Kirkko: Kaikki luvut osoittavat ylöspäin

– On tapahtunut sellainen yllättävä käänne, että Helsingissä kirkon jäsenmäärä on kasvanut tänä vuonna ja ylipäänsä kaikki luvut osoittavat ylöspäin, Vähäkangas kertoo. https://yle.fi/a/74-20198892
50392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat
  • Vastaajat ovat niitä, jotka aikoinaan saivat noissa huippupisteet.

    Äänestä

Helsingissä seurakunnan jäsenmäärä on aiemminkin kasvanut alkuvuodesta. Eroaminenhan painottuu vavhvasti loppuvuoteen, liittyminen alkuvuoteen.

Olisin odottanut tuomiorovastilta vähän rehellisempää arviota. Vaikea uskoa ettei hän todella tietäisi millainen todellisuus on.

Äänestä
  • Niin, varmaankin nyt loppuvuodesta eroamisia tulee. Tuomiorovasti perustaa lausuntonsa kuitenkin virallisiin, tällä hetkellä käytettävissä oleviin lukuihin eikä vaparien toiveisiin. Luvut ovat lukuja.

    Nyt loppuvuodesta on oikea aika erota vapareista, ettei tarvitse maksaa ensi vuonna jäsenmaksua.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Niin, varmaankin nyt loppuvuodesta eroamisia tulee. Tuomiorovasti perustaa lausuntonsa kuitenkin virallisiin, tällä hetkellä käytettävissä oleviin lukuihin eikä vaparien toiveisiin. Luvut ovat lukuja.

    Nyt loppuvuodesta on oikea aika erota vapareista, ettei tarvitse maksaa ensi vuonna jäsenmaksua.

    Luvut ovat lukuja, mutta kyllä tolkullisen ihmisen olettaisi osaavan katsoa lukujen taakse.

    Pankkitilini saldo on tässä kuussa laskenut. Samalla logiikalla voisi todeta että luvut ovat lukuja ja talousromahdus tulossa. Jättää vaan huomiotta ensi viikon palkkapäivän.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Olet nollakorkomies odotta massa palkkaa josta demari imee verot, joilla elättää lorvijoita ansidonnaisella ja maahanmuuttajia Kelassa

    Kurjaa nollakorkomiehen elämää

    Liity vallan kaatoon ja sijoittajiin, rikas Suomi tavoitteena

    Äänestä

Puijaavaa mielikuvamarkkinointia. Sitähän kirkko tekee muutoinkin. Pelaa vanhoilla tiedoilla. Pian eli 31.12. Katsotaan todellisuus.
Kphujulkisuuttakin saaneen kirkkoherranvaalin äänestysprosentti 5,3 on hänen mielestään hyvä.

3Äänestä
  • Ja tuokin määrä on suurempi kuin vaparien kokonaismäärä koko Helsingin seudulla. Antaa kuvaa siitä, miten todella huonosti vapareilla menee.

    Äänestä

Tämäkös vapareita kiukuttaa

Äänestä

PISAn tuloksetkin romahti jo aiemmin. Tämä ei ole totta, ei, ei, ei! Prrrkkle!

"– On tapahtunut sellainen yllättävä käänne, että Helsingissä kirkon jäsenmäärä on kasvanut tänä vuonna ja ylipäänsä kaikki luvut osoittavat ylöspäin, Vähäkangas kertoo.

Kirkon tilastoissa on nähtävissä selkeä muutos aiempaan kehitykseen.

– Kastettuja on enemmän kuin aikaisemmin, kirkkoon liittyneitä enemmän, kirkosta eronneita vähemmän, jumalanpalveluksiin osallistuu selvästi enemmän ihmisiä, luettelee Vähäkangas."

