asia sillä se muuttuu tietysti hyväksytyksi demarien toimistolla.
Keskusta lopettaa ensin lähipalvelut ihmisiltä tässä maakunnassa yhdessä Tero Järvisen ja Lasse Hautalan kanssa. Muistakaa mitä puolueita äänestätte jatkossa.
Vasemmistoliittoa tai vihreitä. "Öyh möyh öyh wuf wuf!! Persut!!!" "Nyt pääsen persuilemaan vassarille!!! öyh wöyf vuh vuh koira.
En ihmettele. Ep on pitkään ollut pahoinvoitialue, 2030 voi olla liian varovainen ennuste. Sen kyllä tietää, jos muualla on asunut.
Kuka jää kaipaamaan?
Totta. Eepeetä ei kukaan jää kaipaamaan. Joskus tämäkin hölmölä loppuu.
Tänään kokousta seurasin ja ajattelin, että saa loppua.
Ei siitä tule mitään koko hommasta.
Hoitoväki vähenee, sairaalat vähenee, TK:t laittaa laput luukulle, vanhuspalveluita karsitaan... Muistaako kukaan enää sellaista kaikkien päättäjien huulilla silloin muutama vuosi sitten pyörinyttä sanaa kuin "potilasturvallisuus"?? Suureen ääneen oltiin NIIIIIN huolissaan potilasturvallisuudesta kun hoitajat vähän meinasivat lakkoilla, mutta nyt se ei kiinnosta enää ketään (varsinkaan päättäjiä), kun ollaan isolla kädellä karsimassa kaikkea hoitoon liittyvää.
Maakkoon vanhukset ulosteissaan, kuolkoon vastasyntyneet sekä äidit kotiensa olohuoneisiin synnytyksessä, voivotelkoon jääkiekkoilija sairaalan tuulikaapissa 9h murtuneen sääriluun ja solisluunsa kanssa odottaen hoitoa, odottakoon jäätiköllä kaatunut ja lonkkansa paskonut mummo viikonlopun yli kotonansa kun ei ketään kiinnosta. Odottakoon pieni poika elinsiirtoa vuositolkulla kunnes vihdoin kuolee isänsä käsivarsille.
Potilasturvallisuus? - ei sellaista ole. Ollaan menossa heitteille hurjaa vauhtia.
Sitä saa mitä äänestää. Kokoomus on ollut vallassa vuosikymmeniä, paria välivuotta lukuunottamatta, ja yhtä kauan ollaan menty alamäkeä.
Se on justihin näin!
Ei ole vasemmisto yhtään sen parempi vaihtoehto.
Maailma toimi hyvin kun ihminen vielä viljeli maata ja kasvatti karjaa ja keräsi tarvitsemansa luonnosta. Nykypaska ei toimi. Ei vaikka vallassa olisi persut, rkp, vasemmisto tai vaikka helvetti kommunistit tai saamelaiset..
Ei niin ei