Silloin kun " kaikki oli hyvin" maallisen isäin eläjessä kävin Rismassa Viikissä ehkäpä 2018jKr. Ostin jonkin jutun ja kuljin monessa paikassa sen kanssa, en muista mikä se oli, kuitenkin jokin mikä kulki mukana repussa. Siihen oli jäänyt myyjän ja minunkaan sitä tajuksimattahuomaamatta ja irrottamatta pieni hälytin. Näin kyllä sen mutta en tajuksinut sitä hälyttimeksi.
Sen muistan että kuljin sen esineen tai vaatteen kanssa moneksillisissa paikoissa n 6kk ajan kunnes mänin K-Markettiin Mellunmäjessä ja siellä kassalta poistujessani alkoi hälytin huutamaan. Aloin sitten asijaa selvittämään ja lopulta repusta osui testiin se hälyttimen sisältänyt esine. Myyjä puhui mulle vihamielisesti ja kerroin hänelle että olen sen ostanut usean kuuakuven sitten Prismasta ja heillä ei ole sitä kyseistä tuotetta valikoimissaan, mutta aggressiivinen huuto jatkui, sillä kaverikassa alkoi kanssa aggressiivisesti väittämään ettei kassa ole unohtanut hälytintä vaan se poistetaan aina tuotteesta ostaessa tuotetta.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/b99d5510-8a8d-4a9c-b2b8-85138daeaa8b
Mulle ei ole muita hälytyksiä osunut kohdalle , ei ennen sitä Mellunmäkijuttua eikä sen jälkeen.
En tilanteessa hävennyt, sillä Jumala tiesi mun puhuvan totta, omatuntoni oli Jumalan ejessä puhjas, silti mua ärsytti koska K-marketin kassat puhuivat kuin olevansa varmoa ettei kassa voi jättää hälytintä esineeseen, mutta kassakin on virheentekevä ihminen. Kyllä vaan kassa voi unohtaa poistaa hälyttimen esineestä, mutta erikoistahan se on jo sekin että Prismasssa tuotteessa kiinniollunna hälytin oli käynyt varmaankin sata tai enemmätkin hälytinportit läpi, mutta vasta K-marketissa Mellunmäessä alkoi hälyttämään, siinä metron läheisessä K-kaupassa.
Tapauksen jälkeen vein sen Prisman infopisteelle vai miksi sitä sanotaan ja kerroin tapauksen. Prisman myyjä kuunteli rauhallisesti eikä alkanut haukkumaan mua valehtelijaksi vaan irrotti hälyttimen vaikka mulla ei ollut kuittia. Sanoin että tarvittaessa voin tiliotteen hommata heille näytille, mutta tiliotteessa ei näy eriteltynä ostoksia hintoineen, mutta ei myyjä sitä vaatinut vaan päästi mut pälkähästä kuin kalan ahtaasta katiskasta uiskentelemaan jälleen mereen vapaana ajatuksest että alkaakohan se hälyttämään uuvestaankin jossain. Olisiko ollut jotkut hanskat kyseessä tai vastaavat, jokin vaatejuttuhan se oli tai taisi olla, en nyt vaan muista mikä se oli, jostain syystä tulee mieleen hanskat muttei välttämättä.
Selef Urge

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.