Äänestä
  • Kirkon valiiton keskuseskelut kuuluvat aika lailla epäseurattaviin köydenvetoihin, pikkuhuijareiden lässyttelyä ... kasvaa eikasva. Sen sijaan valiiton sossujen ja juutalalaisvatsaisten höröjä pitääkin kritisoida, tuhoavat Suomen köyhäläksi, matuttamalla, veroilla ... musortoksisuus- hyysännällään

    Äänestä

  • PISA-tulokset tosiaan ovat laskeneet pitkään. Se ei toki estä monia kommentoijia syyttämästä laskusta vuoroin oikeistohallitusta ja vuoroin vasemmistohallitusta.

    Uskontoihin ja maallistumiseen tämä liittyy löyhästi siten, että yhteiskunnassa tapahtuu koko ajan jonkinlaista muutosta. Usein nämä linkitetään enemmän mielikuvien kuin tutkimusten mukaan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    PISA-tulokset tosiaan ovat laskeneet pitkään. Se ei toki estä monia kommentoijia syyttämästä laskusta vuoroin oikeistohallitusta ja vuoroin vasemmistohallitusta.

    Uskontoihin ja maallistumiseen tämä liittyy löyhästi siten, että yhteiskunnassa tapahtuu koko ajan jonkinlaista muutosta. Usein nämä linkitetään enemmän mielikuvien kuin tutkimusten mukaan.

    Äläpä yritä painaa matujen tuhoja kouluissa näkymättömiin. Sossujen kansanvaihto, koulun tuho. Kom Opetushallituksen johdosta ulostetaan 6.6. 2026

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Äläpä yritä painaa matujen tuhoja kouluissa näkymättömiin. Sossujen kansanvaihto, koulun tuho. Kom Opetushallituksen johdosta ulostetaan 6.6. 2026

    Voi miten hyvä esimerkki oletkaan siitä mitä kirjoitin.

    Täsmääkö tulosten lasku alueittain maahanmuuttajien lukumäärään alueella? Entä ajallinen yhteys tarkemmin? Oletko edes ajatellut selvittäväsi tätä?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Voi miten hyvä esimerkki oletkaan siitä mitä kirjoitin.

    Täsmääkö tulosten lasku alueittain maahanmuuttajien lukumäärään alueella? Entä ajallinen yhteys tarkemmin? Oletko edes ajatellut selvittäväsi tätä?

    Sinä luonnollisesti olet tutkinut syvällisesti joten annapa tulla tilastotietoa.

    Pisa-sossulaisille pimittäjille tulee lähtö Opetushallituksesta puolen vuoden päästä. "Segregaatio on monilla kaupunkialueilla suurta, luokissa ja kouluissa on aivan liikaa kielipuolia, eri maista tulleita, erilaisilla osaamisilla, kulttuureilla. Oppilaspohjan voimakas heterogeenistyminen vaikuttaa monella tapaa. Maahanmuuton vaikutus heikentyneisiin pisa-tuloksiin on myös selvä. Toivottavasti Suomessa niitä ei sentään sen takia piilotella, kuten Ruotsissa päätettiin tehdä" https://www.suomenuutiset.fi/suomalainen-koulu-on-kriisissa-purra-kehottaa-hinaamaan-vaatimustasoa-ylospain-muuten-lasku-vain-jatkuu/

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sinä luonnollisesti olet tutkinut syvällisesti joten annapa tulla tilastotietoa.

    Enpä oikeastaan. Kiinnitin joskus vaan huomiota tuohon jonkun uutisen luettuani.

    Stafin, tilasto 11vu. Sillä tuosta varmaankin voisi aloittaa. Toki "ulkomaalaistaustainen" voi tarkoittaa saksalaista lääkäriä, irakilaista pakoilasta -- tai epäuskonveli Karismaa, joka kävi Ruotsissa syntymässä. Tässäkin pitää katsoa lukujen taakse.

    Enkä minä tässä ole kiistämässä maahanmuuton merkitystä. Sen sijaan kritisoin yksioikoisia päätelmiä malliin "koska samaan aikaan x ja y, niin x on syy ja y on seuraus".

    Lisää sumutusta yllä.

    Sossujen sössötystä saksalaisesta lääkäristä
    joita ei Suomeen saada perheineen

    Yksikään Nokian ulkomainen pääjohtaja EI tuonut perhettään Suomen törkeään pakkoruotsitettuun Pisa-kouluun

    Suri lähti seuraavana päivänä Englantiin, kun sai potkut

    "Maat, joista näitä Suomen mallin mukaisia yrittäjiä erityisesti saapuu, ovat yllätyksettömästi Iran, Venäjä, Intia, Turkki, Ukraina ja Pakistan.

    – Tänä vuonna on Yhdysvaltain kansalaisilta tullut YKSI hakemus.

    https://www.suomenuutiset.fi/purra-suomeen-ei-tule-juuri-lainkaan-huippuosaajia-kasvuyrittajatkin-tulevat-enimmakseen-iranista-venajalta-intiasta-turkista-ukrainasta-ja-pakistanista/

    Äänestä

Kaikki merkit ylös, muka

Suomessa muhii. Ennustan. Ihmetelkää hitautta, annan kryptisiä vihjeitä:

Seuratkaa KoKaa Koposta Kuppalehdestä tietää, Hesarin on myös reagoitava että ei putoa tiedoista, saa levikkiä, en ole tilaaja

Tekoäly kertoo että muka merkit ylös. "Se on ollut viime vuosina yksi Suomen kannattavimmista ja kasvanut vakavaraiseksi toimijaksi. "

Kryptistä vihjettä: zar ostoskeskus, Lauttasaaren luksushuvila eteläkärki, rahaa keinovakuuksilla, ei saa kaatua valtion syliin, sekava kiinteistöverkko, pörssi, poliisikommando, Seinäjoki

Ei liity tähän mutta mainitaan kaukaisesti Alexander Stubb Global Oy

Äänestä

Kiihkoateistit, etunenässä Bähr-Salminen ja Korkee, hyökkäävät FB-sivulla henkilön kimppuun, joka kertoo saaneensa kirkolta apua. Kuulemma kirkolle myönteistä propagandaa kiihkoateistien julkaisussa 😆

Äänestä
  • Itse kiihkoantivapariba hyökkäät ihmisten kimppuun. Olisit kirjoittanut sille foorumille etkä vain käytännöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Itse kiihkoantivapariba hyökkäät ihmisten kimppuun. Olisit kirjoittanut sille foorumille etkä vain käytännöt.

    ..etkä vain kytännyt täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    ..etkä vain kytännyt täällä.

    Sieltä tulisi lähtö alta aikayksikön, sillä Bähr-Salminen ym. eivät salli vapaa-ajattelijoiden arvostelua.

    Äänestä

  • Bährin ja kumppaneiden reaktio on täysin ylimitoitettu eikä todellisuutta tahdota myöntää. Itselläni on samankaltainen kokemus vuosien takaa jolloin kaipasin keskusteluapua vaikeassa tilanteessa. Julkisella puolella jonotusta eikä kukaan lopulta vastannut pyyntöön. Tilanne ei ilmeisesti ollut riittävästi kriisiytynyt. Kirkon kohdalla sai jonottaa pari viikkoa. Minkaanlaista keskustelua uskonnosta ei käyty vaan pitäydyttiin täysin käsillä olevaan kuormittavaan tilanteeseen ja siitä selviämiseen.

    Äänestä

Nykyään tuohon 'kirkkoon' liittyminen on politiikkaa; homottajat haluavat antaa tukensa homottajapapittarille. Uskovat jättävät mädätetyn laitoksen. Oikeasti kirkko on kullakin paikkakunnalla siellä asuvat uudestisyntyneet uskovat kristityt.

Äänestä
  • En ole seurannut juurikaan mutta joku leipäpappi Mari naispiispa lähtee lorvimaan jmalantöistä omslle LOMALLE ja posketon etnisten hyysäri

    Äänestä

  • Vapareita ja muitakin lahkolaisia kiukuttaa.

    Äänestä

Mitä höpötystä. Kirkosta eroamiset lisääntyvät vuosi-vuodelta.

Äänestä

Uskoo kuka haluaa. Totuus on toinen.

Äänestä
  • Eikä totuus ole vaparien harhojen mukainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eikä totuus ole vaparien harhojen mukainen.

    Totuus on se, että luultavasti tänään kirkon jäsenmäärä on noussut -- kasteita on enemmän viikonloppuisin.

    Merkittävämpi totuus on se, että tänäkin vuonna on enemmän kuolleita kirkon jäseniä kuin kastettuja, ja enemmän kirkosta eronneita kuin siihen liittyneitä.

    1Äänestä

    Mistä tiedät, mikä noissa asioissa on totuus tänään? Aivan oikein: et mistään. Uskot vain, että asiat ovat noin.

    Pitääkö se paikkansa että viime vuonna kuoli lähes 59t henkilöä ja syntyi reilut 43t lasta? Kun väestö ikääntyy eikä uskonto meillä estä perhesuunnittelua, hallituksen säästötoimet lisäävät perheiden talousahdinkoa, synnytysten määrä tuskin aivan heti kääntyy nousuun. Ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mistä tiedät, mikä noissa asioissa on totuus tänään? Aivan oikein: et mistään. Uskot vain, että asiat ovat noin.

    Lähdemmekö saivartelemaan uskon, tiedon ja todennäköisyyksien kanssa?

    Eroakirkosta-palvelussa dvv-linkkiä klikattiin vähemmän kuin viikolla, kuten aina viikonloppuisin. Oletatko sen olevan sattumaa, ja juuri eilen suurena massana väki erosi käymättä eroakirkosta-palvelun kautta?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Totuus on se, että luultavasti tänään kirkon jäsenmäärä on noussut -- kasteita on enemmän viikonloppuisin.

    Merkittävämpi totuus on se, että tänäkin vuonna on enemmän kuolleita kirkon jäseniä kuin kastettuja, ja enemmän kirkosta eronneita kuin siihen liittyneitä.

    Luultavasti on noussut. Et voi tietää onko kuolleita enemmän kuin kastettuja juuri tänään, tai siis eilen. Vuositasolla kuolleisuus on suurempi kuin syntyvyys joten voi olla ettei kirkon jäsenmäärä ole noussut vaan laskenut. Ei se ole saivartelua vaan realiteetti. Vaikuttava tekijä on myös maahanmuutto, mikä heidän katsomuksensa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tämä menee juuri siihen saivarteluun.

    Jos eilen olisi kuollut kerralla paljon suomalaisia, äärimmäisen todennäköisesti me jo tietäisimme jostain Estonia-kokoisesta onnettomuudesta. Muutoin sitten kuolleiden määrä on teoriassa poisson-jakautunut, käytännössä normaalijakautunut, ja sille voidaan määritellä vaikka 99,99 % luottamusväli.

    Mutta joo -- ei voi tietää siinä mielessä kuin tiedämme vaikka piin desimaalit.

    Kun puhutaan luvuista, puhutaan luvuista. Sinulla niitä ei ole. Pappi sen sijaan viittasi lukuihin. Sehän on sinusta saivartelua.

    Miksei ole mitään väliaikalukuja vaparien jäsenmaksun maksaneista?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kun puhutaan luvuista, puhutaan luvuista. Sinulla niitä ei ole. Pappi sen sijaan viittasi lukuihin. Sehän on sinusta saivartelua.

    Miksei ole mitään väliaikalukuja vaparien jäsenmaksun maksaneista?

    Vaparien jäsenmaksu maksetaan yhdistyksille. Yhdistykset maksavat liittomaksuja liitolle 31.12. mennessä. Tosin säännöt sallivat 1 kk myöhästymisen, jolloin vuodenvaihteen tietoihin voi tulla pieni täsmennys. Lähtökohtaisesti 31.12 on se juttu. Liittomaksutilityksiä ei ole tarvis tehdä välitilityksellä 30.6. vaikka jotkut yhdistykset ovat niin vapaaehtoisesti menetelleetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tuo oli hämmästyttävää. Jos luku on kasvanut edes kahdella, se kerrotaan nopeasti. Vähenemisistä ei haluta sanoa sanaakaan. On mennyt jopa elokuulle.

    Mutta siis tuo väliaikakysely: miksei sitä voisi toteuttaa ja uutisoida?

    Ei väliaikakyselyllä olisi oikein uutisarvoa, emme me pääse lehtiin koko vuoden jäsenmääristä tiedottamallakaan.

    Ja onhan se nyt tärkeämpi seurata uskontokuntien jäsenmääriä. Se on meidän näkökulmastamme ulospäin vaikuttavan toiminnan mittaamista, oma jäsenmäärä vain sisäistä hallintoa. Emme ole viime kädessä kerho keskinäiseen toimintaan.

    Tästä on puhuttu ennenkin, mutta ei näytä menevän jakeluun. Jos toimisin niinkuin sinä, sanoisin, että en aio enää keskustella kanssasi sadannetta kertaa tästä asiasta. Valittelin sitten jankutuksesta ja mollauksesta. Perustaisin uuden ketjun jostain ihan lillukanvarresta saadakseni vain olla kirjoittamatta asiasta, josta on puhe.

    Mutta en ole sinä.

    1) tuolla luvulla on uutisarvoa. Tällä palstalla ainakin se noteerattaisiin. Väliaikatietoja on perätty monena vuonna samoin kuin lopullisia lukuja.
    2) jos vaatii muilta väliaikalukuja, on itse moraalisesti velvollinen toimimaan samoin.
    3) antaisihan väliaikaluku teillekin infoa kiinnostuksesta jäsenyyttänne kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tuossa on väliaikatietoa joka kertoo jotain: https://keskustelu.suomi24.fi/t/19008849/jasenhakemusten-maara-tuplaantui-tammi-kesakuussa

    Liittomaksuja tilitetään käytännössä vain loppuvuodesta, joten tällä hetkellä parempaa väliaikatietoa ei käytännössä saa. Uuden jäsenrekisterin myötä ehkä vähän paremmin.

    En oikein keksi mitä huvia tai hyötyä saisin kertomalla sinulle väliaikatietoja.

    Hän on tyytyväinen, kun otsikkonsa nousee kärkeen.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tämä menee juuri siihen saivarteluun.

    Jos eilen olisi kuollut kerralla paljon suomalaisia, äärimmäisen todennäköisesti me jo tietäisimme jostain Estonia-kokoisesta onnettomuudesta. Muutoin sitten kuolleiden määrä on teoriassa poisson-jakautunut, käytännössä normaalijakautunut, ja sille voidaan määritellä vaikka 99,99 % luottamusväli.

    Mutta joo -- ei voi tietää siinä mielessä kuin tiedämme vaikka piin desimaalit.

    Suomessa kuolee ihmisiä keskimäärin jokikinen päivä enemmän kuin syntyy. THL kertoo lapsia syntyvän eniten (syntyvyyttä ei verrata kuolleisuuteen) kesällä, heinäkuussa.
    Onko sinulla Jori parempi tieto, jonka mukaan lapsia on syntynyt erityisen paljon syksyllä ja heidän kastajaisiaan vietettäisiin nyt isommassa ryppäässä, peitoten kuolleiden aiheuttaman poistuman?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei kai syksyllä kaikkiaan enempää lapsia kasteta, mutta viikonloppuisin kai yleensä. Sunnuntaisin kirkon jäsenmäärä kasvaa.

    Äänestä

Hienoa

Äänestä

>>Jepjep, samaan aikaan PISA luokitus ja älykkyys laskevat. Kaikki täsmää!>>

Älykkyys laski jo silloin kun kirkosta erottiin ahkerasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

– On tapahtunut sellainen yllättävä käänne, että Helsingissä kirkon jäsenmäärä on kasvanut tänä vuonna ja ylipäänsä kaikki luvut osoittavat ylöspäin, Vähäkangas kertoo. https://yle.fi/a/74-20198892

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu